Lydian lukupiiri

Kirjoitus on julkaistu Raahen Seudussa 29.11.2017 Surkeana nälkävuonna 1867 saivat Raahenkin tuulimyllyt kietkuttaa olkikahuja, jopa  kopsankyläläiset kuljettivat myllynkivien käsiteltäviksi vanhoja katto-olkia. Eikä ollut monilla kaupunkilaisilla, jotka jäkäläleipää ja oluttehtaan rapoja pitivät herkkuna, vanhoille jauhajilleen tarjottavana sen parempaa kuin kahujen hiertämistä . (Samuli Paulaharju, Vanha Raahe. Helsinki 1925, s. 226) Suurina nälkävuosina 1860-luvulla yli kymmenesosa koko maan tuolloisesta väestöstä menehtyi nälkään ja siitä johtuviin sairauksiin. Huonoja, runsassateisia vuosia oli ollut 1860-luvun alusta lähtien. Kruunun viljamakasiinit ammottivat tyhjyyttään. Talvi 1867 oli ankara ja kevät tuli myöhään. Vilja jouduttiin kylvämään vaikeissa olosuhteissa. Syksyn alussa tulivat hallat, jotka hävittivät kypsymättömän viljan. Silloinkin oli pitkä ja kylmä kewät, kesä sateinen ja kolkko etteiwät wiljat ehtineet tuleentua. Syyskuuhun päästyä tuli taasen kylmät.

Isovanhempani Hilma ja Kustaa kihlajaiskuvassaan 1920-luvun loppupuolella. Olen blogissani kirjoittanut lähinnä isänpuoleisesta suvusta. Äidin suku on jäänyt vähemmälle. Omat muistot, äidin kertomukset ja muutamat valokuvat ovat  aineistoani. Kustaa joutui Suomenlinnan vankileirille vartijaksi keväällä 1918 - 22-vuotiaana. Hän oli todistamassa punaisten vankien julmaa kohtelua. Erään kerran vangit olivat löytäneet kuolleen kissan, josta nylkemisen jälkeen keittivät itselleen syötävää. Saksalainen vartija kulki ohi, potkaisi kattilan nurin ja sanoi "Miauu". Oheisesta kuvasta näkyy, miten heikossa kunnossa olevat vangit käyttävät päivänsä lepäilemällä. Punavankeja Suomenlinnan vankileirillä (kuvaaja Niilo Toivonen 1918, Museoviraston kuvakokoelmat) Sodan jälkeen Kustaa jäi Helsinkiin kirvesmieheksi, kunnes sairasteleva isä kutsui poikansa takaisin kotiin. Tila olisi kohta ilman isäntää ja jonkun olisi jatkettava. Nuoruus päättyi tähän.  Talvisodan syttyessä jout

Agathon Meurman viimeisinä vuosinaan seuranaan tytär Helmi Virkkunen lautapelin ääressä. (Museovirasto, kuvakokoelmat) Suurten nälkävuosien aikana 1860-luvulla yli kymmenesosa koko maan tuolloisesta väestöstä menehtyi nälkään ja siitä johtuviin sairauksiin.  Erityisen ankarasti kadot koettelivat Itä- ja Keski-Suomea, mutta ei Hämekään tuhoilta säästynyt. Agathon Meurmanin muistelmat nälkävuosilta on autenttinen dokumentti siitä, miten silloisten päättäjien suunnitelmat menivät totaalisesti pieleen. Syy ei ollut pelkästään kassanvartija Snellmanin, vaan myös luonto-olosuhteiden, jotka olivat arvaamattomat ja kohtuuttomat. Toukokuun yhdeksäs päivä vuonna 1867 Kangasalla raivosi 16 tuntia kestänyt pyryilma, joka kohotti kinokset aitojen ja kattojen tasolle, kertoo Meurman muistelmissaan. Muistelmista välittyy virkamiesten idealistinen käsitys asioiden järjestymisestä. Kansaa tuli patistaa suurempaan ahkeruuteen ja säästäväisyyteen. 1860-luvun alkupuoli oli ollut täynnä huonoja s

Tietokirjailija Tuulikki Pekkalainen kertoo Lapset sodassa 1918 -teoksessaan (2014), miten sisällissodassa kuolleet lapset olivat enintään 15-vuotiaita tyttöjä ja poikia. Sodassa oli myös lapsisotilaita. Punaisten puolella heitä kaatui yli 60 ja valkoisten puolella 20. Nuorin punakaartin sotilaaksi merkitty oli yhdeksänvuotias torpparin poika Toivo Peltonen Kokemäeltä. Hän kaatui Karkussa huhtikuussa 1918. Valkoisella puolella nuorin oli 11-vuotias lyseolainen Aatto Olavi Kaarlonpoika Penttilä Antreasta. Asetta kantanut koululainen kaatui Pirkkalan Epilässä maaliskuussa 1918. Alla olevassa kuvassa on isoäitini Lyydian tuntemattomaksi jäänyt nuoruuden ystävä. Hän on mukana myös toisessa ateljeekuvassa poseeraten yhdessä isoäitini kanssa (ystäväkuva?). Tässä nimenomaisessa kuvassa nuori nainen on veljensä (?) kanssa. Osallistuiko nuori poika sisällissotaan, ja mikä oli hänen tarinansa? Huomaa naisen kädessä oleva rannekello. Rannekellot yleistyivät ensimmäisen maailmansodan my

Suomen maaseudulla kulki 1800-luvulla kulkukauppiaita: pitkäpartaisia miehiä, jotka myivät kankaita ja pikkutavaraa kantamistaan laukuista tai hevostensa kuormista. Heitä nimitettiin laukkuryssiksi eli reppuryssiksi. Kyseessä oli itäkarjalainen, venäläinen tai muu lähinnä luterilaisen Suomen itäpuolelta lähtenyt kiertelevä kauppias. Kaiken kaikkiaan kulkukauppa oli hyvin järjestäytynyttä; koko Suomi oli jaettu pitäjittäin kauppiaiden välillä. Ulkomaalaisten kulkukauppa oli kuitenkin Suomessa laitonta. Viranomaisten ja kotimaisten kilpailijoiden painostuksesta huolimatta toiminta jatkui, koska sille oli tarvetta ja toivathan sulavakieliset kauppiaat värikkäine silkkeineen ja ihmeellisine tavaroineen väriä harmaaseen arkeen. Venäläisiä kulkukauppiaita eli ”laukkuryssiä”. Kauppatavaroiden kuljetukseen tarkoitetut laukut olivat leveitä, sillä olihan laukkuun mahduttava kokonainen kangaspakka poikittain. (Lähde: Museovirasto). Dosentti Pekka Nevalainen on tutkinut itäkarjalaisten

Selailin isän kanssa vanhoja valokuvia.  Ongin tietoa kuvissa olleista ihmisistä, mutta oli kuvissa eläimiäkin. Varsinkin lehmä tuntuu olleen monelle hoitajalleen rakas, ja se tuli saada samaan kuvaan. Myös koira juoksee jaloissa. Yllättävän paljon oli siis arkikuvaa ja vähemmän pönötystä. Kaapin kätköistä löysin isoisäni vanhempien, eli Juhon ja Henriikan, kultahääpäiväkuvan. Isoisän kuoltua vietiin kuva hissukseen pois näkyvistä ja eihän se kovin valokuvauksellinen kuva isoisovanhemmistani ole. Isäni kertoi, miten vanhin tytär, Ida, oli painostanut vanhempansa valokuvaan. Juhon kaulaa kiristi ajan tavan mukaan korkea kaulus. Henriikaan hiukset oli vedetty tiukalle nutturalle taakse niin, että ennestään vinot silmät siristivät tuimana. Isoisäni äidin, Henriikan, sukutaustaa on pohdittu aiemminkin. Hänen isänsä oli kiertävä kulkukauppias, jonka kohtaloksi koitui ryöstömurha Pälkäneen-Sappeen-Luopioisten alueella. Olen yrittänyt kirkonkirjojen avulla dokumentoida tapahtumien kulkua

Pekka Jalkanen, Rautalampilehdessä 8 2017

Sydänlehdessä Tove Janssonin Kesäkirja

Joel Heikurainen syntyi Säämingissä vuonna 1881. Äiti hylkäsi poikansa puolivuotiaana ja tämä annettiin ajan tavan mukaan huutokaupattavaksi. Vaivaishuutokaupassa Joel Heikuraisen osti papin leski, rouva Augusta Wallenius, joka antoi pojalle nimen Lehtonen. Kirjailija Joel Lehtonen viimeisinä vuosinaan. (Kymenlaakson museo. Kuvaaja J.W.Mattila) Rakastuneessa rammassa Joel Lehtonen purkaa syntyperäänsä liittyvää häpeää, kansalaissotaan liittyvää ahdistusta sekä sairauden aiheuttamaa tuskaa. Päähenkilö   Sakris Kukkelman, köyhä polseviikk i on kyttyräselkäinen rampa, joka elää omassa fantasiamaailmassaan. Pienenä Sakris oli pudonnut ikkunalaudalta ja taittanut selkänsä, kun äiti oli hänelle ärjäissyt. Aikuisena Sakris Kukkelman kuvittelee olevansa suosittu naistenmies ja muita älykkäämpi. Talviaikaan hän joutuu kulkemaan vammansa vuoksi konttaamalla ja hyppelehtimällä. Haave naisesta, omasta kodista ja työstä elää kuitenkin vahvana, kunnes maailma murenee Sakris Kukke

Tässä kuvassa on kotipitäjäni Kangasalan vaivaisukko, joka sijaitsee Liuksialan kartanon kappelissa. Vaivaisukon syntyperää, tekijää ja valmistusvuotta ei tiedetä. Ukko on pienikokoinen ja kuten useimmilla vaivaisukoilla Suomessa, on Kangasalan ukolla selkeä ulkoinen vamma. Vasemmalla puolen on puujalka. Rinnan kohdalle on naulattu taulu, jossa lukee "Joka köyhää armahtaa, Se lainaa Herralle." Taulun alla on kapea aukko, johon on voinut laittaa rahaa. Kappeli valmistui vuonna 1930. Sen suunnitteli arkkitehti Joosef Stenbäck Museoviraston ohjeistamana. Itse vaivaisukko löytyi läheisestä pellosta. Oliko se kokenut ilkivaltaa, kuten moni muukin vaivaisukko? Ryöstäjät olivat rahat saatuaan heittäneet ukon menemään? Kappelissa sijaitsee myös muita läheltä löytyneitä muinaisesineitä; mm.Kangasalan kirkolle kuulunut rautainen kuusihaarainen kynttilänjalka, Liuksialan penkki vanhan penkkijärjestyksen ajoilta sekä Vääksyn rouvan Anna Boijen kirkonpenkin ovi. Lähteenä käyti

Alli Trygg ja Matti Helenius tapasivat Kangasalan opistolla tammikuussa 1890 Kangasalan kansanopistolla oli oikea riemupäivä viime keskiviikkona kertoo U. S (Uusi Suometar). Neiti Alli Trygg oli tullut opistoon vierailemaan. Töiden päätyttyä piti hän esitelmän naisten raittiustöistä Ameriikassa. Miellyttävällä, hertaisella esitystavalla innostutti hän niin kuulijakuntansa, jotta eivät tahtoneet häntä pois päästää puhujalavalta. Vilkkaasti, viehättävästi hän kertoi ja hieman puuttellinen suomen taito vain kuvauksen hauskuutta lisäsi. Illaksi toimitti hän kekkerit opistolaisille. Tanssiksi pistivät, piirihyppyjä hypiskelivät ja välillä lauluja helähyttivät. Hauskaa näky hyvinkin olevan, vaikka ei kalvaljeeria ainoatakaan joukossa ollut. Neiti T. nuorisoa elähyttää osasi. Innostunut naisjoukko hänet lopuksi, eläköön huutojen kaikuessa, tuolilla ilmoille kohotti. Viimeksi veisattiin Maamme-laulu, huudettiin eläköön isänmalle ja niin oli tämä juhlahetki päättynyt. ( Maamme 4.3.1890 )

  Kotkan I apteekin ilmoitus Kotkan Sanomissa 14.5.1898. Apteekki panosti perinteiseen palveluun, eli rohdosten, kemikaalituotteiden ja sairastarpeiden myyntiin. Kesähelteillä Björklundin apteekista sai myös limonaadia. Kotkan Uuden apteekin ilmoitus Eteenpäin -lehdessä 14.2.1907.  Kotkan järjestyksessä toisen apteekin yhteydessä oli myös kemiallinen tutkimuslaitos. Muutettuani Kotkaan ja asioidessani ensimmäisen kerran apteekissa olin kieltämättä päästäni pyörällä, kun  Kotkan I apteekki, joka ei löytänyt valikoimistaan sopivaa lääkettä, ohjasi minut  Keski-Kotkan apteekkiin  tai  Kotkan Uuteen apteekkiin. . Historiasta löytyi tähänkin valaistusta. Apteekit ovat ilmestyneet alueelle tietyssä järjestyksessä. Tosin Kotkan ENSIMMÄINEN apteekki ei aikanaan katsonut hyvällä UUDEN apteekin tuloa kaupunkiin. Kilpailuasetelma oli valmis. Karhulan apteekilla on taas ihan oma historiansa. Vielä 1870-luvun alussa Kotkan kaupungin asukkaat ostivat lääkkeitä kauppias J.W.Drombergi

Teitä rakennettiin työttömien voimin  (Via-lehti, Destia)

Kotkansaarella sijaitseva ruutikellari numero 84 on yksi kolmesta meidän päiviimme  säilyneistä linnoitusrakennuksista. Ruutikellari 84 on päässyt huonoon kuntoon kuten kuvasta näkyy. Jäljellä on kellarin perustuksista vain osa. Venäläiset rakensivat 1790-luvulla perustettuun Ruotsinsalmen merilinnoitukseen seitsemän luonnnonkivirunkoista ja tiiliholvattua keskusammuskellaria sekä useita pienempiä ruutikellareita. Ammuskellareissa säilytettiin rauta-ammuksia ja ruutia, 1700-luvulla erityisesti mustaruutia. Ruudin säilyttäminen oli haasteellista, koska liiallinen kosteus ja tai vastaavasti liiallinen kuivuus lisäsivät ammusten syttymisherkkyyttä. Mm. ruutikellareissa olleiden tuuletusaukkojen avulla voitiin säädellä sisälämpötilaa. Kotkansaarella olleista ruutikellareista on säilynyt ehjänä kaksi pientä kellaria ja kahdesta muusta on jäljellä vain raunioitunut kivirakenne. Ruotsinsalmen linnoitus alkoi menettää merkitystään vuoden 1809 jälkeen. Linnoitusrakennusten vähittäinen r

Julkaistu 3.3 2017 Sydän-Hämeen Lehdessä Sakari Pälsi (1882-1965). Kuva: Sakari Pälsin seura ry Syksyllä 1920 suutari Anton Autio lapioi hiekkaa Kangasalan Huutijärvellä Vääksynjoen laitaan avatussa santakuopassa. Hiekan seassa näkyi muutamia kiviesineitä, jotka hän otti talteen ja toimitti Kansallismuseoon. Lähetys arvioitiin museossa niin merkittäväksi, että 38-vuotias arkeologi Sakari Pälsi lähti siltä istumalta Kangasalle tarkastelemaan löytöpaikkaa. Alueella oli asuttu noin 2 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Löytö oli siis merkittävä. Pälsi teki saman tien paikalla kaivauksen, jonka tuloksia hän tarkasteli artikkelissa Pohtion kivikautinen asuinpaikka Kangasalla. Pälsin mukaan asuinpaikka edusti jääkauden jälkeistä ensiasutusta. Hämeen ensimmäiset asukkaat pystyttivät kotansa tienristeykseen ja siihen kohtaan Kangasalan harjujen jonoa, missä sen aikoinaan leikkasi Sarsanjoki. Sarsan luonnonolosuhteet tarjosivat poikkeuksellisen hyvät edellytykset esihistorialliselle

Giuseppe Minetti toi jäätelön Tampereell e. Kaupungissa oli aiemmin ollut myynnissä venäläistä jäätelöä, "marooshia", kuten silloin sanottiin. Ilmeisesti juuri venäläisiltä Minetti sai idean jäätelön valmistuksesta. Monien yritysten ja epäonnistumisien jälkeen Giuseppe ja suomalainen vaimonsa Tilda onnistuivat valmistamaan ensimmäiset jäätelönsä maisteltaviksi. Lukuisien Italian vierailuidensa ansiosta Minetti kehitti jäätelönvalmistustaan  yhä entistä paremmaksi. Minettin jäätelökärryt 1930-luvulta. (Museokeskus Vapriikki, valokuvaaja Veikko Kanninen). Giuseppe Minetti oli kotoisin Pohjois-Italiasta Parman provinssin Bardin kylästä. Vuosisadan vaihteessa päätti kylän neljä musikanttia lähteä maailmalle taitojaan esittelemään. He päätyivät Suomeen. Yksi heistä oli 18-vuotias Giuseppe Minetti.  Musikantit palasivat vuoden päästä Italiiaan. Giuseppe kuitenkin matkusti uudelleen Suomeen ja tutustui häissä soittaessaan häävieraiden joukossa olleeseen Tildaan. Häitä tanss

Kangasalan Joulusta vuodelta 1963 löysin lisätietoa Vääksyn meijeristä. Artikkelin on kirjoittanut agronomi ja maanviljelysneuvos Aarne Salokangas. Salokangas on monelle maatalouskoululaiselle ja maanviljelijälle tuttu  Sianhoidon käsikirjastaan  vuodelta 1933. Vääksyn kartanossa oli meijeritoimintaa jo 1800-luvun puolella. Silloisessa meijerissä oli vesiratas pyörittämässä kirnua. Tarkempia tietoja ei ole säilynyt ja meijerirakennusta käytettiin myöhemmin pajana. Agronomi Birger Ahlströmin tultua Vääksyn kartanon omistajaksi 1917 perustettiin kartanoon meijeri, joka oli alunperin tarkoitettu oman tilan maidon jalostamista varten. Vääksyn osuusmeijeri perustettiin 9.1.1925. Meijerissä oli "täydellinen senaikainen koneisto voin valmistusta varten". Pellervo-Seuran osuusmeijeritilaston mukaan maitomäärät olivat suurimmillaan 1926-1927. Vääksyn osuusmeijerin kirjanpitäjänä toimi aluksi opettaja Eino Tarpila, kunnes meijeri siirtyi vuonna 1929 osuuskunnalta vapaalle yhtymäll

Nupukivi on kuulunut vahvasti Kotkan symboliikkaan. Veikko Lavi lauloi nupukivimiehistä, ja Kotka-seura on jakanut Nupukiven hengeksi nimettyä kirjallisuuspalkintoa. Nyt tätä perintöä ollaan purkamassa, kun Kotkankadun lyhyelle pätkälle Kirkkokadun ja Korkeavuoren kadun välille levitetään asvaltti. (Päivi Taussi, Kymen Sanomat 12.2.2017) Tampereella Hämeenkadun nupukivestä ei ole haluttu luopua, koska tamperelaisten mielestä koko kadun arvokkuus häviäisi samantien. Hämeenkatu on sentään pidempi kuin Kotkankadun lyhyt pätkä. 1900-luvun alussa nupukivillä kolisteltiin hevosvetoisilla kulkuneuvoilla, nyt autoilla. Nupukiviä rakensivat kivityömiehet. Tampereen kivityöntekijäin ammattiosaston 50-vuotishistoriikissa (1949) kerrotaan, miten kivityöntekijöiden päivät saattoivat alkaa klo 5 aamulla ja päättyä klo 8 illalla. Ammattikuria ja jaksamista ylläpidettiin viinan voimalla. Uuden työntekijän piti ensin ostaa ns. härkäviinoja. Viinaa piti tarjota myös mestarille

Humalan kuvausta suomalaisessa kaunokirjallisuudessa  (Raitis-lehti 13.3.2017)

Ensimmäiset tiedot satamamiehistä löytyvät vuodelta 1491, kun Turun vetäjät ja kantajat ryhtyivät lakkoon. Danzigista saapuneet hansakauppiaat olisivat halunneet maksaa laivan lastinpurkaukseen liittyvästä vetotyöstä vain puoli äyriä ruislästiltä, kun vanha taksa oli yksi äyri lästiltä. Selkkaus päättyi lopulta työntekijöiden voittoon. Turun satamaselkkausta pidetään Suomen ensimmäisenä lakkona. Satamatyöläisten arvostus ei 1900-luvun alussa ollut korkealla, mihin syynä oli työn sesonkiluonteisuus. Kesällä tehtiin töitä ja talvella hakeuduttiin muihin töihin tai oltiin työttöminä. Kotkan satamassa lastattiin lähinnä puutavaraa. Ruumaan tuli saada mahtumaan paljon tavaraa tiiviisti, jotta lastin liikkuminen ei saattaisi laivaa merellä pulaan. Tähän tarvittiin kokeneita ja ammattitaitoisia lastaajia. Tarjolla oli myös yksittäisten ahtausyrittäjien tarjoamaa kokematonta työvoimaa. Kurikka-lehti 15.10.1909. Miesten ohella siellä oli runsaasti myöskin naisia ja lapsia. Lapsia käyt

Albert Edelfeltin suvun salaisuus Sydän-mediassa

Useilla suomalaisilla kartanoilla oli omat myllynsä ja meijerinsä 1800-luvulla. Kesällä tuotetusta voista sai 1900-luvun alussa parhaan hinnan, kun sen myi syksyllä ja talvella Englannissa. Makeampi hapattamaton australialainen ja uusiseelantilainen voi säilyi paremmin. Voi oli kuitenkin merkittävä vientituote itsenäisyyden alkuvuosina, mutta suomalainen hapatettu voi alkoi jo nopeasti maistua kalalta tai lamppuöljyltä. Säilyvyysongelmien vuoksi Suomi ajautui voikriisiin, mikä johti kemistin ja tulevan nobelistin Artturi Ilmari Virtasen kehittämän AIV-voisuolan keksimiseen. Voin pH-arvoa nostamalla yli 6,0:n, makuvirheitä ei syntynyt. Vaikka AIV-suola otettiin nopeasti jokapäiväiseen käyttöön suomalaisissa meijereissä 1920-luvun loppupuolella, julkisuudessa AIV-voisuolasta ei puhuttu. Meijerikoulujen opettajien oli opetettava oppilailleen AIV-suolan käyttö, mutta vedottava samalla oppilaisiin, ettei asiasta saanut kertoa ulkopuolisille. Ensimmäisenä AIV-suolan salaisuudesta pääsivät

Unkarilainen kielentutkija Antal Reguly (1819–1858) oli alun perin koulutukseltaan lakimies. Opintomatkallaan Tukholmassa vuonna 1839 tapasi hän suomalaisen historiantutkijan ja sanomalehtimiehen, A. I. Arwidssonin. Keskustelut suomen ja unkarin oletetusta kielisukulaisuudesta saivat Antal Regulyn tutkimaan äidinkielensä sukujuuria tarkemmin. Reguly jätti lakimiehen uran ja matkusti Suomeen opiskellakseen kieltä ja kulttuuria. Hänestä tuli myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäinen unkarilainen jäsen. (Lähde: http://sziberia-neprajz.blog.hu/2013/03/21/udvozlunk_a_blog_hu-n_12922) Piirilääkäri Wolmar Schildtin vieraana Jyväskylän piirilääkäri, Wolmar Schildt, tapasi 21-vuotiaan, unkarilaisen kielentutkijan Helsingissä ja kutsui tämän useiksi kuukausiksi lapsuudenkotiinsa. Suomen kieltä oppiakseen Reguly vietti keväällä 1840 pari kuukautta Schildtin luona. Samaan aikaan Rautalammilla kirjoitti runojaan ruotuvaivainen, Juhana Ihalainen, jonka suojelija piirilääkäri Schil

Ruotsin Akatemian jäsen Horace Engdahl ja sarjakuvataiteilija Liv Srömquist vierailevat heille tärkeissä kulttuurihistoriallisissa paikoissa Euroopassa. Kyseessä on YLE Femin uusi kuusiosainen sarja Livin ja Horacen Eurooppa.  Ensimmäisenä on vuorossa Kööpenhamina. Matka alkaa hautausmaalta, johon on haudattuna tunnettu tanskalainen filosofi, Søren Kierkegaard. Søren Kierkegaard syntyi toukokuussa 1813 Kööpenhaminassa. Hänen isänsä oli raskasmielinen, ankara ja vahvasti uskonnollinen. Kierkegaardin uskonnollissävytteinen filosofia ei koskaan kertonut, miten meistä tulee onnellisia, vaan miten meidän tulee elää. Ihmisen tulee tuntea vastuunsa ja myös tehdä uhrauksia. 27-vuotiaasta Søren Kierkegaardista tehty piirros Samalta hautausmaalta löytyy  myös itsemurhan tehneen ruotsalaisen kirjailijan Victoria Benedictssonin (1850–1888) hauta. Victoria Benedictssonin ei sopeutunut asemaansa; hän oli tyytymätön sukupuoleensa, avioliittoonsa, äitiyteensä.  Victoria käytti kirjailijanimeä