Menovinkki:
Jokaisella on oikeus lukea

YK:n lukutaitopäivän tapahtuma Narinkkatorilla 8.9.2012

Työväensuojelija

Suomen ensimmäisen ammattientarkastajan, kansakouluopettajan, tehtaan omistajan ja kansanedustaja Vera Hjeltin elämä on ollut ainutlaatuisella tavalla mielenkiintoinen. Eikä vähiten siksi, että Veran elämän kiintopiste oli työsuojelu, ennen kaikkea työläisnaisten ja heidän perheidensä olosuhteiden kohentaminen. Siksi kirjan nimeksi tuli "Työväensuojelija". Aikaisempi, Esther Hjelt-Cajanuksen, toimittama elämäkerta vuodelta 1948 oli nimeltään "Uranuurtaja".

Tie arvostetuksi työsuojelun asiantuntijaksi ei ollut auvoinen, varsinkaan kun porvarisnaisen kykyyn ajaa työläisen asiaa ei luotettu. Veran maailma oli päällisin puolin kuten monen tuon ajan naisasianaisen - hyväntahtoisen holhoava. Ei riittänyt, että työläisperheellä oli kunnollinen asunto ja koti, heidät piti myös opettaa asumaan ja elämään oikein omassa kodissaan. Veran epäonnistuttua Voikkaan lakon selvittelyssä 1904 tuli hänestä vuosiksi porvarillisen ylimielisyyden naispuolinen ruumillistuma. Luottamuksen takaisin saamiseen meni vuosia, mikä vähittäin palautui kansanedustajana. 

Vera oli sisimmiltään enemmän asiantuntija kuin poliitikko. Ammattientarkastaja Vera Hjeltin tehdastyöväen ja ompelijoiden ammattioloista laatimat sosiaalitilastot ovat pätevää tutkimusta tämänkin päivän katsannosta. Jatkojalostuksella tilastot voisivat jopa antaa uutta tietoa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alkuvaiheista.

Tuntematon työläisnainen Jokelasta puettuna naisen käytännölliseen työasuun.

Lähde: Vera Hjelt, Naispuolisten ammattientarkastajien vuosikertomus vuodelta 1905.

Pikku ihmisiä

Teuvo Pakkala julkaisi ensimmäisen kokoelmansa Lapsuuteni muistoja 1885. Vuotta myöhemmin ilmestyi Minna Canthin teos Köyhää kansaa. Canthin kirjan päähenkilö on Holpaisen perheen äiti Mari, Teuvo Pakkalan kujilla ja kaduilla juoksevat lapset. Teuvo Pakkala ammensi aiheensa omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan.

Hän oli suuri kuin mies, komea varreltaan ja näöltään, voimakas kuin karhu ja nopea kuin hirvi. Mutta älyltään kuin lapsi, poikalapsi siinä ijässä, jolloin vielä leikitään hevosta. Sitä leikki hän mielellään ja aina ja koko ikänsä.

Kehitysvammaisesta pojasta kertova Iikka Raukka ilmestyi novellikokoelmassa Pikku Ihmisiä (1913). Iikka eleli äitinsä kanssa pikku torpassa. Pojan isä oli lähtenyt Amerikkaan, kun Iikka oli vielä sylivauva. Isä oli luvannut tuoda tullessaan eväslaukullisen kultaa ja ostaa pojalleen koko pitäjän. Isän palatessa kotiin tapaa hän hevosta leikkivän poikansa ja raivostuu. Tästä pelästyneenä Iikka karkaa ja palaa kotiin vasta vuosien päästä. Jo novellin nimi Iikka Raukka kertoo, miten kehitysvammaisiin suhtauduttiin vuosisadan alun maalaisyhteisössä. He olivat raukkoja poloisia.

Vuonna 1891 ilmestynyt teos Vaaralla on kuvaus köyhien perheiden ja heidän lastensa elämästä.  Teoksessa esitellään Nikkilän pariskunta, Vimparin suurperhe ja Viion leski Elsa -tyttärineen. ”Nikaraansa” sairastava Nikkilä eli emäntänsä kanssa niukkuudessa. Sairaus oli vienyt työkyvyn. Oli kuitenkin hyvinä vuosina rakennettu talo, uusi eheä uuni ja piippu. Elantonsa he hankkivat vuokralaista pitämällä, mutta köyhäinhoidon apuun oli kuitenkin kohta turvauduttava, sillä rahat olivat loppumassa ja leipä myös.

Teuvo Pakkalan novellit erottaakin Minna Canthin ja Juhani Ahon teoksista, niiden omakohtaisuus. Teuvo Pakkala ei kärjistä eikä kuohuta muutoin, kuin ruotiessa ajan hyväntekeväisyysharrastusta. Kaupungin hyvää tarkoittavien rouvien kyvyttömyys asettua heikompiosaisten asemaan tulee selväksi. Köyhien suurin pelon aihe olikin joutua vaivaistaloon ja siksi tarjottuun apuun nöyrryttiin. Varsinkin aikuista miestä köyhäinavun anojana paheksuttiin (Vimparin perheen isä).  Teuvo Pakkalan suurin ansio onkin köyhien arjen eleetön kuvaus lähes sietämättömien olosuhteiden keskellä. Sairaiden ja vammaisten kohtalo riippui perheen kyvystä hoitaa lastaan.  Usein se oli lähes mahdoton tehtävä, ja johti perheen hajottamiseen. Perheitä sijoitettiin vaivaistaloon ja lapsia myytiin huutokaupalla. 


Jos et halua lukea, niin kuuntele edes! Teuvo Pakkalan Pikku ihmisiä löytyy myös äänikirjana. Lukijana on Juha Hurme.

Teuvo Pakkalasta ja Oulusta syntyy luonteva aasinpolku tämänhetkiseen "suosikkisarjaani", Taivaan tulet. Kari Väänänen on löytänyt oman Pakkalansa vähäväkisten pohjoissuomalaisten puolestapuhujana. Pienempi ja isompi rikollisuus houkuttelee, kun paikkakunnalta on viety tehdas ja työpaikat. Kysymys kuuluukin, että onko työttömäksi joutunut karhunkaataja isompi rikollinen kuin alaikäisiä ilotyttöjä hölmöyksissään välittävä kyläkauppias.

Työsuojeluelokuvista

Työsuojeluhistoriaa on Suomessa dokumentoitu niukalti. Ensimmäiset teollisuusdokumentit ovat suomalaisen teollisuusmiljöön mainosta, elokuvaohjaajien ja teollisuuden edustajien saumatonta yhteistyötä. Yhteiskunnallisesti aktiivinen 1960-luku synnytti kriittisen dokumentaarikuvauksen. Kuitenkin vasta Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976 toi työsuojelun puutteet koko kansan näkyville television välityksellä. Kyseessä oli yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista. Turmassa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Lähes kaikki menehtyneet olivat naisia ja useimmat heistä perheellisiä. Lapuan patruunatehtaan räjähdys nosti kaikkien nähtäville suomalaisen työsuojelun karmeat puutteet.

Työsuojeluhistoriaa on Suomessa dokumentoitu jonkin verran. Teemaa käsitteleviä elokuvia on selvästi vähemmän.  Ensimmäinen sosiaalista yrityskuvaa käsittelevä dokumentti on Oscar Lindelöfin dokumentti vuodelta 1928. Työväenhuolto Suomen tehtaissa on suomalaisen tehdasmiljöön ylistystä. Dokumentissa esitellään mm. tehdassaleja sekä siisteyttään kiilteleviä työväenasuntoja. Patriarkaalinen ja holhoava ote säilyy sotien jälkeenkin. Huvittavinta on seurata, miten tehdastyöläisen röntgenkuvia esittelevät lääkärit tupruttelevat samanaikaisesti tupakkaa Työ ja terveys –dokumentissa vuodelta 1951.

Tunnetun, puolalaisen elokuvaohjaajan, Krzysztof Kieślowskin,  tavoin aloittaa Risto Jarva Suomessa uransa dokumentaristina. Risto Jarva oli koulutukseltaan kemian insinööri. Jarvan työturvallisuutta koskevia dokumentteja on ainakin Turvallisuutta metsätöihin (1969, Jukka Mannerkorven kanssa) ja Kansanvakuutus turvanamme (1967). Turvallisuutta metsätöihin -elokuva kertoo työsuojeluongelmista metsätyön koneistamisen alkuajoilta. Metsurit kertovat dokumentissa työstään ja sen vaaroista.  

Jarva ohjasi myös elokuvan Yhden miehen sota (1973), joka on kuvaus kaivinkoneyrittäjän tylystä ja vaarallisestakin arjesta. Tarinassa kierretään pienyrittäjän mukana tie- ja rakennustyömaalta sekä sorakuopalta toiselle. Yleiskuva on 70-lukulaisen harmaa ja ankea. Muistan katsoneeni elokuvan ensimmäisen kerran sen ilmestymisen aikoihin. Elokuva oli 10-vuotiaan lapsen silmin pelottava ja totuudenmukainen. Juuri näihin aikoihin 1970-luvun alussa menehtyi naapurimme kaivinkoneonnettomuudessa; sorakuopan reuna petti koneen alla ja kaivuri kieri rinnettä alas. Tapaturman uhri oli nuori mies ja suru mykisti koko kylän vähäksi aikaa.

Jarvan tapaan Krzysztof Kieślowski kuvasi samaan aikaan puolalaisten tehdastyöläisten oloja kriittisin silmin.  Vuonna 1972 valmistui dokumenttielokuva Kuparikaivoksen turvallisuus- ja terveyssäännökset. Kaivoksissa leijaili räjähtäviä kaasuja, mutta voimassa olevaa tupakointikieltoa valvottiin heikosti. Tehtaiden tuli olla tehokkaita - työläisten turvallisuuden kustannuksella. Tehdastyöläisten arkea Kieślovski kuvasi 1970-luvulla muutenkin; mm. dokumenteissa Tehdas (1970) ja Muurari (1973). Näissäkin dokumenteissa ohjaajan myötätunto on yksittäisen työntekijän puolella valtakoneistoa vastaan.

Ja lopuksi kevennys - yksi tehdastyötä kuvaavista varhaisista klassikoista on Charles Chaplinin Nykyaika (1936). Liukuhihnatyöhön liittyviä vaaroja kuvataan komedian keinoin oivaltavasti. Liukuhihnalla liitetään, ruuvataan ja hakataan muttereita yhteen. Kukin työntekijä suorittaa refleksinä ikiomaa pikku liikettään: Chaplin oli tietoinen Henry Fordin Detroitin-tehtaiden työn tehostamismenetelmistä. Työntekijät ovat numeroita vailla nimeä, kuten se onneton, joka ei tahdo pysyä juoksevan remmin vauhdissa ja aiheuttaa työkumppaneilleen vaaratilanteen.  Elokuvassa kuvataan vaaroja, jotka vaanivat työpaikoilla edelleen, etenkin niissä paikoissa, joissa työskennellään yksitoikkoisen työn ja tehokkuusvaatimuksilla lastattujen vaatimusten ristipaineessa.

Sedergren, Jari & Kippola, Ilkka, Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904 - 1944. Porvoo 2009.

Von Bagh, Peter, Elokuvan historia.  Uudistettu painos 1998 ja 2004. Helsinki: Weilin+Göös

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/terveena_tyossa

http://finnish.imdb.com/name/nm0001425/ (Kieslowski)