Siirry pääsisältöön

Teollisuuskohteiden kuvaaja haaparantalainen valokuvaaja Mia Green (1870–1949)

Julkaistaan torniolaisessa Kotikulmilta-lehdessä elokuussa 2023

Yksi Suomen tunnetuimmista naisvalokuvaajista, Mia Green, syntyi vuonna 1870 Noorsgårdin tilalla Roslags-Bron kunnassa Upplannissa. Muotokuvien, tavallisen arjen ja ensimmäisen maailmansodan aikana Tornioon saapuneiden invalidien lisäksi Mia Green kuvasi myös teollisuuskohteita kuten sahoja Tornion, Haaparannan ja Kemin edustalla.

Mia Green vuonna 1900. (Lähde: https://www.catherinehouard.com/en/green-photographic-sights-images-1894-2010/)

Valokuvaamot Haaparannassa, Kemissä ja Seskarössä

Mian äiti, Maria Christina Lundmark, oli naimaton. Kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana Maria Amalia liikkui edestakaisin Noorin ja Norrtäljen välillä riippuen siitä, missä hänen äitinsä oli töissä. Vuonna 1873 Maria Christina Lundmark meni naimisiin räätälin oppipojan Gustaf Romulun kanssa. Mia Green lähetettiin pohjoiseen äidinpuoleisten isovanhempien luo. Myöhemmin Mia Green vaikeni lapsuudestaan kertoen vain, ettei hänellä ollut perhettä.

Aluksi Maria Amalia Lundmark työskenteli Piteåssa apuvalokuvaajana Fredrika Bergströmillä. Ansaittuaan rahaa Maria Amalia suuntasi katseensa Haaparantaan, jossa ei ollut vakinaista valokuvaajaa. Vuonna 1895 Maria Amaliasta tuli Haaparannan ensimmäinen valokuvaamon omistaja. Hän laajensi rohkeasti ja avasi valokuvaamot myös Kemissä ja Haaparannan Seskarössä.

Amalia työskenteli ensin Storgatan-Packhusgatanilla Haaparannassa, jonka hän varusti studioksi. Vuonna 1897 hän tapasi musiikin ja erikoisaineiden opettajan, Bror Ulrik Greenin. Tämän jälkeen Amalia ryhtyi käyttämään nimeä Mia Green. Vuodesta 1903 lähtien hänen valokuvaamonsa sijaitsi Sundellsgatanilla, jossa oli studio, pimiö ja kauppa. Studio sijaitsi rakennuksen yläosassa vinokaton alla ja siinä oli suuri ikkuna, josta pääsi sisään auringonvalo. Hän myi kaupassaan postikortteja ja kameroita. Mia Green luopui yrityksestään noin viisi vuotta ennen kuolemaansa, vuonna 1944.

Teollisuuskohteiden kuvaaja

Mia Greenillä oli iso studiokamera jalustalla, verholla sekä useita kevyempiä ja pienempiä kameroita, jotka sopivat paremmin kannettavaksi ja ulkokuvaukseen. Mia Green työllisti useita opiskelijoita ja valokuvausavustajia. He kaikki olivat naisia. Monet heistä avasivat myöhemmin oman studionsa.

Mia Greenin studiolla otettiin suuri määrä muotokuvia ja ryhmäkuvia myös ihmisten kodeissa. Ihmisten lisäksi hän kuvasi sisätiloja mukaan lukien kauppiaiden kodit, posti- ja pankkikonttorit, sekä ulkotiloja Haaparannassa, Torniossa, Karungissa, Seskarössä että Kemissä. Mia Green kuvasi myös teollisuuskohteita, kuten sahoja Kuusiluodossa, Seskarössä ja Karihaarassa.

Kun Kemi-yhtiön päällikkökunta luovutti eroavalle isännöitsijä L. M. Magnusonille komean taulun vuonna 1906, oli se Mia Greenin laatima. Taulussa oli paitsi isännöitsijä Magnusonin suuremmassa koossa oleva kuva, myös kaikkien konttori- ja päällikkökuntaan kuuluvien henkilöiden valokuvat, kuvia Kemi-yhtiön sahoista, tukinlajittelusta jokisuulla, isännöitsijän asumasta huvilasta sekä yhtiön laivoista. Kuvaa kierteli aistikkaasti laadittu männynhavuköynnös. (Lähde: Perä-Pohjalainen 12.6.1906, s. 3)

Mia Greenin ottamia valokuvia Tornion edustalla olleista sahoista

Röytän saha vuonna 1900 (postikortti). (Lähde: Museovirasto)

Ab:n Kuusiluodon sahan lautatarhaa 1920-luvulla. (Lähde: Lusto, Suomen Metsämuseo)

Ab:n Kuusiluodon sahan korjauspaja 1920-luvulla. (Lähde: Lusto, Suomen Metsämuseo)

Ensimmäisen maailmansodan haavoittuneiden dokumentoija

Ensimmäisen maailmansodan aikana Haaparanta tuli huomion kohteeksi yli Suomen rajojen.  Mia Green pystyi ikuistamaan dramaattiset tapahtumat kamerallaan. Sotavuosina hänellä oli studiossaan kolme avustajaa. Hän myi valokuvansa paikallisille ja valtakunnalliselle lehdistölle. Sodan aiheuttamat kärsimykset näkyivät Haaparannassa. Yli 63 000 haavoittunutta sotilasta kulki kaupungin läpi vuosina 1915–1918. Tapahtumien dokumentoinnin lisäksi Green yritti auttaa apua tarvitsevia sotilaita.

Vanhemmiten hyväntekeväisyys merkitsi Mia Greenille yhä enemmän. Olihan hän kaupunginvaltuuston jäsen.  Hän piti aina huolta köyhistä, kerjäläisistä ja apua tarvitsevista. Hän toimitti kaikkea ruokakorista puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi hän järjesti työpaikkoja sekä nuorille että vanhoille. Tunnetuksi Mia Green tuli vanhainkodin perustamisesta Haaparantaan.

Mia Greenin pojanpojan tytär, Eva Green

Mia Greenin laajasta valokuvatuotannosta on säilynyt hyvin vähän. Hänen kuvakokoelmansa kulki kolmen eri yksityisomistajan käsissä ennen kuin Haaparannan kunta otti sen haltuunsa 1970-luvun alussa. Haparanda förr och nu -kirjan julkaisun yhteydessä vuonna 1961 pidetyssä suuressa näyttelyssä oli ollut esillä sekä painettuja valokuvia että lasinegatiiveja vierekkäin. Kävi kuitenkin niin, että eräänä yönä noin 100 lasinegatiivia katosi ja jäivät sille tielleen.

Mia Greenillä oli neljä lasta. Heistä nuorin oli Lennart Green (1913–2007), joka jatkoi äitinsä uraa työskennellen valokuvaajana Berliinissä ja Pariisissa. Hänen pojantyttärensä, ranskalainen näyttelijä ja James Bond -elokuvassa Casino Royale näytellyt, Eva Green, on siis valokuvaaja Mia Greenin pojanpojan tytär.

 

Lähteenä käytetty:

Maria (Mia) Amalia Green, www.skbl.se/sv/artikel/MariaMiaAmaliaGreen, Svenskt kvinnobiografiskt lexikon (article by Karin Tjernström), retrieved 2023-04-23.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mia_Green

Kuvat Museovirasto ja Lusto, Suomen Metsämuseo

Perä-Pohjalainen 12.6.1906, s. 3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Tulitikkuteollisuuden historiaa Karjalaisessa 13.7.2021

  Suomen ainoa itsenäinen tulitikkutehdas Tulitikku Oy aloitti toimintansa Jokelassa 1933 – tunnetuin tuote oli ”Trustivapaa Sampo-tikku” Jokelan tulitikkutehdas vuonna 1949  Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 13.7.2021 10:02 Tuula Vuolle-Selki JAA Ruotsalainen  Ivar Kreuger  johti 1920-luvulla tulitikkutrustia tähdäten siihen, että saisi koko maailman tulitikkutuotannon haltuunsa. Kilpailijoita ostettiin, syötiin markkinoilta polkuhinnoilla tai viimeisenä keinona lähetettiin sabotoijia vahingoittamaan tehtaita ja niiden laitteita. Suomessakin kaikki tulitikkutehtaat menettivät vuonna 1927 ulkomaisen myyntivapauden, jolloin ne trustin kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella alistuivat tämän holhoukseen. Sopimus oli näin ollen Suomelle epäedullinen, koska Ruotsin tulitikkutrusti oli ”kuin pukki kaalimaan vartijana”, kirjoitti  Keski-Uusimaa -lehti vuonna 1933. Tuotteiden ulkomaille myynti tapahtui trustin kautta. Uusi Aura 15.1.1933  Kuva: Uusi Aura 1920-LUVUN LOPULLA  suomalaiset liikemieh