Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille


Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti.

Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääneet Aatun kanssa kotiin. Pöperö-Maija kiirehti Kissankulmaan mukanaan ikävät uutiset. Vaivaistalon ilkeä johtaja, Komentoora, oli ottanut haltuunsa jouluruoat ja asukkaat olivat jääneet vaille herkkuja. Eemeli ja Aatu kuljettivat vanhukset Kissankulmaan herkuista notkuvan pöydän ääreen. Mukana oli myös Aatun isoisä, Pöhkö-Jukka.


Entisajan höperöt elävät keskuudessamme muistisairaina ja määrä lisääntyy koko ajan väestön ikääntyessä. Vaivaistalojen oloihin tuskin palataan, vaikka hoitopaikkojen ja palveluiden kilpailutus on johtanut siihen, että halvimman tarjouksen jättäneet valitaan hoitopalvelujen tuottajiksi. Toivottavasti jokaiselle nykypäivän Komentooralle käy kuten Eemeli-kirjan ilkeälle vaivaistalon johtajalle - viimeistä joulupöydän herkkua tavoitellessaan putoaakin Eemelin tekemään ansaan, sudenkuoppaan. Oikeudenmukaisuus palkitaan, ja niin myös Eemelistä tuli myöhemmin kunnanvaltuutettu ja pitäjän uskottu mies.

Kommentit