Pälkäneen suutari Gustaf von Qvanten

Pälkäneen suutari Gustaf von Qvanten – aatelissuvun jälkeläinen karkasi Turusta takaisin kotikonnuilleen

Sydän-Hämeen lehti
Julkaistu 4.11.2018 10:05

Gustaf von Qvanten syntyi Walborg ja Henrik von Qvantenin perheeseen Kuhmalahdella Noksioislahden laidalla, Hukkilan niemellä 24.8.1833. Vuoden 1896 henkikirjoissa Gustaf von Qvanten on merkitty asuvaksi Sappeen Hannulan maalla, sitä ennen Rantalan.

Von Qvanten-suku on kotoisin Liivinmaalta, josta se on tullut Suomeen 1600-luvun alussa. Suku on aateloitu ja merkitty Ruotsin ritarihuoneeseen vuonna 1650.

Suvun keskeisintä asuinaluetta on menneinä vuosisatoina ollut Tampereen itäpuoleinen alue, Kuhmalahti, Sahalahti, Pälkäne ja Kangasala. Varsinaisen suvun päätilan Sahalahden Haapaniemen kartanon lisäksi suvun hallussa on ollut myös Sahalahden Haapasaaren Noksioinen.

Haapaniemen von Qvantenit säilyttivät pitkään sosiaalisen asemansa, mutta sitä vastoin Haapasaarta hallinneen sukuhaaran jäseniä löytyi niin torppareina kuin maanviljelijöinä.

Suoranainen aleneva säätykierto oli aatelissukujen piirissä harvinaista 1700-luvulla. Tällaisia sukuja oli kuitenkin joitakin, kuten Sahalahden Noksioisten von Qvantenit, jonka suvun jäsen oli myös Gustaf von Qvanten.

Isä ei koskaan nähnyt poikaansa

Isä ei koskaan nähnyt poikaansa eikä poika isäänsä. Isä Heikki von Qvanten oli nukkunut Kuhmalahden kalmistossa reilut seitsemän kuukautta ennen Kustaan syntymää.

Noksioislahden laidassa, Hukkilan niemellä pienessä mökkirähjässä näki Kustaa von Qvanten ensi kerran päivän valon 24. elokuuta 1833.

Pojan lapsuusvuodet kuluivat köyhyyden keskellä kymmenen korville. Toisinaan lähettivät varakkaammat sukulaiset pieniä avustuksia, mutta niillä ei pitkälle potkittu.

Äidin uupumattomaan työkykyyn oli säännöllisesti turvauduttava, mutta puutetta koettiin silti.

Kuhmalahdelta Turkuun jalkaisin

Eräänä päivänä saapui äiti Walborg von Qvantenille kirje Turusta. Siinä ehdotettiin, tai oikeammin määrättiin, että Kustaa toimitetaan vanhaan maan pääkaupunkiin kasvatettavaksi ja koulutettavaksi, jotta poika kerran kohoaisi säätynsä mukaiseen asemaan ja arvoon.

Asiaa ei kovin kauan pohdittu ja päätettiin ilman muuta lähteä. Muutaman päivän ajan äiti ja poika taivalsivat eväskääröt kainalossa Kuhmalahdelta kohti Turkua tapaamaan mahtavia sukulaisia. Matka kuljettiin kävelleen ja monta rakkoa siinä ehti jalkoihin tulla ennen kuin perille päästiin.

Herraa ei Kustaasta kuitenkaan saatu, sillä koti-ikävä valtasi mielen ja poika päätti palata kotiin, kuten aikalaiskertomus sen esittää:

Kustaan mielestä olivat turkulaiset maailman ikävimpiä ja kiusallisimpia ihmisiä, kokonaan toista maata kuin vapaamieliset ja hyväntahtoiset kuhmalahtelaiset.

Kovin jäi Kustaakin ikävilleen ja koti muistui köyhyydestään huolimatta rakkaana mieleen.

Metsäseudun lapsen kotikaipuu kasvoi niin valtaavaksi, että hän eräänä päivänä aivan omin päin pisti pillit pussiinsa. Kenellekään hyvästi sanomatta painoi poika sukulaistalon oven kiinni ja lähti jalan taivaltamaan kohti kotimökkiä Hämeen sydänmailla.

Kyläsuutarina ja kirjurina

Palattuaan Turusta meni Kustaa kotikylänsä suutarimestarille oppiin ja niin hän vuosien kuluessa oppi ammatin, jolla hän elätti itsensä vuosikymmenet. Hänen käsialansa on tuttu monessa nykyisessäkin kotiarkistossa, sillä hän kirjoitti useimmat sappeelaisten asiakirjat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Vielä 1800-luvun lopussa useimmat Pälkäneen Sappeen kyläläiset käyttivät allekirjoituksena puumerkkiä, harvemmin allekirjoitusta.

Gustaf von Qvanten oli aviossa herännäissaarnaaja Erik Humalojan tyttären Marian kanssa. Maria von Qvanten pysyi koko elämänsä uskollisena rukoilevaisena. Hän muutti virallisesti kirjansa Sahalahden Tursolaan miehensä Kustaa von Qvantenin kuoltua 13.10.1903. He olivat sitä ennen jo olleet jonkinlaisessa asumuserossa.

Pälkäneen kirkkoneuvosto nuhteli vuonna 1894 Kustaa von Qvantenia, että tämä ei asunut vaimonsa, vaan erään toisen naisen kanssa. Qvanten puolustautui, että vaimo oli asunut liki 30 vuotta Sahalahdella, eikä suostunut tulemaan takaisin.

Heidän poikansa, herastuomari Erik von Qvanten, oli samalla suvun viimeinen miespuolinen jäsen Sahalahdella. Hän kuoli vuonna 1952. Hän omisti Partalan talon Ilolan kylässä.

Tuula Vuolle-Selki

Von Qvanten aatelisvaakuna

Lainaukset: Uusi Suomi 12.2.1928.

Lähteitä:

www.tamsuku.fi/Vuosikirja1997-07.pdf; Raitio Raine, Sotaherroja, torppareita ja huonomaineisia naisia, s. 42-48.

www.sappee-ohveno.fi/historia.htm

www.sappee-ohveno.fi/kylat.htm

Von Qvanten-suvun vaakuna: www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Qvanten_nr_506