Valokuvat ensimmäisessä maailmansodassa vammautuneiden sotavankien vaihdosta Torniossa ( HS 9.8.2015) ovat paikallisen valokuvaajan, Mia Greenin (1870—1949), ottamia. Tämä ymmärsi tapahtuman historiallisuuden ja dokumentoi vankien vaihdon sata vuotta sitten Torniossa ja Haaparannassa. Green työskenteli valokuvaajana yli 40 vuotta, ja hänellä oli valokuvaamoita sekä Haaparannassa, Kemissä että Seittenkaarella, joka viimeksi mainittu on Ruotsille kuuluva saari Perämeren perukassa. Valokuvausta opiskellut Green muutti Skellfteåsta Haaparantaan ja avasi siellä ensimmäisen ateljeensa 1895.
 |
| Mia Greenin puisto Haaparannassa (http:/www.haparanda.se/) |
Valokuvaajan työn ohessa Green oli sosiaalityön uranuurtaja, joka perusti Haaparannan ensimmäisen vanhainkodin. Neljän lapsen äiti oli pitkään kunnanvaltuuston jäsen. Greenin aloitteesta Haaparannan hautausmaalle pystytettiin monumentti vankikuljetusten aikana kuolleille invalideille. Pohjois-Suomen alueella naispuolinen valokuvaaja ei ollut harvinaisuus, sillä Ina Liljeqvist valokuvasi Oulussa ja Vaasassa toimi jo aiemmin Julia Widgrén. Kummatkin harrastivat henkilökuvausta ja kohteena oli niin kaupunkien porvaristoa kuin rahvasta, myös lapsia ja vanhuksia.
Tornion seudulla muistot yli sadan vuoden takaisesta Suomen sodan kauheuksista 1808-1809 olivat vielä hyvässä muistissa, kun sotavangit saapuivat 1915. Suomen sodassa hoidettiin lähinnä pistin- ja ampumahaavoja. Amputaatio oli tavallista ja käytännössä ilman kivunlievitystä. Haavat tulehtuivat ja taudit tappoivat enemmän kuin sota tuotti kuolleita pohjoisella alueella. Moni haavoittunut menehtyi pakkasen aiheuttamiin paleltumavammoihin. Siviileihin kohdistuneet raakuudet olivat oma lukunsa, mistä myöhemminkin mieluimmin vaiettiin. Kotiin palanneiden sotilaiden kohtalosta kertoo historiantutkija A.M.Tallgren vuonna 1906 seuraavasti:
Mutta entäs palanneiden sotilasten kohtalo? Millaiseksi se oli muodostunut, siihenkin monasti antavat kirkolliset kirjat vastauksen. — „1818 haudattiin Virusmäen ent. rakuuna, nyt lumpunkokooja Gläder köyhäinmultaan." „res. sot.Kilen,Saramäki — kirkonvaivainen". „Meltoisten sot. Hurtig, f 1813 maankiertäjänä". „Seulin, sot.Kun. Ruotsin Kaartissa" samoin. Joku harva on onnistunut pääsemään niitynvartijaksi, mutta melkein poikkeuksetta haudattiin maansa puolustajat köyhäinmultaan. (lähde: A.M.Tallgren Historiallinen Aikakauskirja 1.1.1906, s. 84)
Suomen sodasta muistuttavat kirkkojen edustalla seisovat puujalkaiset sotaveteraanit, joiden rinnassa tai kädessä olevaan lippaaseen sai pudottaa kolikoita köyhien avuksi. Vaivaisukkoja on veistetty vuoden 1809 jälkeen, jolloin sodassa vammautuneet palasivat kotiseudulleen. Vaivaisukkoja rakensivat paikalliset puusepät ja kirvesmiehet, ja moni heistä tiedetään nimeltä, kuten Suomen suurimman vaivaisukon rakentanut Johan Kandelberg Temmeksellä vuonna 1858.
Lähteenä käytetty:
Hukkanen, Helena, Mia Green och första världskriget. Met: tidskrift för Tornedalen och Malmfälten 1987: 3-4, s. 57-63.
www.haparanda.se / B7 Mia Green fi.mp3 (mp3, 2.2 MB) Stadsbildarkiv.
Vaivaisukkojen paluu / toimittanut: Otso Kantokorpi; kuvat: Aki Paavola. Helsinki: Maahenki, 2013. 255 s.
Tornion seudulla muistot yli sadan vuoden takaisesta Suomen sodan kauheuksista 1808-1809 olivat vielä hyvässä muistissa, kun sotavangit saapuivat 1915. Suomen sodassa hoidettiin lähinnä pistin- ja ampumahaavoja. Amputaatio oli tavallista ja käytännössä ilman kivunlievitystä. Haavat tulehtuivat ja taudit tappoivat enemmän kuin sota tuotti kuolleita pohjoisella alueella. Moni haavoittunut menehtyi pakkasen aiheuttamiin paleltumavammoihin. Siviileihin kohdistuneet raakuudet olivat oma lukunsa, mistä myöhemminkin mieluimmin vaiettiin. Kotiin palanneiden sotilaiden kohtalosta kertoo historiantutkija A.M.Tallgren vuonna 1906 seuraavasti:
Mutta entäs palanneiden sotilasten kohtalo? Millaiseksi se oli muodostunut, siihenkin monasti antavat kirkolliset kirjat vastauksen. — „1818 haudattiin Virusmäen ent. rakuuna, nyt lumpunkokooja Gläder köyhäinmultaan." „res. sot.Kilen,Saramäki — kirkonvaivainen". „Meltoisten sot. Hurtig, f 1813 maankiertäjänä". „Seulin, sot.Kun. Ruotsin Kaartissa" samoin. Joku harva on onnistunut pääsemään niitynvartijaksi, mutta melkein poikkeuksetta haudattiin maansa puolustajat köyhäinmultaan. (lähde: A.M.Tallgren Historiallinen Aikakauskirja 1.1.1906, s. 84)
Suomen sodasta muistuttavat kirkkojen edustalla seisovat puujalkaiset sotaveteraanit, joiden rinnassa tai kädessä olevaan lippaaseen sai pudottaa kolikoita köyhien avuksi. Vaivaisukkoja on veistetty vuoden 1809 jälkeen, jolloin sodassa vammautuneet palasivat kotiseudulleen. Vaivaisukkoja rakensivat paikalliset puusepät ja kirvesmiehet, ja moni heistä tiedetään nimeltä, kuten Suomen suurimman vaivaisukon rakentanut Johan Kandelberg Temmeksellä vuonna 1858.
Lähteenä käytetty:
Hukkanen, Helena, Mia Green och första världskriget. Met: tidskrift för Tornedalen och Malmfälten 1987: 3-4, s. 57-63.
www.haparanda.se / B7 Mia Green fi.mp3 (mp3, 2.2 MB) Stadsbildarkiv.
Vaivaisukkojen paluu / toimittanut: Otso Kantokorpi; kuvat: Aki Paavola. Helsinki: Maahenki, 2013. 255 s.
Kommentit
Lähetä kommentti