Siirry pääsisältöön

Työsuojeluelokuvista



Työsuojeluhistoriaa on Suomessa dokumentoitu niukalti. Ensimmäiset teollisuusdokumentit ovat suomalaisen teollisuusmiljöön mainosta, elokuvaohjaajien ja teollisuuden edustajien saumatonta yhteistyötä. Yhteiskunnallisesti aktiivinen 1960-luku synnytti kriittisen dokumentaarikuvauksen. Kuitenkin vasta Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976 toi työsuojelun puutteet koko kansan näkyville television välityksellä. Kyseessä oli yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista. Turmassa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Lähes kaikki menehtyneet olivat naisia ja useimmat heistä perheellisiä. Lapuan patruunatehtaan räjähdys nosti kaikkien nähtäville suomalaisen työsuojelun karmeat puutteet.

Työsuojeluhistoriaa on Suomessa dokumentoitu jonkin verran. Teemaa käsitteleviä elokuvia on selvästi vähemmän.  Ensimmäinen sosiaalista yrityskuvaa käsittelevä dokumentti on Oscar Lindelöfin dokumentti vuodelta 1928. Työväenhuolto Suomen tehtaissa on suomalaisen tehdasmiljöön ylistystä. Dokumentissa esitellään mm. tehdassaleja sekä siisteyttään kiilteleviä työväenasuntoja. Patriarkaalinen ja holhoava ote säilyy sotien jälkeenkin. Huvittavinta on seurata, miten tehdastyöläisen röntgenkuvia esittelevät lääkärit tupruttelevat samanaikaisesti tupakkaa Työ ja terveys –dokumentissa vuodelta 1951.
Tunnetun, puolalaisen elokuvaohjaajan, Krzysztof Kieślowskin,  tavoin aloittaa Risto Jarva Suomessa uransa dokumentaristina. Risto Jarva oli koulutukseltaan kemian insinööri. Jarvan työturvallisuutta koskevia dokumentteja on ainakin Turvallisuutta metsätöihin (1969, Jukka Mannerkorven kanssa) ja Kansanvakuutus turvanamme (1967). Turvallisuutta metsätöihin -elokuva kertoo työsuojeluongelmista metsätyön koneistamisen alkuajoilta. Metsurit kertovat dokumentissa työstään ja sen vaaroista.  

Jarva ohjasi myös elokuvan Yhden miehen sota (1973), joka on kuvaus kaivinkoneyrittäjän tylystä ja vaarallisestakin arjesta. Tarinassa kierretään pienyrittäjän mukana tie- ja rakennustyömaalta sekä sorakuopalta toiselle. Yleiskuva on 70-lukulaisen harmaa ja ankea. Muistan katsoneeni elokuvan ensimmäisen kerran sen ilmestymisen aikoihin. Elokuva oli 10-vuotiaan lapsen silmin pelottava ja totuudenmukainen. Juuri näihin aikoihin 1970-luvun alussa menehtyi naapurimme kaivinkoneonnettomuudessa; sorakuopan reuna petti koneen alla ja kaivuri kieri rinnettä alas. Tapaturman uhri oli nuori mies ja suru mykisti koko kylän vähäksi aikaa.



Jarvan tapaan Krzysztof Kieślowski kuvasi samaan aikaan puolalaisten tehdastyöläisten oloja kriittisin silmin.  Vuonna 1972 valmistui dokumenttielokuva Kuparikaivoksen turvallisuus- ja terveyssäännökset. Kaivoksissa leijaili räjähtäviä kaasuja, mutta voimassa olevaa tupakointikieltoa valvottiin heikosti. Tehtaiden tuli olla tehokkaita - työläisten turvallisuuden kustannuksella. Tehdastyöläisten arkea Kieślovski kuvasi 1970-luvulla muutenkin; mm. dokumenteissa Tehdas (1970) ja Muurari (1973). Näissäkin dokumenteissa ohjaajan myötätunto on yksittäisen työntekijän puolella valtakoneistoa vastaan.

Ja lopuksi kevennys - yksi tehdastyötä kuvaavista varhaisista klassikoista on Charles Chaplinin Nykyaika (1936). Liukuhihnatyöhön liittyviä vaaroja kuvataan komedian keinoin oivaltavasti. Liukuhihnalla liitetään, ruuvataan ja hakataan muttereita yhteen. Kukin työntekijä suorittaa refleksinä ikiomaa pikku liikettään: Chaplin oli tietoinen Henry Fordin Detroitin-tehtaiden työn tehostamismenetelmistä. Työntekijät ovat numeroita vailla nimeä, kuten se onneton, joka ei tahdo pysyä juoksevan remmin vauhdissa ja aiheuttaa työkumppaneilleen vaaratilanteen.  Elokuvassa kuvataan vaaroja, jotka vaanivat työpaikoilla edelleen, etenkin niissä paikoissa, joissa työskennellään yksitoikkoisen työn ja tehokkuusvaatimuksilla lastattujen vaatimusten ristipaineessa.
Sedergren, Jari & Kippola, Ilkka, Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904 - 1944. Porvoo 2009.
Von Bagh, Peter, Elokuvan historia.  Uudistettu painos 1998 ja 2004. Helsinki: Weilin+Göös


http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/terveena_tyossa
http://finnish.imdb.com/name/nm0001425/ (Kieslowski)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heinrich Himmlerin vierailu Luopioisissa kesällä 1942

Juutalaisten joukkotuhosuunnitelmien toimeenpanosta vastannut natsijohtaja Heinrich Himmler vieraili Suomessa kaikessa hiljaisuudessa kesällä 1942. Asevelimaan toiseksi korkein johtaja viipyi maassa poikkeuksellisesti yli viikon, tapasi kaikki tärkeimmät suomalaispäättäjät ja teki tuttavuutta muihinkin suomalaisiin. Sydän-Hämeen hiekkateillä käytiin myös legendaariset takapenkkikeskustelut koskien Suomessa oleskelevia juutalaispakolaisia. Himmler saapuu Suomeen keskiviikkona 29. heinäkuuta 1942 suoraan Tallinnasta Junkers 52 -mallisella lentokoneella.  Tiistai 4. elokuuta muodostuu Himmlerin Suomen-loman merkittävimmäksi päiväksi. Se tiedetään, että kello 10 aamulla pääministeri Jukka Rangellin auto kaartaa Tyrvännön Petäyksen huvilan pihaan, jossa Himmler oli seurueineen lomaillut. Kahden auton seurue ottaa suunnakseen Kangasalan Vehoniemen harjun. Sen puisesta näkötornista avautuvia järvinäköaloja Himmler kehuu suurenmoisiksi. Automatka pitkin mutkaisia ja pöllyäviä

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Kristiina Hultgrenin kummallinen elämäntarina

  Vuonna 1834 kuoli Marian sairaalassa Pietarissa Kristiina Hultgren -niminen nainen. Hänen tarinansa alkaa vuodesta 1788, jolloin Lundström-niminen mies kuljetti Ruotsista kahdeksanvuotiaan, hienoihin vaatteisiin puetun tyttölapsen Suomeen hankkien hänelle ensin kodin Sipoon pitäjän, Kallbäckin kylästä, erään maanviljelijän luota. Tytön isästä ja äidistä ei mainittu sanaakaan. Holhoojalta toiselle Kun Lundström oli jättänyt tyttären sipoolaisen talonpojan huostaan, vei hän talon isännän syrjään ja jutteli hänen kanssaan pitkän tovin. Mitä salaisuuksia Lundström silloin sipoolaiselle talonpojalle paljasti, ei ole koskaan käynyt selville. Talonpoika sai huomattavan summan rahaa ja antoi tytön tuojalle vaitiololupauksen. Suoritettuaan asiansa Lundström matkusti takaisin Ruotsiin. Sipoon silloinen kirkkoherra Fabritius merkitsi kirkonkirjoihin, että Kristiina Hultgren kuului kasvatustyttärenä kallbäckiläisen maanviljelijän perheeseen. Tytön syntymävuodeksi ilmoitettiin vuosi 1780 ja s