Siirry pääsisältöön

Työsuojeluelokuvista



Työsuojeluhistoriaa on Suomessa dokumentoitu niukalti. Ensimmäiset teollisuusdokumentit ovat suomalaisen teollisuusmiljöön mainosta, elokuvaohjaajien ja teollisuuden edustajien saumatonta yhteistyötä. Yhteiskunnallisesti aktiivinen 1960-luku synnytti kriittisen dokumentaarikuvauksen. Kuitenkin vasta Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976 toi työsuojelun puutteet koko kansan näkyville television välityksellä. Kyseessä oli yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista. Turmassa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Lähes kaikki menehtyneet olivat naisia ja useimmat heistä perheellisiä. Lapuan patruunatehtaan räjähdys nosti kaikkien nähtäville suomalaisen työsuojelun karmeat puutteet.

Työsuojeluhistoriaa on Suomessa dokumentoitu jonkin verran. Teemaa käsitteleviä elokuvia on selvästi vähemmän.  Ensimmäinen sosiaalista yrityskuvaa käsittelevä dokumentti on Oscar Lindelöfin dokumentti vuodelta 1928. Työväenhuolto Suomen tehtaissa on suomalaisen tehdasmiljöön ylistystä. Dokumentissa esitellään mm. tehdassaleja sekä siisteyttään kiilteleviä työväenasuntoja. Patriarkaalinen ja holhoava ote säilyy sotien jälkeenkin. Huvittavinta on seurata, miten tehdastyöläisen röntgenkuvia esittelevät lääkärit tupruttelevat samanaikaisesti tupakkaa Työ ja terveys –dokumentissa vuodelta 1951.
Tunnetun, puolalaisen elokuvaohjaajan, Krzysztof Kieślowskin,  tavoin aloittaa Risto Jarva Suomessa uransa dokumentaristina. Risto Jarva oli koulutukseltaan kemian insinööri. Jarvan työturvallisuutta koskevia dokumentteja on ainakin Turvallisuutta metsätöihin (1969, Jukka Mannerkorven kanssa) ja Kansanvakuutus turvanamme (1967). Turvallisuutta metsätöihin -elokuva kertoo työsuojeluongelmista metsätyön koneistamisen alkuajoilta. Metsurit kertovat dokumentissa työstään ja sen vaaroista.  

Jarva ohjasi myös elokuvan Yhden miehen sota (1973), joka on kuvaus kaivinkoneyrittäjän tylystä ja vaarallisestakin arjesta. Tarinassa kierretään pienyrittäjän mukana tie- ja rakennustyömaalta sekä sorakuopalta toiselle. Yleiskuva on 70-lukulaisen harmaa ja ankea. Muistan katsoneeni elokuvan ensimmäisen kerran sen ilmestymisen aikoihin. Elokuva oli 10-vuotiaan lapsen silmin pelottava ja totuudenmukainen. Juuri näihin aikoihin 1970-luvun alussa menehtyi naapurimme kaivinkoneonnettomuudessa; sorakuopan reuna petti koneen alla ja kaivuri kieri rinnettä alas. Tapaturman uhri oli nuori mies ja suru mykisti koko kylän vähäksi aikaa.



Jarvan tapaan Krzysztof Kieślowski kuvasi samaan aikaan puolalaisten tehdastyöläisten oloja kriittisin silmin.  Vuonna 1972 valmistui dokumenttielokuva Kuparikaivoksen turvallisuus- ja terveyssäännökset. Kaivoksissa leijaili räjähtäviä kaasuja, mutta voimassa olevaa tupakointikieltoa valvottiin heikosti. Tehtaiden tuli olla tehokkaita - työläisten turvallisuuden kustannuksella. Tehdastyöläisten arkea Kieślovski kuvasi 1970-luvulla muutenkin; mm. dokumenteissa Tehdas (1970) ja Muurari (1973). Näissäkin dokumenteissa ohjaajan myötätunto on yksittäisen työntekijän puolella valtakoneistoa vastaan.

Ja lopuksi kevennys - yksi tehdastyötä kuvaavista varhaisista klassikoista on Charles Chaplinin Nykyaika (1936). Liukuhihnatyöhön liittyviä vaaroja kuvataan komedian keinoin oivaltavasti. Liukuhihnalla liitetään, ruuvataan ja hakataan muttereita yhteen. Kukin työntekijä suorittaa refleksinä ikiomaa pikku liikettään: Chaplin oli tietoinen Henry Fordin Detroitin-tehtaiden työn tehostamismenetelmistä. Työntekijät ovat numeroita vailla nimeä, kuten se onneton, joka ei tahdo pysyä juoksevan remmin vauhdissa ja aiheuttaa työkumppaneilleen vaaratilanteen.  Elokuvassa kuvataan vaaroja, jotka vaanivat työpaikoilla edelleen, etenkin niissä paikoissa, joissa työskennellään yksitoikkoisen työn ja tehokkuusvaatimuksilla lastattujen vaatimusten ristipaineessa.
Sedergren, Jari & Kippola, Ilkka, Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904 - 1944. Porvoo 2009.
Von Bagh, Peter, Elokuvan historia.  Uudistettu painos 1998 ja 2004. Helsinki: Weilin+Göös


http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/terveena_tyossa
http://finnish.imdb.com/name/nm0001425/ (Kieslowski)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Kangasalan terveyslähde

Syntymäpitäjäni Kangasala oli suosittu matkailukohde jo 1700-luvulla. Kuohunharjun kupeessa Kuohunlahden rannalla sijaitsevan Kuohunlähteen vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia. Kylpylämatkailun kultakausi Kangasalla kesti noin sata vuotta, 1700-luvun puolesta välistä 1840-luvulle. Lähde oli tunnettu kautta maan ja perimätiedon mukaan Kangasalan kaivolle tuli matkailijoita Ruotsista, Saksasta ja jopa Italiasta asti. Kirkkojärvi ja sen pieni lahti, Kuohunlahti, sijaitsevat aivan Kangasalan kirkonkylän tuntumassa. Kuohun-harjun nimen otaksutaan tulleen harjun rinteessä sijainneesta lähteestä. Lähteen vesi pulppusi, se suorastaan ikään kuin kuohui, harjun rinteestä. Kangasalan terveyslähteestä on käytetty useita muitakin nimityksiä: Elämänlähde, Prunni ja lopulta muun käytön loputtua sitä nimitettiin Pyykkilähteeksi. Lähteen sijainnista on säilynyt ainakin kaksi karttaa. Toinen on vuodelta 1796 ja toinen 1800-luvun alkupuolelta. Kylpyläkulttuuri oli suosittua 1700-ja 1800

Pitkäjärveläiset

Wilho Ilmarin ohjaaman suomalaisen elokuvan Pitkäjärveläiset (1951) tarina pohjautuu Jalmari Finnen vuodelta 1923 olevaan samannimiseen näytelmään. Tapahtuvat perustuvat todellisiin oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Sekä näytelmä että elokuva sijoittuvat  kotiseutuni lähelle, Oriveden Pitkäjärvelle. Vuosi on 1765. Itse elokuva on kuvattu Tuuloksessa ja Luopioisissa.Näytelmässä vilahtelevat ainakin itselleni tutut paikat kuten Längelmäki, Pälkäne, Luopioinen ja Padasjoki. Jalmari Finne kangasalalaisena kyllä tunsi väestönsä ja hämäläisten heimojen erot. Tapahtumat alkavat Natukan pihamaalta Pitkäjärven kylässä.  Susanna on nimismiehen tytär ja Natukan leskiemäntä. Hän on synnyttänyt aviottomat kaksoset ja joutunut jalkapuuhun kirkonmenojen ajaksi. Jalkapuussa istuminen ei tuolloin ollut tavatonta. Joko pienempiä tai isompiakin rikkomuksia sovitettiin jalkapuussa istumalla kirkonmenojen aikana koko kirkkokansan nähtävillä. Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu i