Siirry pääsisältöön

Tulitikkuteollisuuden historiaa Karjalaisessa 13.7.2021

 

Suomen ainoa itsenäinen tulitikkutehdas Tulitikku Oy aloitti toimintansa Jokelassa 1933 – tunnetuin tuote oli ”Trustivapaa Sampo-tikku”

Jokelan tulitikkutehdas vuonna 1949

Jokelan tulitikkutehdas vuonna 1949 Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tuula Vuolle-Selki

Ruotsalainen Ivar Kreuger johti 1920-luvulla tulitikkutrustia tähdäten siihen, että saisi koko maailman tulitikkutuotannon haltuunsa. Kilpailijoita ostettiin, syötiin markkinoilta polkuhinnoilla tai viimeisenä keinona lähetettiin sabotoijia vahingoittamaan tehtaita ja niiden laitteita.

Suomessakin kaikki tulitikkutehtaat menettivät vuonna 1927 ulkomaisen myyntivapauden, jolloin ne trustin kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella alistuivat tämän holhoukseen.

Sopimus oli näin ollen Suomelle epäedullinen, koska Ruotsin tulitikkutrusti oli ”kuin pukki kaalimaan vartijana”, kirjoitti Keski-Uusimaa-lehti vuonna 1933. Tuotteiden ulkomaille myynti tapahtui trustin kautta.

Uusi Aura 15.1.1933

Uusi Aura 15.1.1933 Kuva: Uusi Aura

1920-LUVUN LOPULLA suomalaiset liikemiehet ryhtyivät perustamaan itsenäistä tulitikkutehdasta vastatoimeksi ruotsalaistrustille. Yritykselle hankittiin kiinteistö Jokelasta ja se rekisteröitiin 1929 nimellä Jokela Oy. Vuonna 1933 yhtiön nimi muutettiin Tulitikku Oy:ksi ja jo kesällä uusi tehdasrakennus oli valmis.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koneiden hankinnassa oli kuitenkin hankaluuksia ja ensimmäiset ”Trustivapaat SAMPO-tikut” saatiin tehtyä vasta marraskuussa 1933.

Ruotsista koneistoa hankittiin Jönköpingin tehtaasta, joka oli irrottautunut trustin holhouksesta ja kykeni sen vuoksi toimittamaan koneistoa Suomeen. Lisäksi koneita hankittiin Saksasta ja Englannista.

Koneiden mainostettiin vuonna 1933 olevan ajanmukaisimpia koko maailmassa. Oma voima-asema kehitti paitsi höyryn myös tarvittavan sähkön.

KOSKA OSA UUDEN tehtaan koneista rakennettiin tehtaan omassa konepajassa Jokelassa, syntyi asiantuntemusta, jonka turvin Tulitikku Oy pystyi toimittamaan vuosina 1936–1937 täydellisen tulitikkutehtaan Pretoriaan Etelä-Afrikkaan. Suuri osa sen koneista tehtiin Jokelassa.

Myös haapatukit ja muut raaka-aineet kuljetettiin käynnistysvaiheessa Suomesta. Osaamisen taso oli muutenkin korkealla ja suomalaiset tikut olivat maailmalla kilpailukykyisiä.

Ruotsissa Svenska Tändsticks Ab (STAB) epäili Tulitikku Oy:tä polkumyynnistä ja vei kysymyksen valtiopäiville saakka.

Uuden tulitikkuyrityksen myötä toivottiin suomalaisen tulitikkuteollisuuden vihdoinkin vapautuvan ruotsalaisen trustin holhouksesta.

Tulitikku Oy:n Sampo-tulitikkurasia 1950-luvun alusta

Tulitikku Oy:n Sampo-tulitikkurasia 1950-luvun alusta Kuva: Lusto, Suomen Metsämuseo

VUONNA 1942 Tulitikku Oy fuusioitui Tukkukauppojen Osakeyhtiöön Tukoon. Tulitikku Oy:stä kehittyi Suomen johtava tulitikkutehdas. Tuotannosta valtaosa meni vientiin.

Suuri osa työntekijöistä, jotka olivat naisia, tekivät tulitikkuja aluksi urakkatyönä. Vuonna 1950 tehtaan palveluksessa oli kaikkiaan 250 henkilöä, 1960-luvulla työntekijöitä oli noin 180–210 henkeä vuosittain.

1960-LUVULLA rasiatikkujen rinnalla alettiin valmistaa niin sanottuja kirjatikkuja, joiden pahvikansiin painettiin tilaajan mainos.

Entisestä perivihollisesta, STAB:sta, tuli Jokelan tulitikkutehtaan yhteistyökumppani ja osaomistaja vuonna 1972.

Yritys jatkoi vanhalla nimellä. Vaikka Tulitikku Oy:n toimintaa ajanmukaistettiin, heikkeni tulitikkujen kysyntä vähitellen. Keskuslämmityksen ja sähköhellojen myötä ei uuneja ja helloja enää tarvinnut sytytellä tulitikulla.

Tupakkamiehetkin hankkivat taskuunsa sytyttimen.

Viimeiset tulitikut – nekin Sampo-merkkiset – pakattiin rasioihin loppuvuodesta 1981. Siinä vaiheessa tehtaassa oli enää 25 työntekijää. 1980-luvun lopussa tehdaskiinteistö siirtyi vankeinhoitolaitokselle.

Lähteinä käytetty: Virtuaalituusula.fi, Hyvinkään Sanomat 10.1.1933, Keski-Uusimaa 5.8.1933, Suomen puu 12.8.1933, Aitosuomalainen 25.2.1934.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Heinrich Himmlerin vierailu Luopioisissa kesällä 1942

Juutalaisten joukkotuhosuunnitelmien toimeenpanosta vastannut natsijohtaja Heinrich Himmler vieraili Suomessa kaikessa hiljaisuudessa kesällä 1942. Asevelimaan toiseksi korkein johtaja viipyi maassa poikkeuksellisesti yli viikon, tapasi kaikki tärkeimmät suomalaispäättäjät ja teki tuttavuutta muihinkin suomalaisiin. Sydän-Hämeen hiekkateillä käytiin myös legendaariset takapenkkikeskustelut koskien Suomessa oleskelevia juutalaispakolaisia. Himmler saapuu Suomeen keskiviikkona 29. heinäkuuta 1942 suoraan Tallinnasta Junkers 52 -mallisella lentokoneella.  Tiistai 4. elokuuta muodostuu Himmlerin Suomen-loman merkittävimmäksi päiväksi. Se tiedetään, että kello 10 aamulla pääministeri Jukka Rangellin auto kaartaa Tyrvännön Petäyksen huvilan pihaan, jossa Himmler oli seurueineen lomaillut. Kahden auton seurue ottaa suunnakseen Kangasalan Vehoniemen harjun. Sen puisesta näkötornista avautuvia järvinäköaloja Himmler kehuu suurenmoisiksi. Automatka pitkin mutkaisia ja pöllyäviä