Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Rotuhygieniaa

Museokeskus Vapriikki Hennalan vankileirillä Lahdessa teloitettiin laittomasti ainakin 216 punaista naista toukokuussa 1918. Teloituksiin vaikutti vahvasti rodunjalostusoppi. Sen mukaan rappeutuneiksi katsotut punaiset naissotilaat haluttiin tieten tahtoen tappaa, sanoo väitöskirjatutkija Marjo Liukkonen. Rykmentin johtajan virolaisen Hans Kalmin läheisimpiä ystäviä olivat Lauri ja Martti Pihkala, jotka jo aiemmin tunnettiin rotuhygieenikkoina. Lauri Pihkala oli myös Kalmin neuvonantaja. Väitöskirjan rankinta antia on nimenomaan rotuhygienian vaikutus naisten teloituksiin. Mukana oli harvinaisen koulutettuja sotilaita; maistereita, agronomeja, ylioppilaita. Koulutetuilla ihmisillä oli myös tietoa rotuhygieniasta. Liukkosen väitöskirja on saanut osakseen jokseenkin rajua kritiikkiä etenkin lähdekritiikin puutteesta.  Myöntänen, etten ole lukenut väitöskirjaa - vain sisällysluettelon. Tulokset ovat järkyttäviä. Se, että teloitukset ja mielivaltaiset väkivallanteot olivat näi

Pitkäjärveläiset

Wilho Ilmarin ohjaaman suomalaisen elokuvan Pitkäjärveläiset (1951) tarina pohjautuu Jalmari Finnen vuodelta 1923 olevaan samannimiseen näytelmään. Tapahtuvat perustuvat todellisiin oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Sekä näytelmä että elokuva sijoittuvat  kotiseutuni lähelle, Oriveden Pitkäjärvelle. Vuosi on 1765. Itse elokuva on kuvattu Tuuloksessa ja Luopioisissa.Näytelmässä vilahtelevat ainakin itselleni tutut paikat kuten Längelmäki, Pälkäne, Luopioinen ja Padasjoki. Jalmari Finne kangasalalaisena kyllä tunsi väestönsä ja hämäläisten heimojen erot. Tapahtumat alkavat Natukan pihamaalta Pitkäjärven kylässä.  Susanna on nimismiehen tytär ja Natukan leskiemäntä. Hän on synnyttänyt aviottomat kaksoset ja joutunut jalkapuuhun kirkonmenojen ajaksi. Jalkapuussa istuminen ei tuolloin ollut tavatonta. Joko pienempiä tai isompiakin rikkomuksia sovitettiin jalkapuussa istumalla kirkonmenojen aikana koko kirkkokansan nähtävillä. Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu i

Mäntänvuoren näkötorni

Mäntänvuoren vanhempi näkötorni 1900-luvun alussa. Näkötorni oli myös paitsi suosittu matkailukohde, myös perheiden sunnuntairetkien kohde. (Kuva on Serlachius-museossa olevan mänttäläisen kauppias Hoffrenin kuva-albumikuvakokoelmasta) Suomi on näkötornien luvattu maa. Niitä löytyy varsinkin Etelä-Suomesta, mutta myös Pohjois-Pirkanmaalta ja Keski-Suomesta. Mäntänvuori oli jo 1800-luvun lopussa tunnettu näköalapaikka. Siellä sijaitsi myös kaunisrakenteinen näkötorni. Vaikka alueen maisemalliset arvot tunnustettiin, ei näkötornin elinkaari ollut pitkä. Se purettiin huonon kuntonsa vuoksi ensimmäisen maailmasodan aikana 1916. Elettiin yhteiskunnallisesti kuohuvaa ajanjaksoa maamme historiassa. Aikaa sekä mahdollisuuksia näkötornin ylläpitämiseen ei ollut. Mäntänvuoresta tuli vuorineuvos Gösta Serlachiuksen toimesta 1920-luvulla virkistys- ja liikuntapaikka. W.G. Palmqvistin Serlachiukselle suunnittelema "Huvimatkatupa" rakennettiin 1928 entisen näkötornin vanhalle kivij