Ensimmäiset tiedot satamamiehistä löytyvät vuodelta 1491, kun Turun vetäjät ja kantajat ryhtyivät lakkoon. Danzigista saapuneet hansakauppiaat olisivat halunneet maksaa laivan lastinpurkaukseen liittyvästä vetotyöstä vain puoli äyriä ruislästiltä, kun vanha taksa oli yksi äyri lästiltä. Selkkaus päättyi lopulta työntekijöiden voittoon. Turun satamaselkkausta pidetään Suomen ensimmäisenä lakkona.
Satamatyöläisten arvostus ei 1900-luvun alussa ollut korkealla, mihin syynä oli työn sesonkiluonteisuus. Kesällä tehtiin töitä ja talvella hakeuduttiin muihin töihin tai oltiin työttöminä. Kotkan satamassa lastattiin lähinnä puutavaraa. Ruumaan tuli saada mahtumaan paljon tavaraa tiiviisti, jotta lastin liikkuminen ei saattaisi laivaa merellä pulaan. Tähän tarvittiin kokeneita ja ammattitaitoisia lastaajia. Tarjolla oli myös yksittäisten ahtausyrittäjien tarjoamaa kokematonta työvoimaa.
 |
| Kurikka-lehti 15.10.1909. |
Miesten ohella siellä oli runsaasti myöskin naisia ja lapsia. Lapsia käytettiin kimpien lastaajina, ja kun kaikki lastaustyö tehtiin käsin, he olivat pienen tavaran käsittelijöinä nokkelampia kuin aikuiset, mutta heille ei tarvinnut maksaa puoltakaan aikuisten palkasta.
(Toivo Pekkanen, Toverukset. Teokset V. Porvoo 1958, s. 295)
Lakolla uhkaaminen ja lakkoon ryhtyminen olivat työntekijöiden ainoat keinot työehtojen kohentamiseksi. Menestyksekkäin oli kotkalaisten satamatyöläisten lakko toukokuun lopussa 1899, jolloin työläiset painostivat työnantajan hyväksymään kymmentuntisen työpäivän. Kotkan Sataman Työntekijäyhdistys perustettiin 1904 ja Suomen Satamatyöläisten Liitto lokakuussa 1905. Aloitteen tekijänä oli Kotkan Osasto. Kotkan satamatyöläisnaiset perustivat oman osastonsa 1907. Järjestäytymisen muodot olivat alkuvaiheessa sekavat. Myös ahtaajien osuuskuntia perustettiin. Järjestäytymättömät satamatyöläiset olivat sekalaisten työvälittäjien armoilla:
Senlaisia heikompia ovat n. s. tilapäistyöntekijät, satamatyöläiset y. m., joilla ei ole mitään vakinaista toimialaa, vaan jotka menevät milloin mihinkin sattuvat sijansa saamaan ja näin ovat jääneet kokonaan sivuun. (Työ 22.5.1906)
 |
| Kotkan satamatyöläisnaiset 1907. Kuvaaja Fanny Hjelm. Työväenarkisto. |
Kotkassa käytettiin virolaista aputyövoimaa, jotka suostuivat tekemään töitä niin arkena kuin pyhänä. Ehtoihin kuului sijoittuminen yhtiön asuntoihin ilman vapaata poistumisoikeutta. Myös työnantajien suosikkijärjestelmä kukoisti.
Tämän kilpailun suoranaisena tuloksena on myöskin n. s. suosikkijärjestelmä, joka ei liene missään päässyt vielä niin täyteen kukoistukseensa kuin täällä. Se käypikin niin mainion hyvin päinsä kun kaikki pomot ovat kovia juoppoja, ja töihin kulkeminen käy aivan kapakan vierestä, niin siinä sopii aina sivumennessään muistaa pomon suuta ja pomo muistaa sitten taas vuorostaan töihin mennessä. Silloin ne miehet, jotka eivät käytä tätä „ketunhännän" vetämistä ja pomojen nuolemista töihin pääsemisen ehtona, saavat katsella sivusta kun toiset menevät töihin. (Satamatyömies 1.8.1910)
Kotkassa taistelu sataman töistä ja niiden tuotannon jaosta käytiin vuosina 1905-1907. Osapuolina olivat yksityiset ahtausyrittäjät ja osuuskunnat. Jännitteisin oli vuosi 1905, jolloin käytettiin myös ampuma-aseita. Kotkan ulkopuolelta lisävoimiksi kutsutut poliisit saivat kiikuttaa riitapuolia putkaan rauhoittumaan.
Kirjoitus on kokonaisuudessaan luettavissa tulevassa AKT-lehdessä keväällä 2017.
Lähteet:
Seppo, Antikainen, Kovaa peliä Kotkassa: sataman ammattiyhdistystoimintaa Kotkassa vuoteen 2008. Kotkan Ahtaustyöntekijät ry 137. Kotka.
Tapio Bergholm, HAJANAINEN JA SEKAVA SUKUPUU. Kuljetusalan ammattiliitot 1905-1995: http://www.tyark.fi/lists/aktliitto.htm
Toivo Pekkanen, Toverukset. Teokset V. Porvoo 1958.
Juhani Saarinen, Miljoonamöljä. Kotkan satama 1871-2008. Kotka 2008.
Kommentit
Lähetä kommentti