sunnuntai 16. elokuuta 2015

Joutavan juoksun jäljillä


Suomalaisen kestävyysjuoksun historia on sujuvasti etenevä teos suomalaisen yleisurheilun huippukaudesta. Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen viitoittama tie jatkui 1970-luvulla päättyen Moskovan olympialaisiin vuonna 1980.  Kirja kertoo, miten pieni Suomi innostui juoksusta ja miten joutavaksi luokitellusta juoksusta tuli kuningaslajimme.

Tietokirjailija Erkki Vettenniemi on käsitellyt suomalaisen urheilun syntyä aikaisemminkin. Nyt hän palaa lempiaiheeseensa, kestävyysjuoksuun, jatkaen Joutavan juoksun jäljillä: kestävyysjuoksun varhaisvaiheet Suomessa (2005) -tutkimusta. Siinä missä Joutavan juoksun jäljillä oli suomalaisen juoksuharrastuksen ja kilpailun varhaisvaiheet kartoittava akateeminen tutkimus, on nyt julkaistu teos laajemmalle yleisölle suunnattu tietokirja kilpajuoksun vaiheista 1900-luvulla.

Kirjan lukeminen on ehdottomasti aloitettava liitteistä, joihin kiteytyy koko suomalaisen kestävyysjuoksun pitkä kaari. Sekä 5000 että 10 000 metrin parhaat suomalaistulokset maailmanlaajuisessa katsannossa ovat komeaa luettavaa aina 1970-luvulle saakka. Toinen huomioni kiinnittyi lähdeluetteloon. Suomen mittakaavassa suurelle yleisölle tarkoitettuja urheiluelämäkertoja on runsaasti, mutta varsinaista tutkimusta aihepiiristä on vähän. Ainakin vanhempaa, yleisurheilun valtakaudella elänyttä sukupolvea teoksen luulisi kiinnostavan.

Flying Finn 

Suomalaisen kestävyysjuoksun maailmanmaine alkoi, kun kuopiolaissyntyinen Viljam Kolehmainen seilasi Amerikkaan tammikuussa 1910 ja sysäsi liikkeelle tapahtumasarjan, jonka päätteeksi yhä useampi suomalaisjuoksija ansaitsi uudella mantereella nimen Flying Finn – lentävä suomalainen. Kolehmaisen nuoruudessa pitkien matkojen taittaminen juosten oli uutta. Maaseudulla oli totuttu kävelemään pitkiäkin matkoja - niin teitä kuin aitovieriä pitkin ellei sitten hypätty pyörän selkään tai hevoskärryn kyytiin. Tosin pitkänmatkanjuoksua oli 1800-luvun Suomessakin harjoitettu, mutta asialla olivat lähinnä ulkomaiset vieraat. Taitojuoksijoiksi kutsutut olivat sirkusten ja markkinoiden ym. yleisötapahtumien kansanviihdyttäjiä siinä missä voimamiehet, nuorallatanssijat ja partaiset naiset. Toinen kansanhupi oli juoksukilpailu hevosen kanssa, joihin kilpailuihin myös kuopiolaiset Viljam ja Hannes Kolehmainen olivat osallistuneet. Tässä siis tausta, miksi suomalaisesta kestävyysjuoksusta tuli suomalaisen penkkiurheilun ykköslaji pitkäksi aikaa.
Suomalainen, yhdeksänkertainen kestävyysjuoksun olympiavoittaja, 

Paavo Nurmi, saavutti ensimmäisen maailmanennätyksensä joitakin päiviä sen jälkeen, kun oli täyttänyt 24 vuonna 1921 ja viimeisen virallisen ennätyksen tasan kymmenen vuotta myöhemmin. Nurmi kertoikin myöhemmin, ettei voitto yksinään merkinnyt mitään, sillä tulos on aina suuremman työn takana kuin voitto. Nurmella itsellään ei myöhemmin ollut kuin muutama valmennettava, sillä yhteistyö juron suurjuoksijan kanssa ei ollut helppoa. Sen sijaan Nurmen harjoitusohjeet ovat legendaarisia. Nurmi kritisoi mm. viimeisinä elinvuosinaan suomalaisten kestävyysjuoksijoiden pakoa etelään, jossa voi juosta vuoden ympäri: Jos meillä ei olisi tätä lumista talvikauttamme, ei myöskään tulostasomme kestävyysmatkoilla olisi sellainen, mitä se nyt on.

Kestävyysjuoksun uusi tuleminen – missä naiset?

Entisten juoksijoiden maasta kivuttiin huipulle jälleen vuonna 1971, kun Juha Väätäinen voitti Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa Helsingissä kultaa sekä 5 000 metrin että 10 000 metrin juoksuissa. Kun aikaisempia kisoja oli seurattu Martti Jukolan persoonallisina selostuksina radion kautta, oli Helsingin kisojen seuratuin väline televisio. Väätäinen tulee, Väätäinen taitaa voittaa, Euroopan mestaruus tulee Suomeen (Anssi Kukkonen suorassa lähetyksessä elokuisena tiistai-iltana 10.8.1971).

Suomalaisten kestävyysjuoksun historiaa taivalletaan tarkkaan läpi ja keskeisellä sijalla ovat niin Kolehmaisten, Paavo Nurmen ja muiden huippujuoksijoiden urheilun täyttämä elämä. Vaikka kirja lupaa kokonaisesityksen kotimaisen juoksu-urheilun satavuotisesta taipaleesta, niin teos päättyy juoksijoiden ja tulosten osalta Moskovan olympialaisiin. Jatkoa toivottavasti tulee myös lisää, varsinkin kun naisten tulo kestävyysjuoksun huipulle on jäänyt kirjasta kokonaan pois.

Kestävyysjuoksija Hannes Kolehmainen (1889-1966). Valokuva on otettu juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa. Käsite Flying Finn syntyy. (lähde:Flickr) 



Vettenniemi, Erkki: Suomalaisen kestävyysjuoksun historia. SKS, 2014. 336 sivua.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Historiaa kuvina - Tornio 100 vuotta sitten



Helsingin Sanomien (9.8.2015) kiintoisa artikkeli otsikolla He tulivat Tornioon ilman jalkoja – harvinaiset kuvat kertovat vaietusta sotavankien vaihdosta on esimerkki historiallisesta tapahtumasta, joka ilman tarkkaa valokuvaajaa olisi jäänyt historian pimentoon. Operaatio syntyi sata vuotta sitten Punaisen Ristin aloitteesta. Tarkoituksena oli saada haavoittuneet ensimmäisen maailmansodan sotilaat vankileireiltä kotiin. Ruotsin Punaisen Ristin puheenjohtaja prinssi Carl oli aktiivisesti hankkeessa mukana ja vankivaihto oli siis käytännössä sotainvalidien vaihtoa. Koska kyseessä olivat vihollisen miehet, ja koska he olivat sodankäynnin tiellä, ei heitä haluttu pitää kummallakaan puolella rintamaa. Ensimmäisessä maailmansodassa olivat käytössä entistä järeämmät aseet.ja jälki oli sen mukaista: jo sodan aikana sotasairaaloista vapautui amputoituja, kädettömiä ja jalattomia miehiä. Myös aivovammaisia ja kurkkuun haavoittuneita sekä palovammautuneita oli paljon - sokeista puhumattakaan.

Vaihdon paikaksi valikoituivat luontevasti Tornio ja Haaparanta. Torniosta oli tullut Venäjän portti länteen sodan sytyttyä 1914.

Operaatio olisi jäänyt dokumentoimatta ellei siitä olisi säilynyt paljon valokuvia. Kiitos Haaparannassa asuneen valokuvaajan, Mia Greenin, Hän ymmärsi tapahtuman historiallisuuden ja kuvasi  tapahtuman muistiin molemmin puolin rajaa.




Lähde: http://merilapinmuseot.fi/nayttelyt/tornio-ja-haaparanta-1-maailmansodan-solmukohtia



Lähde: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1438917141241
http://www.haparandatornioinswedishlapland.com/fotografen-mia-green-och-haparandas-historia/