Hän-pronominin suvuttomuuden varhaisia kommentaattoreita on kieltenopettaja ja toimittaja Ernst Lampén , joka omisti kirjassaan Kielipakinoita (1926) asialle luvun “Hän - hen”. Kuulemma tuntematon mieshenkilö oli ehdottanut hän-sanan rinnalle naissukupuolta ilmaisevaa pronominia “hen”. Lampén kannatti muutenkin sukupuolierottelua ja yhtyi ehdotukseen: “Hen-sana onkin niin kovin vieno ja siro sana, aivan niin kuin naisen tulisikin aina olla.” Hen-pronominin myötä kirjoittaminen olisi mukavaa, “kirjailijattaret ja kirjailijat” innostuisivat tekemään uusia romaaneja ja kääntäjienkin työ helpottuisi suuresti. (Mila Engelberg, http://www.kielikukkanen.fi/2011/han_-_nainen_vai_mies_1111_4.html) Nykyään hän -sanan kanssa tuskailevat kääntäjien lisäksi monet äänikirjan lukijat. Suomen kielen sanat kun eivät erota feminiiniä maskuliinista. Historiasta löytyykin esimerkkejä, joita on käytetty naissanojen tuottamiseen: -tar ja -tär (näyttelijätär), -kko ja -kkö (karjakko), -ska ja -skä (prof