Siirry pääsisältöön

Vaivaishuutokaupoista Suomessa


Köyhien hoito oli alunperin kirkon vastuulla; avustuksia jaettiin kirkon vaivaiskassasta ja köyhiä sijoitettiin vaivaistupiin. Pitäjän velvollisuudeksi köyhäinhoito siirtyi vuoden 1788 vaivaishoitojulistuksella. Turvattomia lapsia annettiin myös elätteelle. Ruotuhoito yleistyi 1800-luvulla: pitäjän talot ryhmiteltiin erisuuruisiksi ruoduiksi ja jokainen ruotu oli velvollinen elättämään pitäjänkokouksen sille määräämiä huollettavia. Samanaikaisesti kehittyi lähempänä kerjuuta oleva pitäjänkierto. Köyhät saivat kiertää määrätyillä alueilla ja saamaan alueen taloista määräpäiväksi elatus ja ateriat. Vuonna 1817 annettiin julistus ”Kerjämisen estämisestä”. Nyt jokaisen pitäjän oli pidettävä huolta omista köyhistään. Turvaa tarvitsevan lapsen ikärajaksi asetettiin 12 vuotta. Asetus lisäsi etenkin lasten huutolaisuutta.

Vaivaishuutokaupoissa huutolaiseksi joutunut lapsi annettiin tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle hoidettavaksi.Lasten lisäksi myytiin vanhuksia, sairaita ja vammaisia. Markkinoita muistuttavissa tilaisuuksissa jokainen elätteelle annettava tuotiin yleisön eteen arvioitavaksi. Huutokaupat kulkivat kansan suussa nimillä mm, "täilautakunnan vuosikokous", "veronsyöjien huutokauppa" ja "vaivaisten paraati".  Tilaisuuksia järjestettiin heti joulun jälkeen ja mikä absurdeinta - viattomien lasten päivänä. Vuonna 1923 voimaan astunut köyhäinhoitolaki kielsi vaivaishuutokaupat, mutta niitä jatkettiin 1940-luvulle saakka, koska lakia ei juuri valvottu. Vastuu köyhäinhoidosta oli kunnalla. Valtio osallistui köyhäinhoidon kustannuksiin vain perustamalla työlaitoksia.

Näiden kyseenalaista huomiota saaneiden huutokauppojen suosiota ei ole syvällisemmin tutkittu. Kuvauksia ja kertomuksia löytyy, muttei vastausta kysymykseen, miten tämä oli mahdollista? Veikko Piiraisen Kylänkierrolta kunnalliskotiin: Savon ja Pohjois-Karjalan maaseudun vaivaishoitotoiminta vaivaishoidon murroskautena 1800-luvun jälkipuoliskolla on asiaa valaiseva, edelleenkin pätevä tutkimus aiheesta (1958). Vaivaishuutokauppoja on vaikea selittää edes oman aikansa taustaa vasten, koska niiden arvostelu oli kärkevää 1870-luvulta lähtien. Kysymys kuuluukin, miten ja missä olosuhteissa huutokaupat saivat jalansijaa  suomalaisessa köyhäinhoidossa ja ennen kaikkea, miksi niistä ei luovuttu kritiikistä ja lopulta kielloista huolimatta? Vaivaisten omien kertomusten valossa näyttää siltä, että raha on ratkaissut. Monesti huutokaupat olivat paikalliseen kulttuuriin juurtuneita ja hyväksi todettu tapa saada taloihin ilmaista työvoimaa. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa huutokauppoja ei tässä muodossa tunneta.  Sen sijaan Venäjällä maaorjuus kiellettiin Aleksanteri II:n toimesta vasta 1861. Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721 Venäjän haltuun joutuneiden alueiden talonpoikien olot huononivat nopeasti; Venäjän hallitsijat antoivat omia määräyksiään, jotka syrjäyttivät entiset lait sekä lahjoittivat kokonaisia talonpoikaistiloja ja kyliä omille suosikeilleen. 1700-luvun lopulle tultaessa puhuttiin lahjoituskirjoissa jo venäläiseen tapaan "sieluista", ja talonpojat katsottiin osaksi lahjoitusta. Vanhan Suomen yhdistäminen muuhun Suomeen tapahtui 1811. Syntyneen Viipurin läänin asukkaat olivat kuitenkin ehtineet 1700-luvun sotien seurauksena alistua mielivaltaiseen hallintoon ja ihmiskauppaan. Osoitammeko syyttävän sormeen idän suuntaan?

Vaivaishuutokauppojemme huono maine kiiri myös muualle: mm. Sydneyssä ilmestyneessä " The Town and Country Journal" -lehdessä kirjoitettiin aiheesta seuraavasti: „.Kummallinen sanoma saapuu Suomesta.Todellista orjuutta on vielä olemassa monessa maalaiskunnassa. Kerran vuodessa tarjotaan julkisella huutokaupalla sellaisia ala-ikäisiä, aistiviallisia ja avuttomia henkilöitä sukupuolta lukuunottamatta, jotta eiwät jaksa hoitaa itseänsä, ja jätetään sellaisten talon-poikain tahi perheiden huostaan, jotta ottavat niitä ruokkiaksensa ja ia suojataksensa niin halvalla kuin mahdollista. Avuttomia ihmisparkoja pakottavat hoitajansa tekemään työtä minkä suinkin jaksavat; hoitajilla on täysi valta kohdella hoitolaisiansa mielensä mukaan, ja varsin usein ovat he hyvin sydämettömiä. Mielipuolia on usein käytetty vetojuhtina.


(Hämeen Sanomat 3.9.1892)

Lähteitä:

Jouko Halmekoski, Orjamarkkinat – Huutolaislasten kohtaloita Suomessa.
Ajatus kirjat 2010.

Pulma, Panu, G.A.Helsingius ja valtiokontrollin alku. Sosiaaliturva 18 2002. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Kangasalan terveyslähde

Syntymäpitäjäni Kangasala oli suosittu matkailukohde jo 1700-luvulla. Kuohunharjun kupeessa Kuohunlahden rannalla sijaitsevan Kuohunlähteen vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia. Kylpylämatkailun kultakausi Kangasalla kesti noin sata vuotta, 1700-luvun puolesta välistä 1840-luvulle. Lähde oli tunnettu kautta maan ja perimätiedon mukaan Kangasalan kaivolle tuli matkailijoita Ruotsista, Saksasta ja jopa Italiasta asti. Kirkkojärvi ja sen pieni lahti, Kuohunlahti, sijaitsevat aivan Kangasalan kirkonkylän tuntumassa. Kuohun-harjun nimen otaksutaan tulleen harjun rinteessä sijainneesta lähteestä. Lähteen vesi pulppusi, se suorastaan ikään kuin kuohui, harjun rinteestä. Kangasalan terveyslähteestä on käytetty useita muitakin nimityksiä: Elämänlähde, Prunni ja lopulta muun käytön loputtua sitä nimitettiin Pyykkilähteeksi. Lähteen sijainnista on säilynyt ainakin kaksi karttaa. Toinen on vuodelta 1796 ja toinen 1800-luvun alkupuolelta. Kylpyläkulttuuri oli suosittua 1700-ja 1800