Lydian lukupiiri

Kirjoitus on julkaistu Raahen Seudussa 29.11.2017 Surkeana nälkävuonna 1867 saivat Raahenkin tuulimyllyt kietkuttaa olkikahuja, jopa  kopsankyläläiset kuljettivat myllynkivien käsiteltäviksi vanhoja katto-olkia. Eikä ollut monilla kaupunkilaisilla, jotka jäkäläleipää ja oluttehtaan rapoja pitivät herkkuna, vanhoille jauhajilleen tarjottavana sen parempaa kuin kahujen hiertämistä . (Samuli Paulaharju, Vanha Raahe. Helsinki 1925, s. 226) Suurina nälkävuosina 1860-luvulla yli kymmenesosa koko maan tuolloisesta väestöstä menehtyi nälkään ja siitä johtuviin sairauksiin. Huonoja, runsassateisia vuosia oli ollut 1860-luvun alusta lähtien. Kruunun viljamakasiinit ammottivat tyhjyyttään. Talvi 1867 oli ankara ja kevät tuli myöhään. Vilja jouduttiin kylvämään vaikeissa olosuhteissa. Syksyn alussa tulivat hallat, jotka hävittivät kypsymättömän viljan. Silloinkin oli pitkä ja kylmä kewät, kesä sateinen ja kolkko etteiwät wiljat ehtineet tuleentua. Syyskuuhun päästyä tuli taasen kyl...

Isovanhempani Hilma ja Kustaa kihlajaiskuvassaan 1920-luvun loppupuolella. Olen blogissani kirjoittanut lähinnä isänpuoleisesta suvusta. Äidin suku on jäänyt vähemmälle. Omat muistot, äidin kertomukset ja muutamat valokuvat ovat  aineistoani. Kustaa joutui Suomenlinnan vankileirille vartijaksi keväällä 1918 - 22-vuotiaana. Hän oli todistamassa punaisten vankien julmaa kohtelua. Erään kerran vangit olivat löytäneet kuolleen kissan, josta nylkemisen jälkeen keittivät itselleen syötävää. Saksalainen vartija kulki ohi, potkaisi kattilan nurin ja sanoi "Miauu". Oheisesta kuvasta näkyy, miten heikossa kunnossa olevat vangit käyttävät päivänsä lepäilemällä. Punavankeja Suomenlinnan vankileirillä (kuvaaja Niilo Toivonen 1918, Museoviraston kuvakokoelmat) Sodan jälkeen Kustaa jäi Helsinkiin kirvesmieheksi, kunnes sairasteleva isä kutsui poikansa takaisin kotiin. Tila olisi kohta ilman isäntää ja jonkun olisi jatkettava. Nuoruus päättyi tähän.  Talvisodan syttyessä jout...

Agathon Meurman viimeisinä vuosinaan seuranaan tytär Helmi Virkkunen lautapelin ääressä. (Museovirasto, kuvakokoelmat) Suurten nälkävuosien aikana 1860-luvulla yli kymmenesosa koko maan tuolloisesta väestöstä menehtyi nälkään ja siitä johtuviin sairauksiin.  Erityisen ankarasti kadot koettelivat Itä- ja Keski-Suomea, mutta ei Hämekään tuhoilta säästynyt. Agathon Meurmanin muistelmat nälkävuosilta on autenttinen dokumentti siitä, miten silloisten päättäjien suunnitelmat menivät totaalisesti pieleen. Syy ei ollut pelkästään kassanvartija Snellmanin, vaan myös luonto-olosuhteiden, jotka olivat arvaamattomat ja kohtuuttomat. Toukokuun yhdeksäs päivä vuonna 1867 Kangasalla raivosi 16 tuntia kestänyt pyryilma, joka kohotti kinokset aitojen ja kattojen tasolle, kertoo Meurman muistelmissaan. Muistelmista välittyy virkamiesten idealistinen käsitys asioiden järjestymisestä. Kansaa tuli patistaa suurempaan ahkeruuteen ja säästäväisyyteen. 1860-luvun alkupuoli oli ollut täynnä huono...

Tietokirjailija Tuulikki Pekkalainen kertoo Lapset sodassa 1918 -teoksessaan (2014), miten sisällissodassa kuolleet lapset olivat enintään 15-vuotiaita tyttöjä ja poikia. Sodassa oli myös lapsisotilaita. Punaisten puolella heitä kaatui yli 60 ja valkoisten puolella 20. Nuorin punakaartin sotilaaksi merkitty oli yhdeksänvuotias torpparin poika Toivo Peltonen Kokemäeltä. Hän kaatui Karkussa huhtikuussa 1918. Valkoisella puolella nuorin oli 11-vuotias lyseolainen Aatto Olavi Kaarlonpoika Penttilä Antreasta. Asetta kantanut koululainen kaatui Pirkkalan Epilässä maaliskuussa 1918. Alla olevassa kuvassa on isoäitini Lyydian tuntemattomaksi jäänyt nuoruuden ystävä. Hän on mukana myös toisessa ateljeekuvassa poseeraten yhdessä isoäitini kanssa (ystäväkuva?). Tässä nimenomaisessa kuvassa nuori nainen on veljensä (?) kanssa. Osallistuiko nuori poika sisällissotaan, ja mikä oli hänen tarinansa? Huomaa naisen kädessä oleva rannekello. Rannekellot yleistyivät ensimmäisen maailmansodan my...

Suomen maaseudulla kulki 1800-luvulla kulkukauppiaita: pitkäpartaisia miehiä, jotka myivät kankaita ja pikkutavaraa kantamistaan laukuista tai hevostensa kuormista. Heitä nimitettiin laukkuryssiksi eli reppuryssiksi. Kyseessä oli itäkarjalainen, venäläinen tai muu lähinnä luterilaisen Suomen itäpuolelta lähtenyt kiertelevä kauppias. Kaiken kaikkiaan kulkukauppa oli hyvin järjestäytynyttä; koko Suomi oli jaettu pitäjittäin kauppiaiden välillä. Ulkomaalaisten kulkukauppa oli kuitenkin Suomessa laitonta. Viranomaisten ja kotimaisten kilpailijoiden painostuksesta huolimatta toiminta jatkui, koska sille oli tarvetta ja toivathan sulavakieliset kauppiaat värikkäine silkkeineen ja ihmeellisine tavaroineen väriä harmaaseen arkeen. Venäläisiä kulkukauppiaita eli ”laukkuryssiä”. Kauppatavaroiden kuljetukseen tarkoitetut laukut olivat leveitä, sillä olihan laukkuun mahduttava kokonainen kangaspakka poikittain. (Lähde: Museovirasto). Dosentti Pekka Nevalainen on tutkinut itäkarjalaisten ...

Selailin isän kanssa vanhoja valokuvia.  Ongin tietoa kuvissa olleista ihmisistä, mutta oli kuvissa eläimiäkin. Varsinkin lehmä tuntuu olleen monelle hoitajalleen rakas, ja se tuli saada samaan kuvaan. Myös koira juoksee jaloissa. Yllättävän paljon oli siis arkikuvaa ja vähemmän pönötystä. Kaapin kätköistä löysin isoisäni vanhempien, eli Juhon ja Henriikan, kultahääpäiväkuvan. Isoisän kuoltua vietiin kuva hissukseen pois näkyvistä ja eihän se kovin valokuvauksellinen kuva isoisovanhemmistani ole. Isäni kertoi, miten vanhin tytär, Ida, oli painostanut vanhempansa valokuvaan. Juhon kaulaa kiristi ajan tavan mukaan korkea kaulus. Henriikaan hiukset oli vedetty tiukalle nutturalle taakse niin, että ennestään vinot silmät siristivät tuimana. Isoisäni äidin, Henriikan, sukutaustaa on pohdittu aiemminkin. Hänen isänsä oli kiertävä kulkukauppias, jonka kohtaloksi koitui ryöstömurha Pälkäneen-Sappeen-Luopioisten alueella. Olen yrittänyt kirkonkirjojen avulla dokumentoida tapahtumien ku...

Pekka Jalkanen, Rautalampilehdessä 8 2017