Siirry pääsisältöön

 Takamaiden taivaltaja Raahessa osui kerran kaupunkiin

Samuli Paulaharju oli Oulun kuuromykkäkoulun opettaja, joka tuli tunnetuksi matkoistaan Lapin takamailla. Hän oli innokas kansanperinteen kerääjä, joka matkoillaan eri puolilta Suomea aina Lappia ja Ruijaa myöten kokosi suuren määrän niin suullista kuin kirjallista kansanperinnettä. Hän piirsi ja valokuvasi esineistöä ja rakennuksia, ihmisiä ja heidän ympäristöään sekä keräsi esineistöä sekä tietysti haastatteli paikallisia asukkaita. Raahen Paulaharju saapui kesällä 1923. Tarkoitus oli kerätä paikallista kansanperinnettä muun muassa haastattelemalla lukuisia vanhoja raahelaisia Pohjois-Pohjalaisen osakunnan pyynnöstä.

Täällä tuntematon mieskin otettiin ystävällisesti vastaan.

Takamaiden taivaltaja osui kerran kaupunkiinkin, meren rannalle Raaheen. Pohjois-pohjalainen Osakunta oli tien viittaajana ja osaksi matkan aineellisena avustajanakin. Niinpä kesän 1923 paras aika vierähti pienessä rantakaupungissa. Täällä avautui aivan uusi maailma: kaupungin elämä ja aherrus, kolisevat kivikadut ja äärellä siintävä meri. Kaikki kovin outoa ja vierasta, milteipä luotaan työntävää, kirjoittaa Samuli Paulaharju ensivaikutelmistaan vuonna 1923.

Vähän aikaa saapumisensa jälkeen joutui Paulaharju toteamaan, että kylä muuttui yhä tutummaksi.  Monessa pienessä ja isommassakin talossa asui vielä vanhaa kansaa, joilla oli runsaasti muistoja vanhasta Raahesta ja raahelaisista. Tullista tultuaan Paulaharju havaitsi, miten ystävällisesti takamaillakin otettiin tuntematon mies vastaan. Moni kertoi suurella hartaudella menneistä ajoista. Kirjoittajan kynä kulki paperilla kuin konsanaan Lapin ja Ruijan takamailla.                                             

Paljon muistoja, lauluja ja valokuvia

Vanha Raahe veti maankiertäjän toisenkin kerran luokseen. Talvella 1924 Paulaharju kävi Raahessa pari kertaa ja jälleen taas kesällä 1924. Kertojina oli vanhoja raahelaisia, eli luotettavana apumiehistönä oli Paulaharjulla koko joukko vanhaa Raahea. Parhaita vanhojen aikojen muistelijoita olivat Rosa Sovelius, Sofia Svanljung, kapteeni Johan Himanka ja tohtori John Svanljung sekä merimiehet Gust. Burman, Matti Aukusti Orava ja Matti Aukusti Vitolin. Muistojaan jakoivat myös poliisikonstaapeli Juho Jumaloja, perämiehen rouva Margareta Marjelin ja merimiehen emäntä Lovisa Jokelin. Valokuvia vanhasta Raahesta ja vanhoista raahelaisista saatiin Rosa Soveliukselta ja Sofia Svanljungilta sekä tohtori John Svanljungilta. Konttoristi Lauri Pyy sekä henkikirjuri M. Pitkänen antoivat käytettäväksi kokoelman entisten merimiesten ja merimiesten tyttärien kirjoittamia lauluja. Näitä lauluja vanhat merimiehet vielä osasivat. Paulaharju kertoo, miten Vitolinkin pitkään juoksevalla äänellään laski monta hauskaa laulua. Sävelet siirsi paperille Paulaharjun apulainen ylioppilas Erkki Karikoski. Muistiinpanojen kirjoittamisessa Paulaharjua avusti vaimo Jenny Paulaharju.

Vanhojen merimiesten mielestä ei Raahessa 1800-luvun puolessa välissä ollut mitään erinomaisempia paikkoja niinkuin Stokholmisa ja Köpenhaminasa, josa on Tivulit ja kaiken maailman hupipaikat. Mutta Raahessa ei entisaikaan ollut kuin kolme nähtävyyttä:

Nya Spruthuset,

Nya packhuset

och Durchmans Fia

joista viimeksi mainittu oli aikanaan kaupungin komeimmaksi ja kauneimmaksi mainittu patruuna Durchmanin tytär Fia.

                                              Pojat leikkivät hevosmiestä Raahen Saaristokadulla 1923.                                                                                                               

Suurta kiitollisuutta Paulaharju tunsi Pohjois-Pohjalaista Osakuntaa kohtaan, joka alun perin laittoi miehen matkaan. Suurimmat kiitokset saivat haastatellut, joita ilman Wanhaa Raahea -kirjaa olisi tuskin valmistunut. Tärkeimpänä apulaisena kirjoittajalla vaimonsa, Jenny Paulaharju. Tämä sitten kuvasi, piteli papereitaan ja puristi kirjan vanhasta Raahesta. 

Kuvassa Raahen vanhan kirkon seinätaulujen kirjoituksia:

                                              

Lähteenä käytetty:

Syrjö, Veli-Matti: Paulaharju, Samuli. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 19.7.2023). artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-006322 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu.

Paulaharju, Samuli. Wanhaa Raahea. Oulu 1925.

Piirrokset ja valokuvat Samuli Paulaharju 1923–1925.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Tulitikkuteollisuuden historiaa Karjalaisessa 13.7.2021

  Suomen ainoa itsenäinen tulitikkutehdas Tulitikku Oy aloitti toimintansa Jokelassa 1933 – tunnetuin tuote oli ”Trustivapaa Sampo-tikku” Jokelan tulitikkutehdas vuonna 1949  Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 13.7.2021 10:02 Tuula Vuolle-Selki JAA Ruotsalainen  Ivar Kreuger  johti 1920-luvulla tulitikkutrustia tähdäten siihen, että saisi koko maailman tulitikkutuotannon haltuunsa. Kilpailijoita ostettiin, syötiin markkinoilta polkuhinnoilla tai viimeisenä keinona lähetettiin sabotoijia vahingoittamaan tehtaita ja niiden laitteita. Suomessakin kaikki tulitikkutehtaat menettivät vuonna 1927 ulkomaisen myyntivapauden, jolloin ne trustin kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella alistuivat tämän holhoukseen. Sopimus oli näin ollen Suomelle epäedullinen, koska Ruotsin tulitikkutrusti oli ”kuin pukki kaalimaan vartijana”, kirjoitti  Keski-Uusimaa -lehti vuonna 1933. Tuotteiden ulkomaille myynti tapahtui trustin kautta. Uusi Aura 15.1.1933  Kuva: Uusi Aura 1920-LUVUN LOPULLA  suomalaiset liikemieh