Lydian lukupiiri

Amsterdam Rijksmuseum Art -kokoelmista (Flickr) Keskiajan terveydenhoidossa suosittiin yleisesti ruokajärjestystä, elämänohjeita, lepoa ja unta, ruumiinharjoituksia, kylpyjä sekä lääkkeitä, joita valmistettiin tavallisimmin yrteistä. Filosofian tohtori, Timo Joutsivuo, on perehtynyt yllämainittuihin keskiajan lääketieteellisiin teksteihin, jotka neuvoivat, miten elää ja syödä hyvin. Ohjeet ovat yksityiskohtaisia. Joutsivuon tuore kirja Terveys keskiajan lääketieteessä kertoo keskiajan ihmisistä ja ennen kaikkea ruoan merkityksestä. Ruoka lääkitsee On laskettu, että keskiaikaisten terveysoppaiden ja –kirjojen aiheista yli puolet käsitteli ravintoa, eli ruokaa ja juomaa. Lukemattomien eri juoma- ja ravintoaineiden analysointi, eli mikä ruoka-aine oli helposti sulavaa ja mikä ei ja millaisiin sairauksiin se vaikutti, vaikutti keskiajan lääketieteessä käsityksiin terveydestä. Ihminen on sitä, mitä hän syö -ajattelu ei ollut vierasta keskiajan lääkärillekään. Keskiaja

Englannin kuningatar, Viktorian,  valtakaudella 1837–1901 koko Britannia muuttui huomattavasti niin yhteiskunnallisesti kuin teknologisestikin. Kirjailija Mark Twainin mukaan "Viktoria on todistanut enemmän keksintöjä kuin kukaan toinen koskaan elänyt monarkki". Wikipedia jatkaa: V aikka Viktorialla ei ollutkaan osaa eikä arpaa kaikkiin uudistuksiin, hän oli uudistusintoinen ja alkoi nopeasti hyödyntää esimerkiksi rautatietä, kameraa ja lennätintä . Asiallisesti varmaan oikein, mutta asenteellisesti harhaanjohtava,varsinkin kun tiedämme, miten Viktoria yhdessä miehensä Albertin kanssa ajoi monia yhteiskunnallisia uudistuksia, mm. työläisten olojen kohentamiseksi ja asuinolojen parantamiseksi. Ensimmäiset työläisten ammattiliitot perustettiin ja tavallisen kansan poliittisia oikeuksia laajennettiin Englannissa. Viktoriaaninen aika ei nimensä mukaisesti ollut yhteiskunnallisessa mielessä konservatiivista, vaan edistykselliseen pyrkivää. Tulitikkutehtaan tytöt. Vuonna 1888 B

Tähänastisessa kirjallisuudessa vallinnut tieto Vera Hjeltistä ensimmäisenä patentin saaneena naisena Suomessa saa nyt uuden päivityksen. Kiitos Kristiina Grönlundin, eläkkeellä olevan Patentti- ja rekisterihallituksen kirjasto- ja neuvontapalveluiden johtajan, sekä Kansallisarkiston tämäkin asia selvisi, Vera Hjelt oli kuitenkin järjestyksessä toinen, mutta Maria Procopé-niminen keksijä sai kaksi patenttia jo vuonna 1873: toinen oli urkujen virittämiseen tarkoitettua laitetta /Apparat att stämma orglar (patentti nro 121) , ja toinen kalastukseen tms. valmistettua verkkoa varten/ Nät, avsedda för fiskeri eller annat ändamål (patentti nro 126). Ohessa kopio Vera Hjeltin patenttihakemuksesta: Vera Hjeltin kuvaus kokoontaitettavasta höyläpenkistä joulukuussa 1886 lähetetyssä patenttihakemuksessa. Pienoiskoossa oleva höyläpenkki sopii erityisesti kouluihin ja veistoluokkiin. Penkki on 70 cm pitkä ja 21 cm leveä, koivusta valmistettu. Varsinaista kuvaa ei penkistä ole. (lähde: Kansal

Stanisław Jerzy Lec [lets] (6. maaliskuuta 1909 Lviv, Itävalta-Unkari – 7. toukokuuta 1966 Varsova) oli puolalainen runoilija ja aforistikko. Toisen maailmansodan alettua Lec pakeni Varsovasta Lviviin, mutta natsit pidättivät hänet ja sulkivat Tarnopolin keskitysleiriin. Kahden pakoyrityksen jälkeen hänet tuomittiin kuolemaan, mutta kun hän kaivoi omaa hautaansa, hän onnistui surmaamaan vartijansa, varastamaan tämän univormun ja pakenemaan Varsovaan. Sodan aikana hän osallistui partisaanitoimintaan. Keskitysleirin kauheudet kokenut mies  julkaisi ensimmäiset aforisminsa vuonna 1949, jolloin sodan päättymisestä oli viisi vuotta. Vuosina 1952–1955 hän työskenteli kääntäjänä. Kulttuuripolitiikan liennyttyä vuodesta 1956 alkaen hänen aforismejaan voitiin julkaista Puolassa vapaammin. Lec oli jo omana aikanaan Puolassa erittäin suosittu, ja hän sai valtiolliset hautajaiset huolimatta tummasävyisistä, yhteiskuntakriittisistä aforismeistaan. Vaikka hän julkaisi useita runoteoksia, Puolan u

Kirjallisuutemme perusklassikko Seitsemän Veljestä on suomen kieltä kauneimmillaan. Suomalaisen kirjallisuuden seuran tietokannasta ja Aleksis Kivi –seuran sivuilta käy ilmi, että Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on käännetty seuraaville kielille: viro, ruotsi, saksa, ranska, latvia, englanti, venäjä, norja, tsekki, espanja, krotia, unkari, tanska, esperanto, liettua, japani, hollanti, puola, kiina, romania, sloveeni, turkki, slovakki, heprea, islanti, ukraina, mari, kurdi, arabia, bulgaria, italia, persia ja serbia. Kun Nummisuutarit ilmestyessään sai loistavat arvostelut, niin vuonna 1870 ilmestyneen Seitsemän veljeksen myynti jouduttiin lopettamaan August Ahlqvistin ankaran kritiikin vuoksi. 1873 myynnistä vedetyt vihkot julkaistiin yksiosaisena romaanina ja vuonna 1878  ilmestyi B. F. Godenhjelmin supistama versio.  Voimasanoja vähennettiin ja Rajamäen rykmentin laulu jätettiin kokonaan pois, kerrotaan Aleksis Kiven verkkosivuilla. Seitsemän veljeksen siistitty versio ilm

Valokuvat ensimmäisessä maailmansodassa vammautuneiden sotavankien vaihdosta Torniossa ( HS 9.8.2015) ovat paikallisen valokuvaajan, Mia Greenin (1870—1949), ottamia. Tämä ymmärsi tapahtuman historiallisuuden ja dokumentoi vankien vaihdon sata vuotta sitten Torniossa ja Haaparannassa. Green työskenteli valokuvaajana yli 40 vuotta, ja hänellä oli valokuvaamoita sekä Haaparannassa, Kemissä että Seittenkaarella, joka viimeksi mainittu on Ruotsille kuuluva saari Perämeren perukassa. Valokuvausta opiskellut Green muutti Skellfteåsta Haaparantaan ja avasi siellä ensimmäisen ateljeensa 1895.     Mia Greenin puisto Haaparannassa (http:/www.haparanda.se/) Valokuvaajan työn ohessa Green oli sosiaalityön uranuurtaja, joka perusti Haaparannan ensimmäisen vanhainkodin. Neljän lapsen äiti oli pitkään kunnanvaltuuston jäsen. Greenin aloitteesta Haaparannan hautausmaalle pystytettiin monumentti vankikuljetusten aikana kuolleille invalideille. Pohjois-Suomen alueella naispuolinen valokuvaaja

 Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.).  British Library HMNTS 10290.i.4. Page 101. British Library/ Flickr Commons.

Lähde: http://www.alko.fi/tuotteet/003211/ Old Invalid -portviinin maistelu kuului aikanaan vammaishistoriaseminaarien iltaohjelmaan  - emeritus kuntoutusjohtaja Veikko Niemen, asiantuntevalla opastuksella. Nyt jo kuopatun Vammaishistorian Seuran puheenjohtaja aloitti näissä seminaareissa perinteen, jota jatkettiin aina 1990-luvun loppupuolelle saakka. Näihin tapaamisiin pääsi mukaan harva ja valittu. Minulla oli kunnia olla yksi heistä. George Sandemanin v. 1790 perustaman portviinitalon yksi vanhimpia portviinimerkkejä oli Old Invalid. Nimi tulee vanhasta etiketistä, johon oli kirjoitettu lontoolaisen E.Godwing Clayton nimisen lääkärin antama todistus:  " Olen analysoinut näytteen Sandeman&Co:n Invalid portviiniä. Se on puhdasta, eikä siinä ole lisättyjä ainesosia. Se on tervettä ja hyvää laatua. Pidän viiniä erittäin sopivana invalideille, sekä myös yleiseen käyttöön."  Tuotenimellä Old Invalid portviiniä myydään Pohjoismaissa ja Sveitsissä. Muuall

Marraskuun 1. päivänä 1905 oli Tampereen Kauppatorilla sankoin joukoin kansaa kuulemassa raatihuoneen parvekkeelta luettavaa punaista julistusta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto. (http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1900-18/suurlakko.html) Suomessa yleislakkoja on ollut vuosina 1905, 1917 ja viimeisin vuonna 1956. Vuoden 1905 ja 1917 lakot olivat lähinnä poliittisia, joilla ajettiin mm. äänioikeuden laajentamista ja muita yhteiskunnallisia uudistuksia.Vuoden 1956 yleislakko alkoi maaliskuun ensimmäisenä päivänä ja päättyi 20.3.1956. Taustalla oli hintasäännöstelyn loppuminen ja nopeasti noussut hintataso sotakorvausajan päätyttyä. Etenkin kotimaisen ruuan hinta nousi, myös vuokria korotettiin. Elinkustannukset nousivat kahdessa kuukaudessa seitsemän prosenttia. SAK:n oma historia kertoo tapahtumista näin: Yleislakko pysäytti koko maan ja oli raskas lakkolaisille, koska pieniä avustuksia saatettiin jakaa vain pahimpaan ahdinkoon joutuneille. Yleislakko sujui yleens

Toisin kuin elokuvassa, kätilön työssä romantiikka on kaukana, vaikka elämän ihme aina palkitseekin. 1900-luvun alkun Kätilölehdissä ei kuvilla herkutella.Myös maaseudulle joutuneen kätilön pahin vihollinen ilmenee nopeasti, kun onnettomasti päättyneitä synnytyksiä puitiin  käräjillä. Kätilö oli monessa mökissä niin äidin kuin lapsen hengen pelastaja. Kätilöiden korvatessa paikalliset lapsenpäästäjät henkiä säästyi yhä enemmän, vaikkei avustaja mielellään ammattilaista omalle reviirilleen päästänyt. Vuonna 1900 tunnettiin mm. kasvavaa huolta lapsipraktiikan puuttumisesta. Rahvaassamme vallitseva raakuus, tietämättömyys ja taikausko ynnä vanhat tavat tekevät sen, että lastenhoito on meillä hyvin alhaisella asteella (Kätilölehti 1.10.1900). Tuleva lastentautiopin professori ja arkkiatri Arvo Ylppö kulutti vielä tässä vaiheessa Tampereen reaalilyseon penkkejä. Ilmoituksia Kätilölehden ensimmäisessä numerossa 1.1.1896

Suomalaisen kestävyysjuoksun historia on sujuvasti etenevä teos suomalaisen yleisurheilun huippukaudesta. Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen viitoittama tie jatkui 1970-luvulla päättyen Moskovan olympialaisiin vuonna 1980.  Kirja kertoo, miten pieni Suomi innostui juoksusta ja miten joutavaksi luokitellusta juoksusta tuli kuningaslajimme. Tietokirjailija Erkki Vettenniemi on käsitellyt suomalaisen urheilun syntyä aikaisemminkin. Nyt hän palaa lempiaiheeseensa, kestävyysjuoksuun, jatkaen Joutavan juoksun jäljillä: kestävyysjuoksun varhaisvaiheet Suomessa (2005) -tutkimusta. Siinä missä Joutavan juoksun jäljillä oli suomalaisen juoksuharrastuksen ja kilpailun varhaisvaiheet kartoittava akateeminen tutkimus, on nyt julkaistu teos laajemmalle yleisölle suunnattu tietokirja kilpajuoksun vaiheista 1900-luvulla. Kirjan lukeminen on ehdottomasti aloitettava liitteistä, joihin kiteytyy koko suomalaisen kestävyysjuoksun pitkä kaari. Sekä 5000 että 10 000 metrin parhaat suomalaistulokset m

Amerikan Matti 1.4.1910

Helsingin Sanomien (9.8.2015) kiintoisa artikkeli otsikolla  He tulivat Tornioon ilman jalkoja – harvinaiset kuvat kertovat vaietusta sotavankien vaihdosta on esimerkki historiallisesta tapahtumasta, joka ilman tarkkaa valokuvaajaa olisi jäänyt historian pimentoon. Operaatio syntyi sata vuotta sitten Punaisen Ristin aloitteesta. Tarkoituksena oli saada haavoittuneet ensimmäisen maailmansodan sotilaat vankileireiltä kotiin. Ruotsin Punaisen Ristin puheenjohtaja prinssi Carl oli aktiivisesti hankkeessa mukana ja vankivaihto oli siis käytännössä sotainvalidien vaihtoa. Koska kyseessä olivat vihollisen miehet, ja koska he olivat sodankäynnin tiellä, ei heitä haluttu pitää kummallakaan puolella rintamaa. Ensimmäisessä maailmansodassa olivat käytössä entistä järeämmät aseet.ja jälki oli sen mukaista: jo sodan aikana sotasairaaloista vapautui amputoituja, kädettömiä ja jalattomia miehiä. Myös aivovammaisia ja kurkkuun haavoittuneita sekä palovammautuneita oli paljon - sokeista puhumattakaan

Velikulta 16.8.1907 (Kansalliskirjasto, digitoidut aineistot)

Tuulispää 1.6.1909 Yllä mainonnan valioita  vuosikymmenten takaa; esimerkkinä Tuulispää -lehden värillinen mainosliite vuodelta 1909 ja Erik Bruunin Jaffa-klassikko vuodelta 1959. Modernin mainonnan alkuvaiheet ulottuvat 1700-luvun Englantiin. Syitä - tai pitäisikö sanoa kulutusta lisääviä tarpeita - oli yhä enemmän. Muoti kaupallistui,  tupakan,saippuan, kynttilöiden, painotuotteiden ja oluen kulutus kasvoi selvästi. Lehdistön kehityksen myötä mainontaa laajeni kuluttajien pariin. Nykyaikaiset mainostoimistot ilmestyivät 1800-luvun lopussa ja myös mainosten ulkoasu muuttui.Tässä vaiheessa esimerkiksi monet taiteilijat saivat töitä mainosten ulkoasun suunnittelijoina. Suomalainen mainonta lähti liikkeelle Yhdysvalloista saadun esimerkin mukaan. Monia  mainosalan uranuurtajia  yhdisti oleskelu Yhdysvalloissa. Myös yksi Suomen ensimmäisistä mainostoimistoista oli Ford-automerkin mainontaa Suomen ja Viron markkinoilla hoitamaan vuonna 1925 perustettu yhdysvaltalaisen toimiston

Tuulispää 1.6.1910

Hän-pronominin suvuttomuuden varhaisia kommentaattoreita on kieltenopettaja ja toimittaja  Ernst Lampén , joka omisti kirjassaan Kielipakinoita (1926) asialle luvun “Hän - hen”. Kuulemma tuntematon mieshenkilö oli ehdottanut hän-sanan rinnalle naissukupuolta ilmaisevaa pronominia “hen”. Lampén kannatti muutenkin sukupuolierottelua ja yhtyi ehdotukseen: “Hen-sana onkin niin kovin vieno ja siro sana, aivan niin kuin naisen tulisikin aina olla.” Hen-pronominin myötä kirjoittaminen olisi mukavaa, “kirjailijattaret ja kirjailijat” innostuisivat tekemään uusia romaaneja ja kääntäjienkin työ helpottuisi suuresti. (Mila Engelberg,  http://www.kielikukkanen.fi/2011/han_-_nainen_vai_mies_1111_4.html) Nykyään hän -sanan kanssa tuskailevat kääntäjien lisäksi monet äänikirjan lukijat. Suomen kielen sanat kun eivät erota feminiiniä maskuliinista. Historiasta löytyykin esimerkkejä, joita on käytetty naissanojen tuottamiseen: -tar ja -tär (näyttelijätär), -kko ja -kkö (karjakko), -ska ja -skä (prof

Niin paljon minä kärsinyt olen, monta kyyneltä vuodattanut, niin monta minä lempinyt olen, mutta yhtä vain rakastanut  (Muurari - sanat 1930-luvulta) SUOMALAISEN RAKKAUDEN HISTORIAA INTIIMISTI Lemmen ilot ja sydämen salat. Suomalaisen rakkauden historiaa  on Turun yliopiston professorin Kirsi Vainio-Korhosen ja Suomen historian dosentin Anu Lahtisen kirjoittama tietokirja, jossa käsitellään rakkautta keskiajalta tähän päivään. Vaikka teos keskittyy nimensä mukaisesti romanttiseen rakkauteen, on teoksessa vahvasti esillä esiaviolliseen ja aviolliseen rakastamiseen liittyvien tapojen kuvaus aikojen kuluessa. Koska painopiste on ajassa ennen vuotta 1850, on uuttakin tietoa nyt tarjolla. Kohteena on koko kansan kirjo – niin kreivittäret, mamsellit, papinlesket ja piiat kuin aatelisupseerit, virkamiehet ja kisällit. Rakkautta kuvataan lemmen iloja ja suruja kokeneiden kautta. Lähteinä on käytetty kirjeitä, päiväkirjoja, avioerodokumentteja, kansanperinnettä ja lauluja.

Vammaisten äänioikeuden lyhyttä historiaa esittelevä kirjoitukseni julkaistiin Invalidiliiton lehden vaalinumerossa maaliskuussa 2015. Invalidityö 2 2015

Suomalainen Kansa 30.6.1908 - VAALIT LÄHESTYVÄT, OLETKO VALMIS? Työ 24.5.1907 -TARKISTA ÄÄNIOIKEUTESI!

YLE:n kulttuurisivuilla pohdittiin helmikuun alussa, miten vammaisuutta saa esittää viihteessä? Tiedemies Stephen Hawkingin elämästä tehty Kaiken teoria -elokuva on nostanut jälleen esiin kysymyksen, kuka vammautunutta ihmistä saa esittää viihdeteollisuudessa. Y mmärsinkö toimittajan kysymyksen väärin vai oliko se muuten huonosti asetettu, mutta eiköhän kyse ole ennen kaikkea siitä,  miksei vammainen voi esittää itseään viihdeteollisuudessa?  PKN:n mukaan menestyksen takana on neljä normaalia miestä, joilla on kehitysvamma. Kukaan meistä ei voisi kuvitella, että yhtyeestä kertovassa elokuvassa päähenkilöt olisivat muita kuin he itse.  P.S Sosiaalisessa mediassa on mm. keskusteltu euroviisujen muuttumisesta freak showksi...? Oikeat Freak Showt loppuivat sodan jälkeen lähes kokonaan - lainsäädännön ja asenteiden muutoksen myötä. Suomessa kiertävien sirkusten palkkalistoilla oli eri tavoin vammaisia vielä pitkälle sodan jälkeen.

Velikulta 21.2.1907

Lastenvaunut rullaavat on kiinnostava selailukirja lastenvaunujen historiasta, eri mallien ja materiaalien kehityksestä sekä lastenvaunuilla liikkumisen merkityksestä lapsiperheiden elämässä. Lastenvaunujen teollinen valmistus alkaa 1800-luvulla. Tosin lastenvaunuihin oli aluksi varaa vain harvoilla. Maaseudulla lapsia kuljetettiin maitokärryissä ja pärekoreissa. 1920-luvulle tultaessa lastenvaunujen valmistus Suomessa yleistyi ja näin ei oltu pelkästään kalliiden tuontivaunujen varassa. Paju- ja rottinkikorit jäivät pois. Vaunuja alettiin rakentaa kiinteästä puusta, yleensä vanerista, joka verhoiltiin kankaalla. Korkeat lastenvaunut muuttuivat matalammiksi ja jousitus sekä kumipyörät tekivät kulkemisesta lapselle miellyttävämpää.   Lastenvaunut olivat edelleen harvinainen näky; Tampereella tilastoitiin keskustan siltojen ylittäjät vuonna 1926. Hämeensillalla kulki päivän aikana kahdeksat lastenvaunut. Sillan ylittäviä jalankulkijoita oli kuitenkin yli 37 000 tuona päivänä. Las

Talollisen poika, Josef Stenbäck, syntyi Laihialla 22.3.1682. Isä oli talollinen Heikki Liukku ja äiti Valpuri Laurintytär. Stenbäck kävi Vaasan triviaalikoulua ja valmistui ylioppilaaksi Turussa 28.7.1704. Viiden vuoden opiskelun jälkeen Stenbäck vihittiin papiksi Turussa 31.5.1709. Isonvihan alussa Stenbäck lähetti vaimonsa ja lapsensa pakoon Ruotsiin, mutta jäi itse virkapaikkaansa Laihialle. Venäläinen sotaväki vangitsi Josef Stenbäckin hyökkäysvaiheessa 1714. Stenbäck vietiin ensin Vaasaan ja sitten Kristiinankaupunkiin, missä kerrotaan kasakoiden häntä pahoinpidelleen. Tämän jälkeen venäläiset siirsivät Stenbäckin Ilmajoen kappalaiseksi. Kesällä 1716 Stenbäck vangittiin uudelleen ja vietiin Turun linnaan, kunnes sodan päätyttyä pääsi palaamaan Ilmajoelle.  Ilmajoen seurakunnan arkiston kuolintiedoissa mainitaan, että Stenbäck olisi vammautunut vasta Uudenkaupungin rauhan jälkeen sattuneen ”onnettoman luunmurron” vuoksi.  Venäläisten kidutuksesta ei ole mainintaa, vangitsemis