Onko hän hen vai hän?

Hän-pronominin suvuttomuuden varhaisia kommentaattoreita on kieltenopettaja ja toimittaja Ernst Lampén, joka omisti kirjassaan Kielipakinoita (1926) asialle luvun “Hän - hen”. Kuulemma tuntematon mieshenkilö oli ehdottanut hän-sanan rinnalle naissukupuolta ilmaisevaa pronominia “hen”. Lampén kannatti muutenkin sukupuolierottelua ja yhtyi ehdotukseen: “Hen-sana onkin niin kovin vieno ja siro sana, aivan niin kuin naisen tulisikin aina olla.” Hen-pronominin myötä kirjoittaminen olisi mukavaa, “kirjailijattaret ja kirjailijat” innostuisivat tekemään uusia romaaneja ja kääntäjienkin työ helpottuisi suuresti. (Mila Engelberg, http://www.kielikukkanen.fi/2011/han_-_nainen_vai_mies_1111_4.html)

Nykyään hän-sanan kanssa tuskailevat kääntäjien lisäksi monet äänikirjan lukijat. Suomen kielen sanat kun eivät erota feminiiniä maskuliinista. Historiasta löytyykin esimerkkejä, joita on käytetty naissanojen tuottamiseen: -tar ja -tär (näyttelijätär), -kko ja -kkö (karjakko), -ska ja -skä (professorska) sekä -nna (rovastinna).

Feminiinijohdosten suosio huipentui 1900-luvun kolmeen ensimmäiseen vuosikymmeneen. Vähitellen ammatti tuli säätyä tärkeämmäksi ryhmittelypohjaksi. Tasa-arvo lisääntyi ja naiset kouluttautuivat sekä hakeutuivat työelämään. Ammatin hankkineet naiset halusivat saman nimikkeen kuin miespuoliset vastaavassa ammatissa toimivat. He olivat mieluummin professoreita kuin professorskoja, jolloin heitä olisi voinut luulla myös professorin puolisoiksi. Pisimpään feminiinijohtimiset ammattinimet ovat säilyneet taiteen eri aloilla.

Tasa-arvolaki, joka tuli voimaan 1988, karsi feminiinisanojen käyttöä. Historiankirjoittajalle aikakauden kieli tuottaa edelleen pulmia, kun köyhäintalon johtaja on johtajatar tai kansakoulun naispuolinen opettaja opettajatar erotuksena miespuolisesta kollegastaan. Suomen ensimmäinen naislääkäri, Rosina Heikel, jonka lääkäriksi valmistuminen sai laajaa huomiota lehdistössä vuonna 1878, oli tohtori Rosina Heikel. Tohtorinnaksi häntä tuskin kukaan tohti nimittää, koska nimike oli tarkoitettu niin lääkärin puolisolle kuin akateemisen uran valinneelle, tohtoriksi väitelleen tiedemiehen puolisolle. Tunnettu raittiusaktivisti, kansakouluopettaja, naisasianainen ja päätoimittaja Alli Trygg oli hänkin avioliittonsa myötä tohtorinna Alli Trygg-Helenius.

Nykyisin feminiinisanojen käyttöä saa etsimällä etsiä. Varsinkin työpaikkailmoituksissa sanavalinnoissa kannattaa olla tarkkana:

Miehisiksi koetut työpaikkailmoituksen adjektiivit voivat karkottaa naiset hakemasta työpaikkaa, kertoo tutkimus. (Taloussanomat 3.4.2014)

(lähde: Kyrölä Katriina: Kaunotar elää, laamannitar on kuollut. Kielikello 2/1990)

Suomessa naiset ovat tehneet satamatöitä. Varsinkin toisen maailmansodan aikana naistyövoimaa tarvittiin, kun satamamiehet olivat rintamalla. Kuvan naiset ahtaavat lautoja Kotkan satamassa 1940-luvulla. (lähde:http://www.tyark.fi/lists/aktliitto.htm)