Kirkkojärvi ja sen pieni lahti, Kuohunlahti, sijaitsevat aivan Kangasalan kirkonkylän tuntumassa. Kuohun-harjun nimen otaksutaan tulleen harjun rinteessä sijainneesta lähteestä. Lähteen vesi pulppusi, se suorastaan ikään kuin kuohui, harjun rinteestä.
Kangasalan terveyslähteestä on käytetty useita muitakin nimityksiä: Elämänlähde, Prunni ja lopulta muun käytön loputtua sitä nimitettiin Pyykkilähteeksi. Lähteen sijainnista on säilynyt ainakin kaksi karttaa. Toinen on vuodelta 1796 ja toinen 1800-luvun alkupuolelta.
Kylpyläkulttuuri oli suosittua 1700-ja 1800-luvuilla useissa Euroopan maissa. Terveyslähteiden ja -kylpylöiden vesihoidoista tuli tällöin sairauksien ja monenlaisten vaivojen parannuskeino, joita ”kaivolääkärit” määräsivät potilailleen. Aikaa myöten ”kaivojuonnista” tuli ehkä enemmänkin muotiasia. Lähdevierailuja tehtiin, vaikkei niin sairaita olisi oltukaan. Terveyslähteille tultiin kesänviettoon, seurustelemaan, viihtymään ja yleensä oleskelemaan luonnossa.
Apua vaivoihinsa sai todistettavasti myös tavallinen rahvas. Kangasalan pitäjänkokouksen päätöksessä vuodelta 1786 on maininta yhden riksin avustuksesta heikoista silmistä kärsivälle piialle, joka toivoi saavansa apua Kangasalan terveyslähteellä. Terveyslähde ei siis ollut pelkkää matkailua varten, vaan lähteestä nauttiminen nähtiin parannustoimenpiteenä; mm. Porin piirilääkäri Bengt Björnlund hoidatti potilaitaan 1700-luvun lopulla nimenomaan Kangasalla.
Turussa oli 1600-luvun loppupuolella käytössä Kupittaan “terveyslähde”. Kangasalan terveyslähde oli yksi Suomen varhaisempia turistikohteita. On arvioitavissa, että terveyslähde noin sadan vuoden ajan jatkuneen käytön aikana veti Kangasalle kenties jopa tuhatmäärin matkailijoita. Kangasalasta tuli siten terveyslähteensäkin ansiosta yksi maamme ensimmäisistä turistikohteista.
Terveyslähteen rakennuksista on olemassa kuvauksia, ja yhtäläistä niille on, että salin kerrotaan olleen kooltaan suuren ja malliltaan pitkänomaisen. Huoneen kirkonpuoleisessa päätyseinässä sijaitsi sisäänkäynti. Kuuluisa terveyslähde sijaitsi salin sisällä oven vasemmalla puolella. Lähteen ympärille oli rakennettu kaide ja alas lähteelle johtivat parin askelman portaat. Jokakesäinen vierailijoiden sesonki terveyslähteellä alkoi heinäkuun alussa, jolloin lääkärit olivat paikalla hoitoja määräämässä.
Kylpylävieraiden lukumäärän kasvaessa terveyslähteen viereen Kuohunlahden rannalle rakennettiin kaksikerroksinen ravintola- ja asuinrakennus, jossa oli myös vierashuoneita. Rakennus siirrettiin myöhemmin Vääksyn kartanon maille pari kilometriä Kangasalan kirkonkylästä Sahalahden suuntaan. Parvula-nimistä rakennusta on kylpylävaiheen jälkeen käytetty monenlaiseen tarkoitukseen. Siihen perustettiin aluksi kehruu- ja kutomalaitos, jonka lopetettua talossa aloitti 1800-luvun lopussa maamme ensimmäinen kansanopisto.
Oliko kuohuvalla vedellä todella vaikutusta parannusta hakevien terveyteen? Veden rautapitoisuudella, emäksisyydellä tai suurella hiilihappo- ja rautapitoisuudella on saattanut ollakin. Samanlainen arvoitus on lähteen käytön loppuminen. Kuohun lähteen huippukausi oli 1830-luvulla, mutta terveyslähteen käyttö hiipui 1800-luvun puoleen väliin mennessä ja loppui vähitellen kokonaan. Lähde ei ollut toiminnassa ainakaan enää 1852. Ehkä veden pulppuaminen harjusta loppui tai vedellä ei enää todettu olevan otaksuttuja tervehdyttäviä vaikutuksia.
Entisen terveyslähteen sijaintipaikkaa on haluttu suojata tiesuunnitelmien yhteydessä 1969 ja 1981. Silloin jäljellä oli enää vain vähäinen puro. Kunnanhallitus hyväksyi 1980 pienimuotoisen kunnostus-suunnitelman, jonka mukaan paikka suojattiin betonirenkailla ja ympärille tehtiin kiveys. Rakenteet ovat sittemmin lähes sulautuneet ympäristöönsä.
Lähteenä käytetty:
Bengt Björnlundista http://www.saunalahti.fi/arnoldus/bjornlun.html
Meurman, Jalmari, Kangasalan terveyslähde. Eripainos teoksesta: Tampere. Tutkimuksia ja kuvauksia, 2. Tampere 1935.
Äikäs Kauko, Terveyslähde Kangasalan luontokulttuurin kuvastimena. Teoksessa Äikäs Kauko, Juuti Petri, Katko Tapio 2003;. Luonnollisesti vettä, Kangasala. Vesilaitos 1952-2002. Saarijärvi.
Historiallinen Aikakauskirja 01.01.1928, no 2, s. 155.
