Siirry pääsisältöön

Tekstit

Aina mun pitää

YLE:n kulttuurisivuilla pohdittiin helmikuun alussa, miten vammaisuutta saa esittää viihteessä? Tiedemies Stephen Hawkingin elämästä tehty Kaiken teoria -elokuva on nostanut jälleen esiin kysymyksen, kuka vammautunutta ihmistä saa esittää viihdeteollisuudessa. Y mmärsinkö toimittajan kysymyksen väärin vai oliko se muuten huonosti asetettu, mutta eiköhän kyse ole ennen kaikkea siitä,  miksei vammainen voi esittää itseään viihdeteollisuudessa?  PKN:n mukaan menestyksen takana on neljä normaalia miestä, joilla on kehitysvamma. Kukaan meistä ei voisi kuvitella, että yhtyeestä kertovassa elokuvassa päähenkilöt olisivat muita kuin he itse.  P.S Sosiaalisessa mediassa on mm. keskusteltu euroviisujen muuttumisesta freak showksi...? Oikeat Freak Showt loppuivat sodan jälkeen lähes kokonaan - lainsäädännön ja asenteiden muutoksen myötä. Suomessa kiertävien sirkusten palkkalistoilla oli eri tavoin vammaisia vielä pitkälle sodan jälkeen.

HYVÄÄ LASKIAISTA!

Velikulta 21.2.1907

"ONKO SE TYTTÖ VAI POIKA?" - KURKISTUS LASTENVAUNUJEN HISTORIAAN

Lastenvaunut rullaavat on kiinnostava selailukirja lastenvaunujen historiasta, eri mallien ja materiaalien kehityksestä sekä lastenvaunuilla liikkumisen merkityksestä lapsiperheiden elämässä. Lastenvaunujen teollinen valmistus alkaa 1800-luvulla. Tosin lastenvaunuihin oli aluksi varaa vain harvoilla. Maaseudulla lapsia kuljetettiin maitokärryissä ja pärekoreissa. 1920-luvulle tultaessa lastenvaunujen valmistus Suomessa yleistyi ja näin ei oltu pelkästään kalliiden tuontivaunujen varassa. Paju- ja rottinkikorit jäivät pois. Vaunuja alettiin rakentaa kiinteästä puusta, yleensä vanerista, joka verhoiltiin kankaalla. Korkeat lastenvaunut muuttuivat matalammiksi ja jousitus sekä kumipyörät tekivät kulkemisesta lapselle miellyttävämpää.   Lastenvaunut olivat edelleen harvinainen näky; Tampereella tilastoitiin keskustan siltojen ylittäjät vuonna 1926. Hämeensillalla kulki päivän aikana kahdeksat lastenvaunut. Sillan ylittäviä jalankulkijoita oli kuitenkin yli 37 000 tuona p...

Pappiskohtaloita isonvihan ajalta

Talollisen poika, Josef Stenbäck, syntyi Laihialla 22.3.1682. Isä oli talollinen Heikki Liukku ja äiti Valpuri Laurintytär. Stenbäck kävi Vaasan triviaalikoulua ja valmistui ylioppilaaksi Turussa 28.7.1704. Viiden vuoden opiskelun jälkeen Stenbäck vihittiin papiksi Turussa 31.5.1709. Isonvihan alussa Stenbäck lähetti vaimonsa ja lapsensa pakoon Ruotsiin, mutta jäi itse virkapaikkaansa Laihialle. Venäläinen sotaväki vangitsi Josef Stenbäckin hyökkäysvaiheessa 1714. Stenbäck vietiin ensin Vaasaan ja sitten Kristiinankaupunkiin, missä kerrotaan kasakoiden häntä pahoinpidelleen. Tämän jälkeen venäläiset siirsivät Stenbäckin Ilmajoen kappalaiseksi. Kesällä 1716 Stenbäck vangittiin uudelleen ja vietiin Turun linnaan, kunnes sodan päätyttyä pääsi palaamaan Ilmajoelle.  Ilmajoen seurakunnan arkiston kuolintiedoissa mainitaan, että Stenbäck olisi vammautunut vasta Uudenkaupungin rauhan jälkeen sattuneen ”onnettoman luunmurron” vuoksi.  Venäläisten kidutuksesta ei ole mainintaa, va...

Vaivaishuutokaupoista Suomessa

Köyhien hoito oli alunperin kirkon vastuulla; avustuksia jaettiin kirkon vaivaiskassasta ja köyhiä sijoitettiin vaivaistupiin. Pitäjän velvollisuudeksi köyhäinhoito siirtyi vuoden 1788 vaivaishoitojulistuksella. Turvattomia lapsia annettiin myös elätteelle. Ruotuhoito yleistyi 1800-luvulla: pitäjän talot ryhmiteltiin erisuuruisiksi ruoduiksi ja jokainen ruotu oli velvollinen elättämään pitäjänkokouksen sille määräämiä huollettavia. Samanaikaisesti kehittyi lähempänä kerjuuta oleva pitäjänkierto. Köyhät saivat kiertää määrätyillä alueilla ja saamaan alueen taloista määräpäiväksi elatus ja ateriat. Vuonna 1817 annettiin julistus ”Kerjämisen estämisestä”. Nyt jokaisen pitäjän oli pidettävä huolta omista köyhistään. Turvaa tarvitsevan lapsen ikärajaksi asetettiin 12 vuotta. Asetus lisäsi etenkin lasten huutolaisuutta. Vaivaishuutokaupoissa huutolaiseksi joutunut lapsi annettiin tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle hoidettavaksi.Lasten lisäksi myytiin vanh...

Koirankynnen leikkaaja

Koirankynnen leikkaaja on Veikko Huovisen romaani, josta Markku Pölönen ohjasi samannimisen elokuvan vuonna 2004. Romaanissa eletään sodanjälkeistä 40-lukua savotalla Pohjois-Suomessa. Huovinen kuvaa jälleenrakennuksen aikaa syrjäseutujen Suomessa. Pääosassa on sotainvalidi Mertsi Vepsäläinen, joka aivovammansa vuoksi on taantunut lapsen tasolle. Mertsin työnantaja, kirvesmies Ville Kuosmanen, kertoo juovuspäissään Sakke-koirastaan, sen takakäpälistä, joiden kannukset kasvavat niin, että niitä on leikattava aina silloin tällöin. Mertsi Vepsäläinen ei huomaa, että hänen kustannuksellaan pilaillaan ja näin hänestä tulee koirankynnen leikkaaja. Tuolloin aivovammaisia ja mielensä murtaneita oli paljon ja näitä Mertsejä harhaili niin kaupunkien kaduilla kuin syrjäseutujen teillä pitkälle sodan jälkeen. Topi oli lapsuuteni Mertsi, vaikkakin monella tapaa psyykkisesti vahva. Talvis odassa kuulonsa ja osittain myös näkönsä menettäneen sotainvalidin tie kulki sotasairaaloiden kautta kotiseu...

Seuraava potilas

”Sen tietää narrin olevan,  ken virtsaa tutkii kuolevan,  ja sanoo: "Kohta ilmoitan  mä sulle rohdon parhaimman."  Vaan ennen kuin sen tehnyt on,  jo sairas vaipuu kuolohon. (http://www.saunalahti.fi/arnoldus/brant.html) Terho Toivosen Seuraava potilas - parhaat lääkärikaskut (1962) on tutustumisen arvoinen kirja samoin kuin Sebastian Brantin (1457—1521)  "Das Narrenschiff" (Narrien laiva) vuodelta 1494, josta  Arno Forsiuksen lääketieteen historiassa on mainioita esimerkkejä.   Suurin osa kertomuksiin liittyvistä puupiirroksista on mahdollisesti Albrecht Dürerin (1471—1528) käsialaa. Nuori ja silloin vielä tuntematon taiteilija teki kirjaan yli 70 humoristista kuvaa narreista, etenkin lääkäreistä ja papeista. Useitakin aikoja sairaalassa hoidettavana olleena ja lääkäreiden kuivaa medisiinarihuumoria kyllästymiseen asti kuunnelleena olisi aika kypsä kansanomaisemman lääkäriperinteen keruulle.  Lisäksi kaskut omala...