Lydian lukupiiri

Menovinkki: Jokaisella on oikeus lukea YK:n lukutaitopäivän tapahtuma Narinkkatorilla 8.9.2012

Suomen ensimmäisen ammattientarkastajan, kansakouluopettajan, tehtaan omistajan ja kansanedustaja Vera Hjeltin elämä on ollut ainutlaatuisella tavalla mielenkiintoinen. Eikä vähiten siksi, että Veran elämän kiintopiste oli työsuojelu, ennen kaikkea työläisnaisten ja heidän perheidensä olosuhteiden kohentaminen.  Siksi kirjan nimeksi tuli "Työväensuojelija". Aikaisempi, Esther Hjelt-Cajanuksen, toimittama elämäkerta vuodelta 1948 oli nimeltään "Uranuurtaja". Tie arvostetuksi työsuojelun asiantuntijaksi ei ollut auvoinen, varsinkaan kun porvarisnaisen kykyyn ajaa työläisen asiaa ei luotettu. Veran maailma oli päällisin puolin kuten monen tuon ajan naisasianaisen - hyväntahtoisen holhoava. Ei riittänyt, että työläisperheellä oli kunnollinen asunto ja koti, heidät piti myös opettaa asumaan ja elämään oikein omassa kodissaan. Veran epäonnistuttua Voikkaan lakon selvittelyssä 1904 tuli hänestä vuosiksi porvarillisen ylimielisyyden naispuolinen ruumillistuma. Luottamuk

Teuvo Pakkala julkaisi ensimmäisen kokoelmansa Lapsuuteni muistoja 1885. Vuotta myöhemmin ilmestyi Minna Canthin teos Köyhää kansaa. Canthin kirjan päähenkilö on Holpaisen perheen äiti Mari, Teuvo Pakkalan kujilla ja kaduilla juoksevat lapset.  Teuvo Pakkala ammensi aiheensa omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Hän oli suuri kuin mies, komea varreltaan ja näöltään, voimakas kuin karhu ja nopea kuin hirvi. Mutta älyltään kuin lapsi, poikalapsi siinä ijässä, jolloin vielä leikitään hevosta. Sitä leikki hän mielellään ja aina ja koko ikänsä. Kehitysvammaisesta pojasta kertova Iikka Raukka ilmestyi novellikokoelmassa Pikku Ihmisiä (1913). Iikka eleli äitinsä kanssa pikku torpassa. Pojan isä oli lähtenyt Amerikkaan, kun Iikka oli vielä sylivauva. Isä oli luvannut tuoda tullessaan eväslaukullisen kultaa ja ostaa pojalleen koko pitäjän. Isän palatessa kotiin tapaa hän hevosta leikkivän poikansa ja raivostuu. Tästä pelästyneenä Iikka karkaa ja palaa kotiin vasta vuosien päästä. Jo

Työsuojeluhistoriaa on Suomessa dokumentoitu niukalti. Ensimmäiset teollisuusdokumentit ovat suomalaisen teollisuusmiljöön mainosta, elokuvaohjaajien ja teollisuuden edustajien saumatonta yhteistyötä. Yhteiskunnallisesti aktiivinen 1960-luku synnytti kriittisen dokumentaarikuvauksen. Kuitenkin vasta Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976 toi työsuojelun puutteet koko kansan näkyville television välityksellä. Kyseessä oli yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista. Turmassa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Lähes kaikki menehtyneet olivat naisia ja useimmat heistä perheellisiä. Lapuan patruunatehtaan räjähdys nosti kaikkien nähtäville suomalaisen työsuojelun karmeat puutteet. Työsuojeluhistoriaa on Suomessa dokumentoitu jonkin verran. Teemaa käsitteleviä elokuvia on selvästi vähemmän.   Ensimmäinen sosiaalista yrityskuvaa käsittelevä dokumentti on Oscar Lindelöfin dokumentti vuodelta 1928. Työväenhuolto Suomen tehtaissa on suomalaisen tehdasmiljöön y