Siirry pääsisältöön

Theodor Sederholm

Theodor Sederholm oli liike-elämän ja kirjallisuuden monitoimimies

Mäntsälässä syntynyt Theodor Sederholm yhdisti elämäntyössään liikemiehen ja yrittäjän sekä kirjailijan ja humanistin roolit. Hän toimi kirjakauppiaana, kustantajana ja yliopiston konsistorin amanuenssina sekä kirjoittajana itsekin. Tämän päivän yksinyrittäjällä on paljon opittavaa Sederholmin ahkeruudesta ja monipuolisuudesta. Kirjoittaja ja tutkija voi toimia myös kirjakauppiaana ja kustantajana. Aikaa ja hermoja se kyllä vaatii. Vaikeaa se oli Theodor Sederholmillakin. Jotenkin tulee mieleen Gabrielle Zevinin teos Tuulisen saaren kirjakauppias (2014). Kirja on melko kevyt opus, mutta kertoo Alice Islandin saaren ainoan kirjakauppiaan ja kirjanystävän elämästä. Vaimo on vähän aika sitten kuollut ja kirjakauppa taistelee taloudellisessa ahdingossa. Naiset ovat Gabrielle Zevibin kirjassa tärkeässä roolissa kuten Sederholmin elämässä. Fredrika Runebergista tuli Sederholmin sydänystävä.

Theodor Sederholm varttui Saaren kartanossa Mäntsälässä.  Hänen vanhempansa olivat kartanonomistaja Claes Jakob Sederholm ja Johanna Fredrika Eek. Theodor kävi Porvoon lukion, jossa J. L. Runeberg oli yksi hänen opettajistaan. Hänen luokka- ja koulutovereihinsa kuului toinen mäntsäläläinen, eli A. E. Nordenskiöld. Porvoon ajan kontakteilla oli merkitystä Sederholmin elämässä myöhemminkin. Sederholm pääsi ylioppilaaksi helmikuussa 1851 ja opiskeli sen jälkeen humanistisia tieteitä yliopistossa suorittamatta mitään tutkintoa. Heti Krimin sodan sodan jälkeen 1856 - 1857 Sederholm teki pitkän ulkomaanmatkan Ranskaan ja Sveitsiin.

Sederholmista tuli kotimaahan palattuaan entisen Öhmanin kirjakaupan osakas Helsingissä, ja hän sai myös oikeuden pitää kirjakaupan yhteydessä lainakirjastoa. Otettuaan haltuunsa Öhmanin kirjakaupan Sederholmista tuli muun muassa J. L. ja Fredrika Runebergin kustantaja. Hän julkaisi esimerkiksi Vänrikki Stoolin tarinoiden toisen osan sekä Fredrika Runebergin runoja.

Sederholm oli Helsingfors Dagbladin toimituksen jäsen kahtena ensimmäisenä vuotena 1862 - 1863 ja vastasi lähinnä kaunokirjallisesta osastosta. Toimituksesta erottuaankin hän avusti lehteä ahkerasti sekä alkuperäisillä kirjoituksilla että käännöksillä ja herätti myöhemmin huomiota kronikoitsijana nimimerkeillä "Nisse" ja "Nils Thomas".

Sederholm oli saanut jo keväällä 1858 oikeuden oman kirjapainon perustamiseen. Sederholm toimi innokkaasti typografien koulutuksen ja työehtojen parantamiseksi. Hän kuului Kirjanpainajain Avustusyhdistyksen perustajiin.
Theodor Sederholm. (Museovirasto).

Theodor Sederholm nimitettiin 1863 yliopiston konsistorin amanuenssiksi mutta joutui eroamaan virasta 1876 heikentyvän terveyden takia. Seuraavana vuonna Robert Lagerborg perusti Helsingfors Dagbladille oman kirjapainon. Sederholmin kirjapainohankkeesta tuli kuitenkin taloudellisesti kestämätön. Kirjapaino teki konkurssin ja se joutui myyntiin. Sederholm, joka oli jo pitkään kärsinyt vakavasta selkäydintaudista, kuoli elokuussa 1881.

Lähde:
https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/2947
Mustelin, Olof, Theodor Sederholm. Kulturbärare. Finländska gestalter V. Ekenäs 1966, s. 75-184

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Kangasalan terveyslähde

Syntymäpitäjäni Kangasala oli suosittu matkailukohde jo 1700-luvulla. Kuohunharjun kupeessa Kuohunlahden rannalla sijaitsevan Kuohunlähteen vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia. Kylpylämatkailun kultakausi Kangasalla kesti noin sata vuotta, 1700-luvun puolesta välistä 1840-luvulle. Lähde oli tunnettu kautta maan ja perimätiedon mukaan Kangasalan kaivolle tuli matkailijoita Ruotsista, Saksasta ja jopa Italiasta asti. Kirkkojärvi ja sen pieni lahti, Kuohunlahti, sijaitsevat aivan Kangasalan kirkonkylän tuntumassa. Kuohun-harjun nimen otaksutaan tulleen harjun rinteessä sijainneesta lähteestä. Lähteen vesi pulppusi, se suorastaan ikään kuin kuohui, harjun rinteestä. Kangasalan terveyslähteestä on käytetty useita muitakin nimityksiä: Elämänlähde, Prunni ja lopulta muun käytön loputtua sitä nimitettiin Pyykkilähteeksi. Lähteen sijainnista on säilynyt ainakin kaksi karttaa. Toinen on vuodelta 1796 ja toinen 1800-luvun alkupuolelta. Kylpyläkulttuuri oli suosittua 1700-ja 1800

Pitkäjärveläiset

Wilho Ilmarin ohjaaman suomalaisen elokuvan Pitkäjärveläiset (1951) tarina pohjautuu Jalmari Finnen vuodelta 1923 olevaan samannimiseen näytelmään. Tapahtuvat perustuvat todellisiin oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Sekä näytelmä että elokuva sijoittuvat  kotiseutuni lähelle, Oriveden Pitkäjärvelle. Vuosi on 1765. Itse elokuva on kuvattu Tuuloksessa ja Luopioisissa.Näytelmässä vilahtelevat ainakin itselleni tutut paikat kuten Längelmäki, Pälkäne, Luopioinen ja Padasjoki. Jalmari Finne kangasalalaisena kyllä tunsi väestönsä ja hämäläisten heimojen erot. Tapahtumat alkavat Natukan pihamaalta Pitkäjärven kylässä.  Susanna on nimismiehen tytär ja Natukan leskiemäntä. Hän on synnyttänyt aviottomat kaksoset ja joutunut jalkapuuhun kirkonmenojen ajaksi. Jalkapuussa istuminen ei tuolloin ollut tavatonta. Joko pienempiä tai isompiakin rikkomuksia sovitettiin jalkapuussa istumalla kirkonmenojen aikana koko kirkkokansan nähtävillä. Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu i