Siirry pääsisältöön

1800-luvun "vägvisareista" 1930-luvun turistioppaisiin

Matka- ja tieopastuksissa keskityttiin 1800-luvun alkupuolella puhtaasti asiatietoon. Oppaita oli julkaistu jo muutamia. Niissä oli kestikievareita, välimatkoja, maksuja, lauttayhteyksiä ja matkustussäännöksiä koskevaa informaatiota. Opastyypin varhaisin edustaja oli ruotsalaisen Carl P. Hagströmin Vägvisare genom Svea och Göta Riken samt Storfurstendömet Finland (1807). Vuonna 1887 perustettiin Suomen Matkailijayhdistys. SMY:stä tuli nopeasti keskeinen – ja pitkään käytännössä ainoa – matkailijoille suunnatun kirjallisuuden tuottaja, joka julkaisi 1930-luvulle saakka yli 400 matkailualan julkaisua. Varhaisimmat matkaoppaat perustuivat Suomeen sijoitettujen joukkojen esikunnan tieoppaaseen.
Yksi varhaisimmista tieoppaista oli Carl P Hagströmin Vägvisare Genom Svea och Göta riken samt Storfurstendömet Finland 1807. (Lähde: Turun yliopisto)
John Georg Hornborgs Vägvisare genom storfurstendömet Finland: enligt officiella uppgiften och eljest inhämtade underrättelser -teoksessa (1821) on myös runsaasti tietoa kyytilaitoksesta, taksoista ja kestikievareista. (Lähde: Kansalliskirjasto).
Kielenkääntäjä Gustaf Magnus Lindeströmin tieopas Vägvisare genom storfurstendömet Finland (1832) perustui Suomeen sijoitettujen joukkojen esikunnan tieoppaaseen. Berndt Adolf Lindemanin päivitetty versio Ny vägvisare genom Storfurstendömet Finland ilmestyi 13 vuotta myöhemmin (1848).
Ennen varsinaisia turistikarttoja oli tultava toimeen yleisillä tiekartoilla kuten Berndt Adolf Lindemanin Post- och väg-karta öfver stor furstendömet Finlandilla (1848) sekä Wäg karta öfver Finlandilla (1850). I. J. Inbergin koulukartasto ilmestyi vuonna 1878. Siitä neljäsosa oli kankaalla. Suomen kartasto ilmestyi vuonna 1899. Junamatkailijoille tarkoitettu Etelä-Suomenmaan rautatien- ja matkakartta julkaistiin vuonna 1875. Vuonna 1887 perustettiin Suomen Matkailijayhdistys. SMY:stä tuli nopeasti keskeinen – ja pitkään käytännössä ainoa – matkailijoille suunnatun kirjallisuuden tuottaja, joka julkaisi 1930-luvulle saakka yli 400 matkailualan julkaisua. Matkailijayhdistys julkaisi heti perustamisvuonnaan mittavan opaskirjan Matkailu-ohjeita Suomessa (1887), joka kokosi yhteen matkareittejä, reittikuvauksia ja paikkakuntien nähtävyyksiä sekä höyrylaivojen aikatauluja. SMY:n aikataulujulkaisut olivat ehkä tylsiä, mutta matkailijoille hyödyllisiä. Liikenneyhteyksien parantuessa ja lisääntyessä tuli matkailun edistämisessä keskeiseksi aikataulujen yhteensovittaminen ja niistä tiedottaminen. Matkailijayhdistys sai suomalaiset matkaoppaat päivitettyä 1890-luvun alkuun mennessä. Vakuutus- ja pankkialalla toiminut August Ramsay laati suuren määrän matkailuun liittyvää kirjallisuutta. Hän kokosi tietoja eri seutujen matkailuoloista. Häntä voidaan pitää suomalaisen matkaopaskirjallisuuden luojana:
August Ramsayn 400-sivuinen Vägvisare i Finland. Praktisk resehandbok ilmestyi 1895 suomeksi nimellä Suomi-Matkaopas. Käytännöllinen käsikirja, joka sisälsi runsaasti tietoa majapaikoista, hotelleista, ravintoloista, kahviloista sekä nähtävyyksistä. (Lähde: Kansalliskirjasto) Matkailijayhdistyksen julkaisutoiminta oli lähes alusta asti monikielistä. Oppaita käännettiin niin saksaksi, venäjäksi kuin englanniksi. 1800- ja 1900-luvun vaihteessa tuotettiin huomattavan paljon ranskankielistä aineistoa. Ranska oli paitsi matkailevan sivistyneen väen kieli myös merkittävä läheisellä suurella markkina-alueella Pietarissa. Kansainvälisiä maailmannäyttelyitä ja matkailuexpoja varten tehtiin vuosien varrella paljon mainosmateriaalia. Sortovuosien aikana venäläiset tajusivat matkailutyön poliittiset tavoitteet ja ryhtyivät valvomaan Matkailijayhdistyksen julkaisutoimintaa. Tämä johti karttojen ja karttakirjojen julkaisemisen kieltämiseen 1916. Sitä ennen yhdistys ehti aloittaa jo autoilijoille tarkoitetun tiekartan julkaisemisen 1913.
Helposti käsitettävä vastenmielisyys pitkiä rautatiematkoja kohtaan kesäkuumalla oli minussa herättänyt ajatuksen valita tehtävääni matkaa varten Helsingistä Viipuriin tie Loviisan, Pyhtään ja Kotkan kautta, jota ei muuten juuri käytetä. Se tie oli kyllä vievä paljon enemmän aikaa, mutta kun minun ei sillä kertaa tarvinnut pitää päiviä luvussa. (Lähde: Matkailu ja vireys II. August Ramsay. Jalkamatkoilta. Porvoo 1891. Kansalliskirjasto). Autoilijoilta 1800-luvulta peräisin olleet vanhat tieoppaat saivat runsaasti kritiikkiä. Etenkin välimatkojen epätarkkuus harmitti: Varsinkin Kuusamosta Taivalkosken kautta Puolangalle ja Vaalaan johtava tie on niin toivottoman pitkä, ettei siitä tunnu tulevan loppua koskaan. Eikö lie tiedetty tai eikö ole uskallettu kartoissa ja tieoppaissakaan noitten taivalten pituutta oikein ilmoittaa pelosta, että silloin ei kukaan uskaltaisi noille taipaleille lähteä. Joka tapauksessa ylittivät nuo taipaleet aivan valtavasti kaikki ne mitat, mitkä meidän oppaissamme oli ilmoitettu. (Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja 1.1.1931, s.57). Aiemmin matkailureiteissä sivistynyt Suomi oli päättynyt pohjoisen Jäämeren Aavasaksan aurinkovaaralle. Siitä ylöspäin Inarin Lappia matkattiin oppaissa vain muutaman sivun verran. 1930-luvulla monia autoilijoita alkoi kiinnostaa pohjoisen ja Jäämerentien reitti. Tätä tarkoitusta varten laati pankinjohtaja P. T. Stenius ja kansatieteilijä Sakari Pälsi autoilijoille sopivan matkaoppaan: Rovaniemi-Petsamo, maailman ainoa maantie Jäämeren rannalle (1932) oli tehty todellisen tarkkuusajajan perinpohjaisuudella. Kirja sisälsi matkailijoille tärkeitä välimatkatietoja. Matkan pituudeksi Helsingin rautatieaseman edestä Liinahamariin saatiin 10 metrien tarkkuudella 1,618 kilometriä 50 metriä. (Lahti-lehti 21.6.1932).
Suomen kulkuneuvot 15.5.1939. Kansalliskirjasto. 

 1930-luvun alussa aikataulukirja ilmestyi nimellä Suomen kulkuneuvot. Turisti. (1930), joka tunnettiin myös nimellä Turisti-aikataulut. 1930-luvulla valmiit matkasuunnitelmat ilmestyivät nimellä ”Matkailureittejä Suomessa”. Viimeistään 1930-luvulla myös SMY:n paikallisosastot, kaupungit ja maakunnat alkoivat julkaista omia oppaitaan. Vuosikymmenen lopulle tultaessa joka kaupungilla oli omat matkaoppaansa ja mainoslehtisensä. Useimmat julkaisivat myös englanniksi ja saksaksi, jonkin verran myös ranskaksi.

Lähteenä käytetty: Carl P. Hagström. Vägvisare genom Svea och Göta Riken samt Storfurstendömet Finland. 1807. Joh. Georg Hornborg. Vägvisare genom storfurstendömet Finland. 1821. Gustaf Magnus Lindeström. Vägvisare genom storfurstendömet Finland 1835. Berndt Adolf Lindeman. Ny vägvisare genom Storfurstendömet Finland. 1848. Berndt Adolf Lindeman. Wäg karta öfver Finland. 1850. Etelä-Suomenmaan rautatien- ja matkakartta. 1875. I. J. Inberg. Koulukartasto. 1878. Matkailu-ohjeita Suomessa (1887). Suomen Matkailijayhdistys (SMY). Matkailu ja vireys II. August Ramsay. Jalkamatkoilta. Porvoo 1891. August Ramsay. Vägvisare i Finland. Praktisk resehandbok (1895). Suomi-Matkaopas. Käytännöllinen käsikirja. Suomen kartasto. 1899. Suomen kulkuneuvot. Turisti. (1930) P. T. Stenius, Sakari Pälsi. Rovaniemi-Petsamo, maailman ainoa maantie Jäämeren rannalle. Tarkka selostus nähtävyyksistä matkalla ja perillä sekä maantiekartta. Yleisen Autoliiton julkaisuja, X. 1932. Seppo J. Partanen. Kun Suomi etsi itseään viertoteiltä ja matkailureiteiltä. Teoksessa Tunne maasi. Suomen matkailun kehitys ja kehittäjiä. Suomen Matkailun Seniorit. Tallinna 2009, s. 9–15. https://blogs.helsinki.fi/scriptaselecta/tag/matkaoppaat/ Suupohjan Sanomat 3.1.1934, s.1. Vaasa 14.11.1933, s. 2. Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja 1.1.1931, s.57.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Heinrich Himmlerin vierailu Luopioisissa kesällä 1942

Juutalaisten joukkotuhosuunnitelmien toimeenpanosta vastannut natsijohtaja Heinrich Himmler vieraili Suomessa kaikessa hiljaisuudessa kesällä 1942. Asevelimaan toiseksi korkein johtaja viipyi maassa poikkeuksellisesti yli viikon, tapasi kaikki tärkeimmät suomalaispäättäjät ja teki tuttavuutta muihinkin suomalaisiin. Sydän-Hämeen hiekkateillä käytiin myös legendaariset takapenkkikeskustelut koskien Suomessa oleskelevia juutalaispakolaisia. Himmler saapuu Suomeen keskiviikkona 29. heinäkuuta 1942 suoraan Tallinnasta Junkers 52 -mallisella lentokoneella.  Tiistai 4. elokuuta muodostuu Himmlerin Suomen-loman merkittävimmäksi päiväksi. Se tiedetään, että kello 10 aamulla pääministeri Jukka Rangellin auto kaartaa Tyrvännön Petäyksen huvilan pihaan, jossa Himmler oli seurueineen lomaillut. Kahden auton seurue ottaa suunnakseen Kangasalan Vehoniemen harjun. Sen puisesta näkötornista avautuvia järvinäköaloja Himmler kehuu suurenmoisiksi. Automatka pitkin mutkaisia ja pöllyäviä