Nupukiventekijät

Nupukivi on kuulunut vahvasti Kotkan symboliikkaan. Veikko Lavi lauloi nupukivimiehistä, ja Kotka-seura on jakanut Nupukiven hengeksi nimettyä kirjallisuuspalkintoa. Nyt tätä perintöä ollaan purkamassa, kun Kotkankadun lyhyelle pätkälle Kirkkokadun ja Korkeavuoren kadun välille levitetään asvaltti. (Päivi Taussi, Kymen Sanomat 12.2.2017)

Tampereella Hämeenkadun nupukivestä ei ole haluttu luopua, koska tamperelaisten mielestä koko kadun arvokkuus häviäisi samantien. Hämeenkatu on sentään pidempi kuin Kotkankadun lyhyt pätkä. 1900-luvun alussa nupukivillä kolisteltiin hevosvetoisilla kulkuneuvoilla, nyt autoilla.

Nupukiviä rakensivat kivityömiehet. Tampereen kivityöntekijäin ammattiosaston 50-vuotishistoriikissa (1949) kerrotaan, miten kivityöntekijöiden päivät saattoivat alkaa klo 5 aamulla ja päättyä klo 8 illalla. Ammattikuria ja jaksamista ylläpidettiin viinan voimalla. Uuden työntekijän piti ensin ostaa ns. härkäviinoja. Viinaa piti tarjota myös mestarille ja louhimispaikoilla toimineille kalliopomoille. Näin varmistettiin, että työtä oli tarjolla jatkossa.

Kotkan Sanomat 3.6.1899

Kotkassa kivityömiesten ammattiosasto kokoontui ensimmäisen kerran 1898 elokuussa. Helsingissä kaupungin kivenhakkaajilla oli ollut oma ammattiosastonsa jo 1891. Suurlakkovuonna 1905 kivimiehet pitivät vappupäivän vapaata. Kotkassa Hovinsaaren tehtaan uudisrakennuksella oli ensimmäinen kivityömiesten lakko 1906. Gutzeitin selluloosatehtaan rakennustyömaan kivityömiehet yhtyivät lakkoon. Lakkolaisten luku nousi kahteensataan. Työntekijät vaativat palkan korottamista. Lakko kesti kaksi viikkoa ja päättyi tuloksettomana.

Eteenpäin 17.1.1907

1930-luvun alun lamavuodet veivät monelta kivimieheltä leivän. Tampereella kivimiesten työllisyys alkoi kohentua vasta 1933, kun kaupunki lähti rakennuttamaan uutta sähkölaitosta.
Kotkassa kaupunki järjesti kaupungin nupukiventekijöille töitä vuosina 1929-1935:

Suurimpana ryhmänä työttömiksi joutuneista on sekatyöntekijät ja sen jälkeen saha- ja lautatarhan työläiset sekä kivityöntekijät ja kirvesmiehet.”  ….”Mitä tulee työttömyystöiden järjestämiseen, niin tähän mennessä ei ole vielä Kotkan kunta voinut suuremmassa määrässä töitä järjestää. Likaviemäritöitä on nyt jo kyllä pantu alulle, johon on voitu työttömiä ottaa noin 30 miestä. Samoin on nupukiven tekoa järjestetty, ja on siihen työhön sijoitettu työnvälitystoimiston välityksellä työttömiä 35 miestä. (Eteenpäin 13.11.1929).

Vaikka työtön pääsi 1930-luvulla varatöihin, ei hänen elintasonsa juuri päässyt kohoamaan. Kunta sen sijaan pyrki maksamaan parempaa palkkaa kuin valtio, vaikka osa valtuutetuista piti kunnan maksamia tuntipalkkoja liian suurina.  Kunta halusi olla jatkossa hyvä työnantaja, minkä vuoksi 1938 solmittiin Suomen Rakennustyöläisten Liiton osasto numero 57 kanssa työehtosopimus, joka koski myös kivityöntekijöitä. Heille maksettiin vuodesta 1938 lähtien kiinteitä sovittuja tuntipalkkoja. Työehtosopimus takasi työntekijöille ensimmäistä kertaa myös kahden ja kolmen viikon vuosilomat.

Suomen tunnetuin kivimies, SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen, ryhtyi isänsä jalanjäljissä kivityömieheksi Armas Saarisen saatua töitä eduskuntatalon rakennushankkeessa 1927. Vuonna 1934 Aarne Saarinen liittyi kivimiesten kommunistihenkiseen ammattiosastoon ja valittiin 1938 kivimiesosaston sihteeriksi. 

Mutta tähän samaan aikaan, jolloin isä koki henkilökohtaisen kärsimyksensä ja kivityömiesten kunnia rupesi yleensä himmenemään, halveksittujen kaupungintöiden asema alkoi kohta. Kaupunkiin aiottiin rakentaa vesijohto ja satamaa ruvettiin laajentamaan. Meidän lähellämme olevaan korkeimmalle kalliolle alettiin pystyttää vesisäiliötornia ja kadulle kaivettiin vesijohtoputkia varten ojia. Ojia kaivettaessa ei voitu tyytyä pelkästään lapioihin ja kankiin, vaan kallioisilla paikoilla täytyi raivata tietä räjäyttämällä. Räjähdysainereikien poraaminen kiviin oli kivimiehen työtä sekin; mutta ne kivimiehet, jotka olivat lohkoneet, tasoitelleet ja silitelleet talojen peruskiviä ja väliin hienoimpien talojen koristeltuja seinäkiviäkin eivät osanneet antaa sille täyttä arvoa. Eivätkä kaupungin määräpalkatkaan kyenneet kilpailemaan vapaasti sovittujen urakkatyötulojen kanssa. (Pekkanen, Toivo, Lapsuuteni. 1. painos 1953.)

Lähteitä:

Veikko Kallio, Kymin historia 2. Porvoo 1990, s. 409-411.
Toivo, Pekkanen, Lapsuuteni. 1. painos. 1953.
Aarne Saarinen, Kivimies. Peltoniemi Pentti toim. Otava. 1995.
Salo, Elias, Tampereen kivityöntekijäin ammattiosasto r.y: Suomen rakennustyöläisten liitto, osasto n:o 9 50-vuotishistoriikki (1899-1949).
Syväjärvi, Arto, Kivisiä tarinoita. 2002.

Lehdet:
Eteenpäin 13.11.1929 työttömyystöistä Kotkassa., Kotkan Sanomat 27.8.1898 Kotkan ammattiosaston perustamisesta, Työtilastollinen Aikakauslehti 1.1.1907 Kotkan Hovinsaaren lakosta.
Lehtikuvat: Kotkan Sanomat 3.6.1899, Eteenpäin 17.1.1907

Suomalainen humala

Humalan kuvausta suomalaisessa kaunokirjallisuudessa (Raitis-lehti 13.3.2017)

Taistelu satamatyöstä 1900-luvun alun Kotkassa

Ensimmäiset tiedot satamamiehistä löytyvät vuodelta 1491, kun Turun vetäjät ja kantajat ryhtyivät lakkoon. Danzigista saapuneet hansakauppiaat olisivat halunneet maksaa laivan lastinpurkaukseen liittyvästä vetotyöstä vain puoli äyriä ruislästiltä, kun vanha taksa oli yksi äyri lästiltä. Selkkaus päättyi lopulta työntekijöiden voittoon. Turun satamaselkkausta pidetään Suomen ensimmäisenä lakkona.


Satamatyöläisten arvostus ei 1900-luvun alussa ollut korkealla, mihin syynä oli työn sesonkiluonteisuus. Kesällä tehtiin töitä ja talvella hakeuduttiin muihin töihin tai oltiin työttöminä. Kotkan satamassa lastattiin lähinnä puutavaraa. Ruumaan tuli saada mahtumaan paljon tavaraa tiiviisti, jotta lastin liikkuminen ei saattaisi laivaa merellä pulaan. Tähän tarvittiin kokeneita ja ammattitaitoisia lastaajia. Tarjolla oli myös yksittäisten ahtausyrittäjien tarjoamaa kokematonta työvoimaa.

Kurikka-lehti 15.10.1909.

Miesten ohella siellä oli runsaasti myöskin naisia ja lapsia. Lapsia käytettiin kimpien lastaajina, ja kun kaikki lastaustyö tehtiin käsin, he olivat pienen tavaran käsittelijöinä nokkelampia kuin aikuiset, mutta heille ei tarvinnut maksaa puoltakaan aikuisten palkasta. 
(Toivo Pekkanen, Toverukset. Teokset V. Porvoo 1958, s. 295)

Lakolla uhkaaminen ja lakkoon ryhtyminen olivat työntekijöiden ainoat keinot työehtojen kohentamiseksi. Menestyksekkäin oli kotkalaisten satamatyöläisten lakko toukokuun lopussa 1899, jolloin työläiset painostivat työnantajan hyväksymään kymmentuntisen työpäivän. Kotkan Sataman Työntekijäyhdistys perustettiin 1904 ja Suomen Satamatyöläisten Liitto lokakuussa 1905. Aloitteen tekijänä oli Kotkan Osasto. Kotkan satamatyöläisnaiset perustivat oman osastonsa 1907. Järjestäytymisen muodot olivat alkuvaiheessa sekavat. Myös ahtaajien osuuskuntia perustettiin. Järjestäytymättömät satamatyöläiset olivat sekalaisten työvälittäjien armoilla:

Senlaisia heikompia ovat n. s. tilapäistyöntekijät, satamatyöläiset y. m., joilla ei ole mitään vakinaista toimialaa, vaan jotka menevät milloin mihinkin sattuvat sijansa saamaan ja näin ovat jääneet kokonaan sivuun.  (Työ 22.5.1906)

Kotkan satamatyöläisnaiset 1907. Kuvaaja Fanny Hjelm. Työväenarkisto.

Kotkassa käytettiin virolaista aputyövoimaa, jotka suostuivat tekemään töitä niin arkena kuin pyhänä. Ehtoihin kuului sijoittuminen yhtiön asuntoihin ilman vapaata poistumisoikeutta. Myös työnantajien suosikkijärjestelmä kukoisti.

Tämän kilpailun suoranaisena tuloksena on myöskin n. s. suosikkijärjestelmä, joka ei liene missään päässyt vielä niin täyteen kukoistukseensa kuin täällä. Se käypikin niin mainion hyvin päinsä kun kaikki pomot ovat kovia juoppoja, ja töihin kulkeminen käy aivan kapakan vierestä, niin siinä sopii aina sivumennessään muistaa pomon suuta ja pomo muistaa sitten taas vuorostaan töihin mennessä. Silloin ne miehet, jotka eivät käytä tätä „ketunhännän" vetämistä ja pomojen nuolemista töihin pääsemisen ehtona, saavat katsella sivusta kun toiset menevät töihin. (Satamatyömies 1.8.1910)

Kotkassa taistelu sataman töistä ja niiden tuotannon jaosta käytiin vuosina 1905-1907. Osapuolina olivat yksityiset ahtausyrittäjät ja osuuskunnat. Jännitteisin oli vuosi 1905, jolloin käytettiin myös ampuma-aseita. Kotkan ulkopuolelta lisävoimiksi kutsutut poliisit saivat kiikuttaa riitapuolia putkaan rauhoittumaan.

Kirjoitus on kokonaisuudessaan luettavissa tulevassa AKT-lehdessä keväällä 2017.

Lähteet:
Seppo, Antikainen, Kovaa peliä Kotkassa: sataman ammattiyhdistystoimintaa Kotkassa vuoteen 2008. Kotkan Ahtaustyöntekijät ry 137. Kotka.

Tapio Bergholm, HAJANAINEN JA SEKAVA SUKUPUU. Kuljetusalan ammattiliitot 1905-1995: http://www.tyark.fi/lists/aktliitto.htm

Toivo Pekkanen, Toverukset. Teokset V. Porvoo 1958.

Juhani Saarinen, Miljoonamöljä. Kotkan satama 1871-2008. Kotka 2008.