Eläinsatuja Sahalahdelta

Kesäkuun 22.päivänä 1850 lähti 19-vuotias ylioppilas Erik Rudbeck mukanaan toverinsa Albin Rothman kansanrunouden keruuretkelle Pohjois-Hämeeseen. Matkallaan he päätyivät Sahalahdelle, josta saivat mukaansa kaksi tunnettua kansansatua, Karhu tuomarina ja Susi passin (pässin) katsojana.

Iisalmessa syntyneen Erik Rudbeckin (1830-1867) vanhemmat olivat Iisalmen kihlakunnan henkikirjuri Anders Rudbeck ja äiti Maria Sofia Crohns. Rudbeck kävi Kuopion yläalkeiskoulun ja sen jälkeen Kuopion lukion, josta hän pääsi ylioppilaaksi 1849. Rudbeck valmistui filosofian maisteriksi 1857. Kun suomalaisen kansanrunon kerrontamuotoa käsitellyt väitöskirja hylättiin plagiaattiepäilyjen vuoksi, Eero Salmelaisen nimellä tunnetun Rudbeckin oli palattava synnyinseudulleen takaisin. Elias Lönnrot oli valmis puolustamaan suojattinsa väitöskirjaa, jota pidettiin epäilyistä huolimatta korkeatasoisena. Kuopiossa Rudbeck toimi lukion ja tyttökoulun opettajana jatkaen kuitenkin samalla kansansatukokoelmiensa toimittamista.

Erik Rudberck käytti kansansatukokoelmiensa yhteydessä suomalaista nimeä Eero Salmelainen.  Tämä kuva on otettu Pietarissa 1800-luvun puolivälissä. (Museovirasto, kuvaaja Veljekset Langner)

Matkaansa varten Rudbeck ja Rothman olivat saaneet Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta stipendin. Rudbeck tovereineen lähti matkaan toisen kansanrunoudentutkijan Daniel Europaeuksen ohjeiden saattamana täynnä isänmaallista intoa.  Pettymys olikin suuri, kun tutkijat tapasivat miehiä, jotka olivat joko ympäri juovuksissa tai muuten tietämättömiä: ja josko tiesivätkin jotakuta tarinoida, niin se oli niin varsin halpaa, ja päälliseksi vielä niin ruokotointa ja roskaista, että sitä tuskin viihti kuunnella, sitä vähemmän muitten varalle paperillen panna.

Matkan edetessä runo- ja satuvakka alkoi täyttyä, kun Sydän-Hämeessä, Sahalahdella, he saivat mukaansa kaksi runoa: Karhu tuomarina ja Susi passin (pässin) katsojana. Matkan tulos oli erinomainen. He saattoivat luovuttaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle 58 satua. Melkoinen saavutus vain 20-vuotiaalle nuorukaiselle, jonka maine alkoi kiiriä. Erik Rudbeckille uskottiin Suomen kansan satujen ja tarinoiden toimittaminen, joka ilmestyi neljänä osana. Sahalahtea koskeva osuus on julkaistu 1856. Kirjasta on otettu tämän jälkeen useita painoksia. Myöhemmin 1850-luvun alussa Hämettä koskevaa tarinaperinnettä täydensi Länsi-Suomen osakunnan ylioppilas O. Palander.

Salmelaisen eläinsadut muistuttavat juoneltaan, sanastoltaan, yleistunnelmaltaan ja rytmiltään kansansatuja, mutta todellisuudessa ne eivät ole perinteisiä kansansatuja. Martti Haavion mukaan ne ovat satuja kerrottuna Salmelaisen tavalla. Hän kehitti valikoiden erityyppisistä ja -tasoisista saduista oman satutyylinsä. Murresanat ja kansanomaisuuden Salmelainen kuitenkin pyrki säilyttämään.

Sahalahden kirkko ja sen ympäristö 1870-luvulla. (Museovirasto, tekijä Reinholm Agathon, lyijykynä).

Karhu tuomarina

Eläinten kesken, joita oli susi, kettu, kissa ja jänis, nousi kerran riita, eivätkä sopineet itse asialta. Haettiin silloin karhu tuomariksi, että se heidän riitansa ratkaisisi. Karhu tuli ja kysyi riiteleviltä: "Mitä te keskustelette?" --"Me keskustelemme siitä, kuinka monta neuvoa meillä kullakin hengenvaarassa ompi", vastasivat toiset. "No, montako neuvoa sinulla on?" kysyi karhu ensinnä sudelta. "Sata", vastasi susi. "Entä sinulla?" kysyy karhu ketulta. Tämä vastasi: "Tuhat." --"Onkos  sinulla monta?" kysyy karhu vuoronsa jänikseltä. "Ei minulla ole kuin pitkät jäljet", vastasi tämä. "Montakos on neuvoa sinulla?" --"Ei kuin yksi", vastasi kissa.
Karhu tuosta kävi koettamaan nyt, kuinka kukin hengenhädässä neuvoillaan aikaan tulisi. Ensinnäkin tarttui suteen kiinni ja pusersi sen kohta hengettömäksi. Kettu pyörähti ympäri kun näki, mitenkä sudelle kävi, ja karhu sai vain hännästä vähäsen kiinni, josta vieläkin on ketun hännässä valkoinen pilkka. Jänis, jolla oli pitkät sääret, pääsi karkuun ja pakeni pois. Kissa kiipesi puuhun ja lauloi sieltä: "Sataneuvo saatiin, tuhatneuvo tyssättiin, pitkäsääri juosta saapi, yksineuvo puuhun pääsi, pitää siinä paikkansa." -- Sen pituinen se.

Susi passin katsojana

Kulki kerran matkamiehiä tietä myöten, niin heiltä putosi tielle sianlihakappale. Susi perästä tullen otti sen lihakappaleen siitä, vaan kun tunsi sen suolaiseksi, niin sanoi: "Suu tuoretta toivoo", ja heitti sen suustansa. Samassa näki hän sian porsaineen joen rannalla ja meni ottamaan sitä. Sika rukoilemaan häntä, sanoi: "Elä ennen syö kuin minä lapseni kastan." --"No, kasta heidät", virkkoi susi suostuen toisen pyyntöön. Sika silloin läksi porsaineen jokeen, vaan ei palannutkaan sieltä, ui sen poikki toiselle puolelle. Susi jäi märkäsuin rannalle katsomaan eikä tainnut sialle mitään. Siitä läksi metsään sitten ja löysi sieltä pukin. Sen tavoitti nyt kiinni ja sanoi: "Nyt pääset tämän maailman vaivoista ja vastuksista, minä sinut syön." --"Odota vähäsen, kunne maani käyn vakoamassa", sanoi pukki, "syö sitten, kun mielesi tehnee." Susi tyytyi tähän, mutta pukki ei pitkältä arvellut, vaan juoksi toisen vartoessa talon luona olevan väen tykö. Kun ei susi nyt sitäkään saanut, meni hän suutuksissaan eteenpäin saalista saadaksensa. Kohta löysikin tamman varsoinensa ja sanoi: "Minä syön tuon varsasi, vastustahan sinulla siitä onkin vain, eikähän sinulla ole lupaa näissä tienoin kävellä." --"On minulla isännältäni passi, elä syö ennen kuin saan sen näyttää", vastasi tamma, käänsi takapuolensa samalla ja potkaisi sudelta leukaluun poikki, että se selälleen maahan lensi. Itse juoksi tamma varsoineen tiehensä. "Voi hupsua, mikä olin!" kiljaisi tuskissaan siinä nyt susi, "enhän minä pappi ollut, että olisin tarvinnut antaa sian kastaa lapsiansa, en mittari, että olisin tarvinnut päästääkseni pukkia maita vakoamaan, enkä ollut nimismiesnä, että minun tamman passia tarvitsi katsella." --Sen pituinen se.

Lähteet:
Haavio, Martti, 1955. Julkaisijan sanat. Teoksessa Suomen kansan satuja ja tarinoita. SKS. Helsinki.
Toimittanut Eero Salmelainen (Erik Rudbeck).

Suomen kansan satuja ja tarinoita. Karhu tuomarina, s. 413-414 ja Susi passin katsojana, s. 414-415. SKS.
Helsinki. Toimittanut Eero Salmelainen (Erik Rudbeck).

http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:el%C3%A4ineepos

Kuvat Museovirasto.

Juttu on julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä 8.4.2018

Espanjantaudin ensimmäinen aalto saapui kesällä 1918

Aamulehti 11.7.1918

Maailmanlaajuisia influenssaepidemioita on esiintynyt ainakin 1800-luvun lopulta lähtien. Kaikkein ankarimmaksi kulkutaudiksi muodostui kuitenkin vuosien 1918–1920 espanjantaudin nimellä kulkeva influenssaepidemia.

Sairaus oli huomattavasti rajumpi kuin siihen asti esiintyneet influenssat. Espanjantaudin kohdalla oli erikoista, että kuolleisuutta esiintyi erityisesti 20–45 -vuotiaissa. Suomessa tautiin kuolleita oli arviolta noin 20 000.

Espanjantauti levisi Suomeen jo kesäkuussa 1918, heti sisällissodan päätyttyä. Tauti raivosi aluksi erityisesti vankileireillä. Sen jälkeen se kulkeutui kotiutettujen sotilaiden ja vapautettujen vankien mukana eri puolille maata.

Ensimmäiset epidemiatapaukset ilmenivät heinäkuun alussa 1918. Suurimmillaan sairastavuus oli syksyllä 1918.

Espanjantaudin iskiessä maa oli yhteiskunnallisessa kriisissä. Vankileirien lisäksi punaisten pakolaisaallot kulkivat maan poikki kohti rajaa heikosti ravittuina ja sairaina. Lisäksi ihmisiä oli valtavasti liikkeellä joko etsimässä omaisuuttaan tai ruokaa.

Joukkotapahtumissa kuten markkinoilla taudit tarttuivat ja tapahtumiin osallistuneet toivat kotiin tullessaan niitä mukanaan. Vilkkaiden liikenneyhteyksien varrella tartuntavaara oli suurempi, kun taas harvemmin asutulla maaseudulla tartuntoja oli vähemmän.

Tauti raivoaa paikoin ankarana

”Jo viime kesänä yritti tauti leviämään, vaan suotuisempien ilmojen aikoina raukesi sen voima.  Kesän aallon seurauksena kuoli kaksi pitäjäläistä. Mutta sitten, lokakuun puolivälissä, aivan yhtäkkiä, sairastui siihen Keson kylässä noin 20 henkeä. Tauti oli ankaraa, paraassa iässä olevat henkilöt kaatuivat vuoteeseen, aivan kuin ruttoon.”Kangasalla ensimmäisistä tapauksista ilmoitetaan heinäkuussa 1918. Taudin olivat tuoneet pitäjään keväällä Tampereelta leivänhakuun maaseudulle lähteneet perheet, joissa oli mukana myös tulirokkoa sairastavia lapsia. Vasta lokakuussa sairaus levisi kuin rutto kylästä toiseen:

Lokakuuhun mennessä sairastuneiden määrä oli kasvanut ja monessa perheessä koko väki oli taudissa. Tilannetta ei helpottanut, että samaan aikaan oli liikkeellä myös muita kulkutauteja.

”Kesän aallon seurauksena kuoli kaksi pitäjäläistä. Mutta sitten, lokakuun puolivälissä, aivan yhtäkkiä, sairastui siihen Keson kylässä noin 20 henkeä. Tauti oli ankaraa, paraassa iässä olevat henkilöt kaatuivat vuoteeseen, aivan kuin ruttoon”, lehdessä kerrottiin Kangasalan Espanjantautitilanteesta sata vuotta sitten.

Kirkonkylässä sairastuivat samaan aikaan sekä lääkäri, kätilö että postinkantaja. Useat kansakoulut olivat suljettuna 1–2 viikkoa.

Kuntaan perustettiin tulirokkosairaala. Tulirokkopotilaan hoitaminen kotioloissa oli hankalaa, ja vaati usein sairaalahoidon. Vuoden loppuun mennessä kulkutautisairaalassa oli hoidettu 45 potilasta, joista kahdeksan oli kuollut.

”Kangasalla on kunnanlääkäri pitkillä sairasmatkoilla kaikilla tahoilla riehuvan espanjantaudin takia. Toisella paikkakunnalla olevalta lääkäriltä asiaa tiedustellessamme saimme kuulla, että useat perheet ympäristöllä olivat kokonaan sairastuneet, niin, että työt jäävät tekemättä. Kuolemantapauksia on myöskin ollut.”

Syksyyn 1918 mennessä oli tauti levinnyt Hämeessä paikkakunnalta toiselle, myös Pälkäneelle. Tampereen Sanomat kirjoitti, miten ”tauti raivoo toisin paikoin hyvinkin yleisenä ja ankarana”:

”Koetimme eilen eri tienoilta maaseutua ottaa selkoa a. k. espanjantaudin levenemisestä, koska se kaikesta päättäen on varsin suuri. Tehtävä ei kuitenkaan ollut niinkään yksinkertainen, sillä ensi yrityksemme saada puhelimitse tavata asianomaista kunnanlääkäriä meni useimmissa tapauksissa myttyyn.

Pälkäneelle pääsimme monien vaivojen jälkeen, sillä Pälkäneen johtohan on aina ’ylösotettu’ surun lapsi. Hirmuisessa naisäänten sekamelskassa, mikä kuormitti tämän ’johdon’, erotimme kumminkin tohtori Huovisen äänen, joka antoi meille sen lohdullisen tiedon, ettei tautia Pälkäneellä liiku varsin paljon.”

Väestöä kehotettiin suurempaan huolellisuuteen, jottei tauti yltyisi entisestään. Lääkärin apuun turvauduttiin usein liian myöhään, kuten varsinkin lasten kuolleisuusluvut osoittavat.

Kirkonkuulutuksilla pyrittiin tiedottamaan seurakuntalaisia uhkaavista vaaroista ja keinoista sairauksien välttämiseksi.

”Hirmuisessa naisäänten sekamelskassa, mikä kuormitti tämän ’johdon’, erotimme kumminkin tohtori Huovisen äänen, joka antoi meille sen lohdullisen tiedon, ettei tautia Pälkäneellä liiku varsin paljon”, raportoitiin Pälkäneen tautitilanteesta.

Lähteet:

Linnanmäki, Eila 2005. Espanjantauti Suomessa. Influenssapandemia 1918–1920. SKS.Helsinki.

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/influens.html

Tekstin lainaukset: Kyrön Sanomat 25.10.1918 ja Kangasalan Sanomat 28.12.1918

Suomen Sosialidemokraatti 18.10.1918

Tampereen Sanomat 17.10.1918

Juttu on julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä 12.7.2018