Varsinainen puutarhaliike syntyi Englannissa, kun 1800- ja 1900-lukujen taitteessa ryhdyttiin keskustelemaan puutarhoista osana arkkitehtuuria ja taidetta. Englannissa puutarhat kuuluivat taiteen ja taideteollisuuden yhdistämiseen tähdänneen Arts and Crafts -liikkeen ohjelmaan. Teollisen massatuotannon vastakohdaksi syntyi taiteen ja käsityöläisyyden liitto. Aiheensa se omi oman maan perinteestä ja luonnosta. Puutarhakin nähtiin osana ihanteellista asuinympäristöä niin kaupungeissa kuin maaseudulla.
Pieni lapsi kastelee kukkia puutarhassa. (Lähde: Svenska litteratursällskapet i Finland)
Puutarhataloutta harjoitettiin Suomessa 1870–1890-luvuilla edelleen vain kartanoissa. Puutarha oli kansan keskuudessa tyhjänpäiväistä herrasväen huvia. Kaalia, porkkanaa, punajuuria ja muita kasvimaan antimia pidettiin enemmän eläinten ruokana. Aivan asuintalon ikkunan alle ulottuvien peltojen viljely oli tärkeämpää kuin puutarhanhoito, etenkin kukkasten viljely.
Talo ja kaunis puutarha 1910-luvulta. (Pielisen museo)
Puutarhakirjallisuutta ja -oppaita luettiin vähän ja niiden vaikutus kansaan tapahtui verkalleen. Sanomalehdissä ja aikakauslehdissä alettiinkin julkaista puutarhaviljelyyn liittyviä käytännöllisiä artikkeleita. Kotitarveviljelyn suosio kasvoi hitaasti.
Sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset Martat ja Finsk Kvinnoförbund -järjestö julkaisivat puutarha-alan neuvontakirjallisuutta. Kaarevat puutarhakäytävät, huvimajat ja munuaisenmuotoiset kukkaistutukset asuinrakennuksen edustalla olivat kaukana tavallisen kansan tarpeista. Puutarha oli ennen kaikkea hyötypuutarha.
Suomessa naisasialiikkeen
lehdistä muun muassa Naisten ääni kirjoitti puutarhojen merkityksestä. Porvarillisen
kansanvalistuksen tärkeimmät tavoitteet tulivat näkyvimmin esiin juuri
puutarhanhoidossa: kyseessä oli ensinnäkin ratkaisu ravintokysymykseen ja
elannon hankkimiseen. Puutarhanhoitoon liittyi ahkeruus, pitkäjänteisyys ja
yritteliäisyys.
1900-luvun
alussa naisten koulunkäyntiin liittyi pelko naisten liiallisesta ”lukemisesta
ja miettimisestä”. Rasittava ja jopa sairastumiseen johtava opiskelu haluttiin
korvata käytännöllisellä ja yksinkertaisella työllä, jonka ajateltiin olevan hyödyksi
säätyläistön toimettomille naisille. Kotitaloustöiden ohessa tapahtuva
puutarhanhoito oli parasta lääkettä aikakauden muotisairautta, neurasteniaa,
vastaan.
Suomessa varsinaisten maanviljelijöiden lisäksi myös valtaosa työväestöstä eli vielä 1900-luvun alussa ainakin osittain omavaraistalouden piirissä. Toisin sanoen he täydensivät toimeentuloansa maanviljelyllä tai puutarhaviljelyllä. Suosituimpia viljelykasveja olivat peruna, kaali, lanttu, porkkana, avomaakurkku sekä omenapuut ja marjapensaat. Vain noin 20 prosenttia tuon ajan työväestöstä eli täysin kaupunkimaisissa oloissa, Tällöin elintarvikkeet oli ostettava rahalla, jos kotona ei kasvatettu mitään.
Käsitykset
ihanteellisesta kotipuutarhasta kiteytyivät 1930-luvulle tultaessa.
Siivottomista pihapiireistä kannettiin edelleen huolta.
Puutarhakirjallisuudessa ei enää tehty selvärajaista eroa ”kansan” tai
”yläluokan” puutarhojen välillä; puutarha oli muuttunut herrojen huvituksesta
osaksi arkea kukkineen, hedelmäpuineen, marjapensaineen ja kasvimaineen.
Hyötyviljely oli edelleen tärkeätä, mutta samalla koettiin, että liiallinen
hyötyviljelys pilasi monia kauniita paikkoja. Puutarhakokonaisuuden tuli olla
sopusuhtainen; hyödyn ja estetiikan piti olla tasapainossa. Kauneuden mitaksi
eivät enää riittäneet kasvimaiden suorat rivit.
Omakotipuutarha Viinikassa Tampereella 1935. (Valokuvaaja Veikko Kanninen, Museokeskus Vapriikki)
1950-luvulta lähtien esikaupunkien puutarhoissa toki viljeltiin edelleen, mutta vähemmän taloudellisista syistä. Puutarhanhoito alkoi olla enemmän huvia ja harrastusta. Lisäksi painotettiin puutarhojen esteettistä puolta. Esikaupunkipihojen siisteyteen ja kauneuteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Puutarhasuunnitelmia oli mahdollista tilata alan ammattilaisilta. Suomen Kotipuutarha-liiton julkaisemassa Puutarha ja Koti -lehdessä annettiin muun muassa tarkkoja ohjeita tontin mittaamisesta puutarhasuunnitelman laatimista varten.
Kotipuutarha-lehti vuodelta 1932 (1.8.1932). 1930-luvulla ilmestynyt Kotipuutarha/ Puutarha ja koti -lehti ilmoitti olevansa aikakauslehti puutarhaa, peltoa ja yhteiskuntaa varten, tavoitteenaan saattaa kotipuutarhat kuntoon, innostaa uusia perustamaan, antaa aikanaan lyhyviä, selviä ja päteviä hoitoja koskevia neuvoja, vastailla kaikenlaisiin kyselyihin ja yleensä seurata alan rientoja. (Kivistö 2022, s. 18)
Kotipihakilpailun voittaja E. Salo rouvineen saa palkinnon kotipuutarhatoimikunnan puheenjohtajalta Ahti Ikoselta vuonna 1962. (Museovirasto)
Monet 1800- ja 1900-lukujen taitteessa vallinneet puutarhaihanteet ovat voimassa edelleen. Ekologiset ongelmat ja ilmastonmuutos ovat herättäneet huolta ruuan riittävyydestä maapallolla. Huomio on kohdistunut hyötyviljelyyn ja jopa sellaisiin viljelyyn liittyviin tapoihin ja kasveihin, jotka olivat vallalla 1900-luvun alussa. Nykyajan ihmiset ovat kiinnostuneet puhtaasta ravinnosta, lähiruuasta ja vuosikymmeniä sitten suosiossa olleiden lajikkeiden viljelystä. Kaiken kaikkiaan puutarhanhoito koetaan hyvinvointia nostavana ja terveyttä edistävänä toimintana
Omakotitalon puutarhan kasvillisuutta. (Lähde: Keski-Suomen museo, valokuvaaja Tiina Martin)
Lähteenä käytetty:
Anttila,
Erkko 2015. Esikaupunkien vuosisata Paikallinen yhteisöllisyys Helsingin seudun
vanhoissa työväen esikaupungeissa 1900-luvulla. Sosiaalitieteiden laitoksen
julkaisuja 2015:7 Sosiologia. Sosiaalitieteiden laitos Helsingin yliopisto.
Donner,
Julia 2015. Kasvitarhasta puutarhakotiin. Naiset kotipuutarhan tekijöinä
Suomessa 1870–1930. Taidehistoria. Historian, filosofian, kulttuurien ja
taiteentutkimuksen laitos. Helsingin yliopisto.
Kivistö,
Sari 2022. ITSE VILJELTYÄ RUOKAA. Neuvontaa puutarha-alan harrastajalehdissä
vuosina 1900–2022. Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö. Rakennettu
ympäristö (maisemasuunnittelu), Lepaa. Kevät 2022.
Kotipuutarha
1.8.1932.
Kommentit
Lähetä kommentti