Koirankynnen leikkaaja on Veikko Huovisen romaani, josta Markku Pölönen ohjasi samannimisen elokuvan vuonna 2004.
Romaanissa eletään sodanjälkeistä 40-lukua savotalla Pohjois-Suomessa. Huovinen kuvaa jälleenrakennuksen aikaa syrjäseutujen Suomessa. Pääosassa on sotainvalidi Mertsi Vepsäläinen, joka aivovammansa vuoksi on taantunut lapsen tasolle. Mertsin työnantaja, kirvesmies Ville Kuosmanen, kertoo juovuspäissään Sakke-koirastaan, sen takakäpälistä, joiden kannukset kasvavat niin, että niitä on leikattava aina silloin tällöin. Mertsi Vepsäläinen ei huomaa, että hänen kustannuksellaan pilaillaan ja näin hänestä tulee koirankynnen leikkaaja. Tuolloin aivovammaisia ja mielensä murtaneita oli paljon ja näitä Mertsejä harhaili niin kaupunkien kaduilla kuin syrjäseutujen teillä pitkälle sodan jälkeen.
Topi oli lapsuuteni Mertsi, vaikkakin monella tapaa psyykkisesti vahva. Talvisodassa kuulonsa ja osittain myös näkönsä menettäneen sotainvalidin tie kulki sotasairaaloiden kautta kotiseudulle maatöihin ja myöhemmin työntekijäksi vanhempieni kauppapuutarhaan. Topi jakoi perheettömänä arkemme ilot ja murheet. Hän paimensi meitä lapsia ja antoi välillä helläkätistä satikutia, kun pahanteosta yllätti. Vastuuntuntoista ja hyväsydämistä Topia höynäyttivät niin satunnaiset kesätyöntekijät, kuin öykkärimäiset asiakkaat. Onneksi näitä tapauksia oli vähän, mutta sitäkin paremmin lapsen mieleen jääneinä.
Viimeisimmät muistot Topista ovat 1980-luvun alkupuolelta. Parhaimpiinsa pukeutuneena ja leuka pienille haavoille ajeltuna saapui Topi onnittelemaan tuoretta ylioppilasta mukanaan ruusu ja ryppyinen kirjekuori. Vielä muutama viikko ennen kuolemaansa Topi halusi varmistaa, että pääsin pysäkiltä vastapäätä hänen kotiaan bussiin, joka vei minut opiskelupaikkakunnalleni Jyväskylään.
Tämä on siis minun kosketukseni sotaan. Lapsiltani se puuttuu ja hyvä näin.
Romaanissa eletään sodanjälkeistä 40-lukua savotalla Pohjois-Suomessa. Huovinen kuvaa jälleenrakennuksen aikaa syrjäseutujen Suomessa. Pääosassa on sotainvalidi Mertsi Vepsäläinen, joka aivovammansa vuoksi on taantunut lapsen tasolle. Mertsin työnantaja, kirvesmies Ville Kuosmanen, kertoo juovuspäissään Sakke-koirastaan, sen takakäpälistä, joiden kannukset kasvavat niin, että niitä on leikattava aina silloin tällöin. Mertsi Vepsäläinen ei huomaa, että hänen kustannuksellaan pilaillaan ja näin hänestä tulee koirankynnen leikkaaja. Tuolloin aivovammaisia ja mielensä murtaneita oli paljon ja näitä Mertsejä harhaili niin kaupunkien kaduilla kuin syrjäseutujen teillä pitkälle sodan jälkeen.
Topi oli lapsuuteni Mertsi, vaikkakin monella tapaa psyykkisesti vahva. Talvisodassa kuulonsa ja osittain myös näkönsä menettäneen sotainvalidin tie kulki sotasairaaloiden kautta kotiseudulle maatöihin ja myöhemmin työntekijäksi vanhempieni kauppapuutarhaan. Topi jakoi perheettömänä arkemme ilot ja murheet. Hän paimensi meitä lapsia ja antoi välillä helläkätistä satikutia, kun pahanteosta yllätti. Vastuuntuntoista ja hyväsydämistä Topia höynäyttivät niin satunnaiset kesätyöntekijät, kuin öykkärimäiset asiakkaat. Onneksi näitä tapauksia oli vähän, mutta sitäkin paremmin lapsen mieleen jääneinä.
Viimeisimmät muistot Topista ovat 1980-luvun alkupuolelta. Parhaimpiinsa pukeutuneena ja leuka pienille haavoille ajeltuna saapui Topi onnittelemaan tuoretta ylioppilasta mukanaan ruusu ja ryppyinen kirjekuori. Vielä muutama viikko ennen kuolemaansa Topi halusi varmistaa, että pääsin pysäkiltä vastapäätä hänen kotiaan bussiin, joka vei minut opiskelupaikkakunnalleni Jyväskylään.
Tämä on siis minun kosketukseni sotaan. Lapsiltani se puuttuu ja hyvä näin.
Kommentit
Lähetä kommentti