Lydian lukupiiri

  Vuonna 1834 kuoli Marian sairaalassa Pietarissa Kristiina Hultgren -niminen nainen. Hänen tarinansa alkaa vuodesta 1788, jolloin Lundström-niminen mies kuljetti Ruotsista kahdeksanvuotiaan, hienoihin vaatteisiin puetun tyttölapsen Suomeen hankkien hänelle ensin kodin Sipoon pitäjän, Kallbäckin kylästä, erään maanviljelijän luota. Tytön isästä ja äidistä ei mainittu sanaakaan. Holhoojalta toiselle Kun Lundström oli jättänyt tyttären sipoolaisen talonpojan huostaan, vei hän talon isännän syrjään ja jutteli hänen kanssaan pitkän tovin. Mitä salaisuuksia Lundström silloin sipoolaiselle talonpojalle paljasti, ei ole koskaan käynyt selville. Talonpoika sai huomattavan summan rahaa ja antoi tytön tuojalle vaitiololupauksen. Suoritettuaan asiansa Lundström matkusti takaisin Ruotsiin. Sipoon silloinen kirkkoherra Fabritius merkitsi kirkonkirjoihin, että Kristiina Hultgren kuului kasvatustyttärenä kallbäckiläisen maanviljelijän perheeseen. Tytön syntymävuodeksi ilmoitettiin vuosi 1780 ja s

  Keisari Aleksanteri I:n neljästä Suomen matkasta viimeisin suuntautui Pohjois-Suomeen syyskesällä 1819. Matkan tarkoitusta on pohdittu myöhemmin.  Aikaisemmat matkat olivat suuntautuneet Etelä-Suomen alueelle ja päämäärät olivat puhtaasti poliittisia. Todennäköistä on, että laaja kiertomatka maan pohjoisemman osan kautta liittyi olosuhteiden selvittämiseen osana suurempaa arviota valtakunnan puolustuksesta. Matka kesti toista kuukautta ja alkoi Laatokan Karjalasta heinäkuussa ja eteni Savon ja Kainuun kautta Ouluun ja Tornioon. Sieltä matka jatkui rannikkoa pitkin etelään, ensin Vaasaan ja sitten Turun, Hämeenlinnan sekä Tampereen kautta Helsinkiin. Helsingistä keisari palasi kotiin Pietariin syyskuun 15. päivänä. Aleksanteri I:n muotokuva vuodelta 1821. (Johan Erik Lindh, Lappeenrannan taidemuseo) Näytti siltä kuin väkijoukko olisi kantanut keisaria käsillään Uudestakaarlepyystä ja Oravaisista matka jatkui Vaasaan 4. päivänä syyskuuta 1819. Keisarin seurueeseen kuuluivat muun m

Julkaistaan torniolaisessa Kotikulmilta-lehdessä elokuussa 2023 Yksi Suomen tunnetuimmista naisvalokuvaajista, Mia Green, syntyi vuonna 1870 Noorsgårdin tilalla Roslags-Bron kunnassa Upplannissa. Muotokuvien, tavallisen arjen ja ensimmäisen maailmansodan aikana Tornioon saapuneiden invalidien lisäksi Mia Green kuvasi myös teollisuuskohteita kuten sahoja Tornion, Haaparannan ja Kemin edustalla. Mia Green vuonna 1900. (Lähde: https://www.catherinehouard.com/en/green-photographic-sights-images-1894-2010/) Valokuvaamot Haaparannassa, Kemissä ja Seskarössä Mian äiti, Maria Christina Lundmark, oli naimaton. Kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana Maria Amalia liikkui edestakaisin Noorin ja Norrtäljen välillä riippuen siitä, missä hänen äitinsä oli töissä. Vuonna 1873 Maria Christina Lundmark meni naimisiin räätälin oppipojan Gustaf Romulun kanssa. Mia Green lähetettiin pohjoiseen äidinpuoleisten isovanhempien luo. Myöhemmin Mia Green vaikeni lapsuudestaan kertoen vain, ettei hänellä ollut p

  Takamaiden taivaltaja Raahessa osui kerran kaupunkiin Samuli Paulaharju oli Oulun kuuromykkäkoulun opettaja, joka tuli tunnetuksi matkoistaan Lapin takamailla. Hän oli innokas kansanperinteen kerääjä, joka matkoillaan eri puolilta Suomea aina Lappia ja Ruijaa myöten kokosi suuren määrän niin suullista kuin kirjallista kansanperinnettä. Hän piirsi ja valokuvasi esineistöä ja rakennuksia, ihmisiä ja heidän ympäristöään sekä keräsi esineistöä sekä tietysti haastatteli paikallisia asukkaita. Raahen Paulaharju saapui kesällä 1923. Tarkoitus oli kerätä paikallista kansanperinnettä muun muassa haastattelemalla lukuisia vanhoja raahelaisia Pohjois-Pohjalaisen osakunnan pyynnöstä. Täällä tuntematon mieskin otettiin ystävällisesti vastaan. Takamaiden taivaltaja osui kerran kaupunkiinkin, meren rannalle Raaheen. Pohjois-pohjalainen Osakunta oli tien viittaajana ja osaksi matkan aineellisena avustajanakin. Niinpä kesän 1923 paras aika vierähti pienessä rantakaupungissa. Täällä avautui aiva

Lempäälän Kuokkalankoskien perkaus aloitettiin jo 1700- luvulla. Ruotsin valtion toimesta ja paikallisten maanomistajien painostuksesta perkaus aloitettiin vuonna 1757. Tavoitteena oli vähentää tulvahaittoja. Perkauksia jatkettiin 1773 sekä Venäjän vallan aikana 1800- luvulla useaan kertaan. Tavoitteena oli edelleen tulvien vähentäminen, maanviljelysmaan lisääminen ja koskien laivaliikenteen edellytysten parantaminen. Töissä oli venäläistä sotaväkeä sekä oman paikkakunnan palkkaväkeä. Myös muualta tullutta väkeä palkattiin. On arvioitu, että 1700-luvun ja 1800-luvun perkauksilla saatiin vesi laskemaan 4–5 metriä alkuperäisestä tasosta. Kuokkalankoski. Kuva on otettu vanhalta sillalta ylävirran suuntaan ennen uuden sillan rakentamista eli vuotta 1932. Oikealla rannalla näkyy Ollilan puimala. Koskessa oli tuolloin puomit irtotukkien uittoa varten (Lempäälä-Seura) Tulvat olivat vaivanneet Suomea vuosisatojen ajan. Hyödyn ajan yleisen ideologian myötä Suomi sai Ruotsin ajan lopulla ainoan