tiistai 21. elokuuta 2018

Lehtorinrouvan oikeudenkäynti oli oman aikansa sensaatiotapaus


Vuonna 1892, helmikuun 24. päivän aamuna opettajaperheen piika löytää lehtori Nantti (Ferdinand) Sainion hengettömänä sängystä ja ryntää ulos Niittykadulle hälyttämään apua. Sainion ruumiin kouristunut asento herätti piirilääkäri Bergstedtissä epäilyksen, joka vahvistui ruumiinavauksessa: lehtori Sainio oli kuollut strykniinimyrkytykseen.

Sahalahdella syntynyt Aina Maria Sainio o.s. Uotila (1871 Sahalahti – 1931 Tampere) oli hämeenlinnalainen lehtorinrouva, joka myrkytti miehensä, lehtori Ferdinand ”Nantti” Sainion vuonna 1892. Tämä murha herätti aikanaan suurta huomiota Suomessa.

Puolison Aina Sainion laatima kuolinilmoitus (Uusi Suometar 26.2.1892). Murhaepäilyt heräsivät ruumiinavauksen jälkeen:


Maisteri Sainio ei kuollutkaan halvaukseen, niinkuin ensin luultiin ja luuloteltiin, vaan on hän kuollut myrkkyyn. Aihetta siihen luuloon, että hän oli myrkytetty saatiin siitä, että naapurit yöllä kuulivat avun huutoja, ja hänen ruumiinsa asento osoitti hänen kuolleen hirveään suonenvetoon. Halvaukseen kuollaan tavallisesti ilman pitkiä huutoja. Mutta yksi lasi myrkkyä tuottaa kauheat ruumiin kouristukset. (Hämäläinen 2.3.1892).

Tutustuivat toisiinsa Sahalahdella

Ferdinand Sainio toimi latinan ja kreikan kielen lehtorina Hämeenlinnan klassillisessa lyseossa ja valmisteli parhaillaan tohtorinväitöskirjaansa sanskritin kielestä. Hänen vaimonsa oli kahdeksan vuotta miestään nuorempi ja heillä oli yksi lapsi, alle vuoden ikäinen Kyllikki-vauva. Perheen Niittykadun ja Linnantien (nykyinen Kustaa III katu) kulmatalossa olleessa huoneistossa asui myös kaksi koulupoikaa täysihoitolaisina. Aina Sainio oli varakkaan maalaistalon tytär Sahalahdelta kun taas Ferdinand Sainio oli kotoisin vaatimattomammista oloista ja hänellä oli vielä opiskeluvelkoja jäljellä. Aina Sainio oli tutustunut mieheensä tämän toimiessa kotiopettajana Sahalahdella. He olivat menneet naimisiin vuonna 1890.





Perheen palvelija löysi Ferdinand Sainion kuolleena vuoteestaan helmikuisena aamuna 1892. Ruumiin kouristunut asento herätti Hämeenlinnan piirilääkäri Bergstedtin epäilykset ja ruumiinavauksen yhteydessä selvisi että Sainio oli kuollut strykniinimyrkytykseen. Pian sen jälkeen selvisi myös, että Aina Sainio oli pari päivää aikaisemmin pyytänyt tohtori Gratschoffilta strykniinireseptiä villakoiran myrkytystä varten ja ostanut sitten strykniinin Pomoellin apteekista.

Lehtori Sainio oli edellisenä iltana illallisen jälkeen valittanut päänsärkyä ja pyytänyt vaimoltaan migreenipulveria. Tämän jälkeen hän vetäytyi omaan huoneeseensa, josta alkoi kuulua jonkin ajan kuluttua voimakkaita tuskanhuutoja. Rouva Sainio ei oman kertomansa mukaan ollut kuullut mitään, mutta perheen luona asuneet koulupojat olivat ne kuulleet. He olivat kuitenkin luulleet huutojen tulevan venäläiselle kasarmille vievältä puistotieltä ja juopuneiden sotilaiden siellä mellastavan.

Toissa keskiviikkona levisi Hämeenlinnan kaupungilla huhu, että maisteri Sainio on kuollut yöllä asunnossaan aivohalvaukseen. No siinä ei mitään sen suurempia. Valitettiin kuolemasta, mikä oli katkaissut toimekkaan elämän ja ihmeteltiin, että S, joka oli aina ollut niin iloinen, virkku ja työnhaluinen, kuoli noin äkkiä. Mutta kohta alkaakin kulkea kaupungilla kamaloita huhuja: puhutaan itsemurhasta ja myrkytyksestä. Ruumis oli ollut epäilyttävän näköinen ja osottanut, että vainaja oli kärsinyt kovia tuskia ennenkuin henki oli lähtenyt. (Kaiku 11.3.1892)

Aluksi oletettiin, että kyseessä olisi ollut onneton erehdys, jossa migreenipulveri ja strykniini olivat vahingossa sekoittuneet. Pitkä oikeuskäsittely alkoi Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa kaksi viikkoa kuoleman jälkeen. Tarkoituksena oli selvittää Sainion kuolemaan liittyviä tapahtumia. Vasta Aina Sainion tunnustuksen jälkeen 10. päivä huhtikuuta, lehtori Sainiolle järjestettiin suuret hautajaiset koko kaupungin seuratessa kadunvarsilla. Hämeenlinnan raastuvanoikeus langetti leskelle kuolemantuomion. Tältä kohtalolta hän säästyi koska keisari oli kieltänyt niiden toimeenpanemisen. Vuoden 1892 lokakuussa tuomio muutettiin elinikäiseksi kuristushuonerangaistukseksi.
Tuomiostaan Aina Sainio kärsi 14 vuotta Hämeenlinnan naisvankilassa. Vapauduttuaan Aina Sainio muutti nimensä ja muutti pois Hämeenlinnasta. Aina ja Ferdinand Sainion tytär kuoli 12-vuotiaana Tuusulassa aivokalvontulehdukseen. Aina Sainio meni uusiin naimisiin ja sai kaksi lasta uudessa avioliitossaan.

Aina Sainion oikeudenkäynti oli omana aikanaan sensaatiotapaus, jota käsiteltiin sekä paikallisissa että pääkaupungin lehdissä.

Lyseota Hämeenlinnassa murhan tapahtuma-aikana käyneet runoilijat Eino Leino ja Larin-Kyösti kirjoittivat myöhemmin muistelmissaan kuvauksen lehtori Sainion murhasta ja murha antoi virikkeitä myös Minna Canthille hänen kirjoittaessaan Sylvi-nimistä näytelmäänsä.

Lähteet:
http://www.hamewiki.fi/wiki/Lehtori_Sainion_murha
Rantala Anne, Kuolemaantuomitun kaksi elämää, Sukuviesti 2:1995.
Sanomalehdet: Uusi Suometar 26.2.1892, Hämäläinen 2.3.1892, Kaiku 11.3.1892

torstai 9. elokuuta 2018

Uuden ajan nainen


(https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/3946)

Kansanedustaja Hilja Pärssinen syntyi Halsuan kappalaisen Karl Henrik Lindgrenin perheen nuorimmaisena 13. heinäkuuta vuonna 1876. Hilja oli 12-vuotias, kun isä kuoli. Kahden vuoden päästä Hilja menetti äitinsä Anna Elisabethin. Hiljan huoltajaksi jäi vanhin veli Oiva. Oulun tyttökoulun ja Sortavalan seminaarin jälkeen Hilja Pärssinen aloitti uransa Helsingin pitäjän, eli nykyisen Vantaan, kirkonkylässä opettajana.

Pärssisellä oli muiden naisasialiikkeen johtajien tavoin laajat kansainväliset verkostot.
Aikanaan hyvinkin tunnetun yhteiskunnallisen vaikuttajan, journalistin ja runoilijan Hilja Pärssisen toiminnasta on kirjoitettu paljon, mutta vasta nyt hänestä on ilmestynyt perusteellinen ja kattava elämäkerta.

Hilja Pärssinen oli tunnettu runoilija ja palavasieluinen puhuja, joka omassa elämässään koki Suomen historian dramaattiset käänteet ja tempautui mukaan vallankumouksen pyörteisiin. Punaisen Suomen kansanvaltuuskunnassa Pärssinen hoiti ensimmäisenä suomalaisnaisena ministeritason tehtäviä. Hän joutui pakenemaan Neuvosto-Venäjälle, päätyi takaisin kotimaahansa, istui vankilatuomion palaten lopulta eduskuntaan.

Hilja Pärssisen viidestä hyväksytystä eduskunta-aloitteesta kolme meni läpi Venäjän vallan aikana, kaksi itsenäisessä Suomessa. Näistä ensimmäinen oli lievennys lapsimurhan tehneiden naisten tuomioihin ja toinen liikeaikalaki, jonka ansiosta työolot kohentuivat kaupan alalla. Molemmat aloitteet pyrkivät naisten aseman kohentamiseen aikana, jolloin miehet hallitsivat niin yhteiskunnassa kuin yksityiselämässä. Hilja Pärssinen menehtyi uusiutuneeseen rintasyöpään syyskuussa 1935. Vähän aikaisemmin hän oli eronnut aviomiehestään Jaakko Pärssisestä, jonka kanssa hän oli mm. paennut Neuvosto-Venäjälle 1918.

Tahtomattaankin Hilja Pärssisen elämä vertautuu kansanedustaja Hilda Käkikoskeen, joka oli Pärssisen kiistakumppani ja ajoittain myös pilkan kohde.  Hilja oli papin tytär, kun taas vanhasuomalaisen Hilda Käkikosken isä oli seppä ja mylläri. Aatemaailmat eivät kuitenkaan kohdanneet.

Uuden ajan nainen on laajaan arkistoaineistoon perustuva elämäkerta työväenliikkeen keskeisestä henkilöstä. Tämän perusteellisempaa teosta ensimmäisistä naiskansanedustajista tuskin löytyy. Lukemista rasittaa ajoin kirjan valtavan tietomäärä. Runsaampi kuvitus olisi keventänyt lukemista.


Marjaliisa Hentilä - Matti Kalliokoski - Armi Viita: Uuden ajan nainen. Hilja Pärssisen elämä. Kustannusosakeyhtiö Siltala. Helsinki 2018, 360 sivua