Lydian lukupiiri

Hierojien ammatillinen koulutus alkoi Suomessa 1890-luvulla. Hieromatyön katsottiin sopivan erityisen hyvin sokeille; herkän tuntoaistinsa avulla he pystyivät auttamaan ja korjaamaan erilaisia vaivoja ja kiputiloja. Ulkomailta saatujen esimerkkien rohkaisemana maisteri Mauri Hartea otti Suomen kansanomaiseen hieromaopistoon ensimmäisen sokean oppilaan vuonna 1898. Tämän jälkeen Hartean hieromaopisto tarjosi näkövammaisille, niin heikkonäköisille kuin sokeille, hieromaopetusta laitoksessaan. Hartean hieromaopistossa näkövammaiset pääsivät opiskelemaan ammattiin näkevien kanssa. Lähde: Sokeain kevätviesti 1911 Lähde: Kuotola, Urpo (1988): Teoksessa Suomen näkövammaisten ja näkövammaistyön historia. Helsinki: s. 37.

Johanna Annolan väitöskirja,   Äiti, emäntä, virkanainen (2011),  on mielenkiintoinen näkökulma suomalaisen köyhäinhoidon historiaan. Annolan väitöskirjan mukaan köyhäintalojen johtajien työ oli alkuvaiheessa liian vastuullista, raskasta ja jopa turhauttavaa. Köyhimmissä Suomen kolkissa johtajat asuivat vaivaistalossa ja jakoivat arjen, myös nälän, jos kunnan viljalaari ammotti tyhjyyttään.Työtä tehtiin tuolloinkin enemmän kutsumuksesta, koska palkkaus oli kurja.  Ensimmäiset johtajat olivat naisia, ajan kasvatus- ja hoiva-aatteisiin ainakin jollain tasolla perehtyneitä. Motiivit hakeutua haastavaan kutsumusammattiin olivat moninaiset. Johanna Annolaa lainaten: johtajatar oli yhtä aikaa äiti, emäntä, virkanainen ja vartija. 1800-luvun suomenkielessä tar -päätteet otettiin käyttöön erona samoissa ammateissa toimiviin miehiin.  Näin ollen naispuolisesta opettajasta tuli 1800-luvulla opettajatar ja johtajasta johtajatar. Tietysti syynä oli myös ammattien perinteinen miesvalta, jo