Siirry pääsisältöön

Vääksyn meijeristä

Kangasalan Joulusta vuodelta 1963 löysin lisätietoa Vääksyn meijeristä. Artikkelin on kirjoittanut agronomi ja maanviljelysneuvos Aarne Salokangas. Salokangas on monelle maatalouskoululaiselle ja maanviljelijälle tuttu Sianhoidon käsikirjastaan vuodelta 1933.

Vääksyn kartanossa oli meijeritoimintaa jo 1800-luvun puolella. Silloisessa meijerissä oli vesiratas pyörittämässä kirnua. Tarkempia tietoja ei ole säilynyt ja meijerirakennusta käytettiin myöhemmin pajana. Agronomi Birger Ahlströmin tultua Vääksyn kartanon omistajaksi 1917 perustettiin kartanoon meijeri, joka oli alunperin tarkoitettu oman tilan maidon jalostamista varten.

Vääksyn osuusmeijeri perustettiin 9.1.1925. Meijerissä oli "täydellinen senaikainen koneisto voin valmistusta varten". Pellervo-Seuran osuusmeijeritilaston mukaan maitomäärät olivat suurimmillaan 1926-1927. Vääksyn osuusmeijerin kirjanpitäjänä toimi aluksi opettaja Eino Tarpila, kunnes meijeri siirtyi vuonna 1929 osuuskunnalta vapaalle yhtymälle. Kirjanpitäjäksi ja isännöitsijäksi, tuli isoisäni, Kalle Vuolle. Tässä tehtävässä hän oli 1.11.1929-1.11.1932, eli tarkalleen kolme vuotta.

Ensimmäiset meijerit perustettiin Kangasalle 1880-luvulla (Mutikon, Tohkalan ja Kuohun meijerit). Viimeksi mainittu, eli Kuohun meijeri oli Vääksyn tapaan osuusmeijeri ja siitä on olemassa tilastoa Pellervo-Seuran julkaisuissa. Yksi vanhimmista meijereistä oli myös Sorolan kartanomeijeri Ukkijärven rannassa. Täällä kerma nostatettiin siellä jääveteen asetetuissa peltisaaveissa ja kuorittiin käsikauhalla koko meijerin toiminta-ajan vuoteen 1905 saakka.

1920-luvun lopussa Tampereella toimivat yksityismeijerit alkoivat houkutella kangasalalaisten asiakkaiden maitoa meijereihinsä. Kun Valio perusti vuonna 1927 meijerinsä Tampereelle, alkoi yhä useampi Vääksyn meijerin asiakas viedä maitonsa sinne. Maidon tuonti Vääksyn meijeriin tyrehtyi vähitellen ja loppui kokonaan 1932 ja jäi siten viimeiseksi meijeriyritykseksi Kangasalla.

Vääksyn kartano vuonna 1915 (Museovirasto).


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kangasalan terveyslähde

Syntymäpitäjäni Kangasala oli suosittu matkailukohde jo 1700-luvulla. Kuohunharjun kupeessa Kuohunlahden rannalla sijaitsevan Kuohunlähteen vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia. Kylpylämatkailun kultakausi Kangasalla kesti noin sata vuotta, 1700-luvun puolesta välistä 1840-luvulle. Lähde oli tunnettu kautta maan ja perimätiedon mukaan Kangasalan kaivolle tuli matkailijoita Ruotsista, Saksasta ja jopa Italiasta asti. Kirkkojärvi ja sen pieni lahti, Kuohunlahti, sijaitsevat aivan Kangasalan kirkonkylän tuntumassa. Kuohun-harjun nimen otaksutaan tulleen harjun rinteessä sijainneesta lähteestä. Lähteen vesi pulppusi, se suorastaan ikään kuin kuohui, harjun rinteestä. Kangasalan terveyslähteestä on käytetty useita muitakin nimityksiä: Elämänlähde, Prunni ja lopulta muun käytön loputtua sitä nimitettiin Pyykkilähteeksi. Lähteen sijainnista on säilynyt ainakin kaksi karttaa. Toinen on vuodelta 1796 ja toinen 1800-luvun alkupuolelta. Kylpyläkulttuuri oli suosittua 1700-ja 1800

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Pitkäjärveläiset

Wilho Ilmarin ohjaaman suomalaisen elokuvan Pitkäjärveläiset (1951) tarina pohjautuu Jalmari Finnen vuodelta 1923 olevaan samannimiseen näytelmään. Tapahtuvat perustuvat todellisiin oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Sekä näytelmä että elokuva sijoittuvat  kotiseutuni lähelle, Oriveden Pitkäjärvelle. Vuosi on 1765. Itse elokuva on kuvattu Tuuloksessa ja Luopioisissa.Näytelmässä vilahtelevat ainakin itselleni tutut paikat kuten Längelmäki, Pälkäne, Luopioinen ja Padasjoki. Jalmari Finne kangasalalaisena kyllä tunsi väestönsä ja hämäläisten heimojen erot. Tapahtumat alkavat Natukan pihamaalta Pitkäjärven kylässä.  Susanna on nimismiehen tytär ja Natukan leskiemäntä. Hän on synnyttänyt aviottomat kaksoset ja joutunut jalkapuuhun kirkonmenojen ajaksi. Jalkapuussa istuminen ei tuolloin ollut tavatonta. Joko pienempiä tai isompiakin rikkomuksia sovitettiin jalkapuussa istumalla kirkonmenojen aikana koko kirkkokansan nähtävillä. Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu i