keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Rotuhygieniaa



Museokeskus Vapriikki

Hennalan vankileirillä Lahdessa teloitettiin laittomasti ainakin 216 punaista naista toukokuussa 1918. Teloituksiin vaikutti vahvasti rodunjalostusoppi. Sen mukaan rappeutuneiksi katsotut punaiset naissotilaat haluttiin tieten tahtoen tappaa, sanoo väitöskirjatutkija Marjo Liukkonen.

Rykmentin johtajan virolaisen Hans Kalmin läheisimpiä ystäviä olivat Lauri ja Martti Pihkala, jotka jo aiemmin tunnettiin rotuhygieenikkoina. Lauri Pihkala oli myös Kalmin neuvonantaja. Väitöskirjan rankinta antia on nimenomaan rotuhygienian vaikutus naisten teloituksiin. Mukana oli harvinaisen koulutettuja sotilaita; maistereita, agronomeja, ylioppilaita. Koulutetuilla ihmisillä oli myös tietoa rotuhygieniasta.

Liukkosen väitöskirja on saanut osakseen jokseenkin rajua kritiikkiä etenkin lähdekritiikin puutteesta.  Myöntänen, etten ole lukenut väitöskirjaa - vain sisällysluettelon. Tulokset ovat järkyttäviä.

Se, että teloitukset ja mielivaltaiset väkivallanteot olivat näin suunniteltuja, on sitä uutta tietoa, jota Marjo Liukkonen väitöskirjassaan esittää.

Historiantutkija joutuu työssään kohtaamaan ihmisen aiheuttamaa pahuutta.  Liukkosen väitöskirjassa vedetäänkin kollegoiden mielestä nyt mutkat suoriksi ja tuodaan sisällissodan pahimmat tapahtumat lukijoiden silmien eteen varoittamatta.

On ymmärrettävää, että näinkin rankalta tutkimusaineistolta ja sen käsittelyltä vaaditaan enemmän, sillä ovathan syytökset raskaita. Pelkkien aihetodisteiden varaan ei voi jättäytyä.

Olin muutama vuosi sitten mukana Ihan epäNormaalia-näyttelyn kokoamisessa tutkijan roolissa. Aineisto oli hyvin eritasoista; oli viranomaisen, koulutuksen, köyhäinhoidon näkökulmaa ja vammaisten omia muistoja. Tiiviiden ja kiivaidenkin keskustelujen huomasimme, etteivät materiaalit keskustele keskenään, ja vaarana oli, että vammaisen näkökulma jää viranomaisaineiston alle.

Varhaisempi, 1800-luvulle ja 1900-luvun alkuun ulottuva muistitietoaineisto oli hajanaista -  vain muutama  jälkirjoitus ja haastattelu.. Näyttelyä ei rakenneta kuin tutkimusta. On otettava muut konstit käyttöön. Näin nostettiin esiin sinänsä nerokas ajatus "kuumista perunoista". Mitkä olivat ne asiat, jotka olivat vammaisten elämässä tärkeitä - tänä päivänä ja historiassa. Mm. se, että kuuroilta kiellettiin heidän oma kielensä yli sadaksi vuodeksi, on hyvä esimerkki siitä, miten kielellä voidaan eristää. Tämän idean varaan siis rakentui näyttely, josta kaikenlainen raflaavuus jätettiin pois. Yksilötarinat olivat selviytyjien.

Rotuhygieniaa ei unohdettu. Luin näyttelyprosessin aikana surullisia tarinoita toimenpiteistä, joista ensimmäiset tehtiin laittomasti 1910-luvulla. Näitä tarinoita ei näyttelyyn saatu, mikä jälkeenpäin herättää ristiriitaisiakin tunteita. Kaikille tapahtumille pitäisi kuitenkin löytää jokin järki, eli miksi näin kävi.

Seuraava tutkimusaihe voisi ollakin laitoksissa ja sairaaloissa olleiden vammaisten kohtelu. Onhan lastenkotilasten kaltoinkohtelusta jo ilmestynyt laajaa huomiota saanut tutkimus. Anteeksipyyntö valtion taholtakin on esitetty.


Lähteitä:

Liukkonen, Marjo, Hennalan naismurhat 1918.2018.

http://tkm.fi/ihan_epanormaalia_multimedia/fi/

Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74821/Rap_2016_22.pdf?sequence=1




keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Pitkäjärveläiset

Wilho Ilmarin ohjaaman suomalaisen elokuvan Pitkäjärveläiset (1951) tarina pohjautuu Jalmari Finnen vuodelta 1923 olevaan samannimiseen näytelmään. Tapahtuvat perustuvat todellisiin oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Sekä näytelmä että elokuva sijoittuvat  kotiseutuni lähelle, Oriveden Pitkäjärvelle. Vuosi on 1765. Itse elokuva on kuvattu Tuuloksessa ja Luopioisissa.Näytelmässä vilahtelevat sydän-hämäläisille tutut paikat kuten Längelmäki, Pälkäne, Luopioinen ja Padasjoki. Jalmari Finne kangasalalaisena kyllä tunsi väestönsä ja hämäläisten heimojen erot.

Tapahtumat alkavat Natukan pihamaalta Pitkäjärven kylässä.  Susanna on nimismiehen tytär ja Natukan leskiemäntä. Hän on synnyttänyt aviottomat kaksoset ja joutunut jalkapuuhun kirkonmenojen ajaksi. Jalkapuussa istuminen ei tuolloin ollut tavatonta. Joko pienempiä tai isompiakin rikkomuksia sovitettiin jalkapuussa istumalla kirkonmenojen aikana koko kirkkokansan nähtävillä.

Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu istumaan jalkapuussa. Ei täällä siitä välitetä yhtään. Täällähän oli ennen sellainen jalkapuu, jossa oli kolme paria jalkareikiä, mutta kun tuli tilan ahtaus, niin täytyi laittaa uusi, jossa on viisi paria.

Susanna Antintytär, Natukan leskiemäntä (Elsa Rantalainen) jalkapuussa. Seurana kopea miniäehdokas Regina Tuomaantytär (Eila Peitsalo).

Susannan aikamiespoika Juha on kihlautunut Reginan kanssa.  Reginaa kosiskelevat myös Martti Heikkilä, sotamies Matti Modig ja Kalle Brockman. Marttiin ovat taas rakastuneet Reginan kaksi siskoa sekä Sikalan piika Maria. Näytelmä koostuu monivaiheisista kosioretkistä ja tappeluista. Vallesmannillakin uhkaillaan. Kirjan avainhenkilönä on längelmäkeläinen Henna, jonka neuvoilla Juha saa lopulta kopean ja kiusoittelevan kihlattunsa ruotuun.  

Ei sitä säynäjärveläisten tarvitse Pitkäjärveltä tulla vaimoja hakemaan. Kyllä mekin oman kylän tytöt naimme. (Martti)

Elokuva sai suopean vastaanoton. Kehuista huolimatta jotkut kriitikot pitivät elokuvaa sittenkin vain filmattuna teatterina, ja sitähän se nykykatsojan silmin on. Näyttelijävalinnat ovat kuitenkin mainioita ja hämäläismiljööseen osuvia valintoja.

Pitkäjärveläisten (Så älskas i Pitkäjärvi) -elokuvajuliste vuodelta 1951. (Elonet). Myllynkiveä pyörittämässä Läpikäytävän Henna (Elna Hellman).

Lähteitä:

Finne, Jalmari 1925. Pitkäjärveläiset. Nelinäytöksinen huvinäytelmä. Otava.
https://www.elonet.fi/fi/elokuva/115757

Mäntänvuoren näkötorni


Mäntänvuoren vanhempi näkötorni 1900-luvun alussa. Näkötorni oli myös paitsi suosittu matkailukohde, myös perheiden sunnuntairetkien kohde. (Kuva on Serlachius-museossa olevan mänttäläisen kauppias Hoffrenin kuva-albumikuvakokoelmasta)

Suomi on näkötornien luvattu maa. Niitä löytyy varsinkin Etelä-Suomesta, mutta myös Pohjois-Pirkanmaalta ja Keski-Suomesta. Mäntänvuori oli jo 1800-luvun lopussa tunnettu näköalapaikka. Siellä sijaitsi myös kaunisrakenteinen näkötorni. Vaikka alueen maisemalliset arvot tunnustettiin, ei näkötornin elinkaari ollut pitkä. Se purettiin huonon kuntonsa vuoksi ensimmäisen maailmasodan aikana 1916. Elettiin yhteiskunnallisesti kuohuvaa ajanjaksoa maamme historiassa. Aikaa sekä mahdollisuuksia näkötornin ylläpitämiseen ei ollut.

Mäntänvuoresta tuli vuorineuvos Gösta Serlachiuksen toimesta 1920-luvulla virkistys- ja liikuntapaikka. W.G. Palmqvistin Serlachiukselle suunnittelema "Huvimatkatupa" rakennettiin 1928 entisen näkötornin vanhalle kivijalalle. Maja on toiminut vuosikymmenten ajan kahvilana. Alue rauhoitettiin lääninhallituksen päätöksellä luonnonsuojelualueeksi 1945. Vielä 1900-luvun puolessa välissä Mäntänvuoressa oli hyppyrimäki, jossa pidettiin monet kilpailut. Kunnostuksen jälkeen, vuodesta 2005 alkaen se on palvellut näkötornina. Nykyisellään koko alue on suosittu retki- ja virkistyskohde.

Vanhempi näkötorni pystytettiin Keski-Suomen maatalousnäyttelyä varten nykyisen majan kohdalle vuonna 1895. Torni oli hyvin koristeellinen ja taidokkaasti tehty. Maatalousnäyttely pidettiin Mäntän tehtailla heinäkuun puolivälissä 1895, ja kävijöiden toivottiin vierailevan myös näkötornissa ihailemassa luonnonkauniita maisemia. Rakentaminen oli lähtenyt liikkeelle yksityisin varoin. Näkötornin hyväksi pidettiin mm. iltamat.

Valmistuneesta näkötornista olivat hyvät näkymät kuuteen pitäjään asti Keuruuta lukuun ottamatta, kirjoitti sanomalehti Suomalainen toukokuun lopussa 29.5.1895. Jo itse Mäntänvuori oli 190 metriä korkea, joten nyt oltiin korkealla paikalla, josta näki naapurikuntiin Kuorevedelle ja Juupajoelle saakka.

Jos satut kulkemaan Tampereen -Waasan rautatietä niin ota aikaa mukaasi ja poikkea Vilppulan asemalta, Mäntän läheisyydessä olevalle Mäntänwuorelle rakennetusta näkötornista katsomaan, sieltä näet heti yleiskatsauksella Kuoreweden yli yhdellä silmäyksellä. (Kunnalliset Sanomat 10.4.1896).



Uusi näkötorni vuodelta 2005 palveli aiemmin hyppytornina. (http://www.manttavilppula.fi/kaupunkipalvelut/liikunta/mantanvuoren-ulkoilualue/)



 Vuonna 1928 rakennettu kulttuurihistoriallisesti arvokas Vuorenmaja sijaitsee keskellä kaunista Mäntänvuoren luonnonsuojelualuetta Mäntässä ja palvelee nykyään asiakkaitaan viinitupana ja kahvilana. (Jalasjärven museo)



Lähteitä:

Mönkkönen, Mauri 1992. Mäntän historia 1860–1947. Mäntän kaupunki ja Mäntän seurakunta.
https://www.vuorenmaja.fi/fi/vuorenmaja
Pirkanmaan arvokkaiden harjualueiden inventoinnin tarkistus 2014. Kohdekuvaukset osa I. Valtakunnallisesti arvokkaat kohteet ja maakunnallisesti arvokkaat kohteet osoitteessa:

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/109265/Raportteja%20111%202014.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Keski-Suomi 27.6.1895 Keski-Suomen maatalousnäyttelystä.
Tampereen Uutiset 6.10.1893
Kunnalliset Sanomat 10.4.1896
Suomalainen 29.5.1895
Kuvat: Mänttä-Vilppula, kaupunkipalvelut, Jalasjärven museo ja Serlachius-museot