Siirry pääsisältöön

Pälkäneen suutari Gustaf von Qvanten



Pälkäneen suutari Gustaf von Qvanten – aatelissuvun jälkeläinen karkasi Turusta takaisin kotikonnuilleen

Gustaf von Qvanten syntyi Walborg ja Henrik von Qvantenin perheeseen Kuhmalahdella Noksioislahden laidalla, Hukkilan niemellä 24.8.1833. Vuoden 1896 henkikirjoissa Gustaf von Qvanten on merkitty asuvaksi Sappeen Hannulan maalla, sitä ennen Rantalan.
Von Qvanten-suku on kotoisin Liivinmaalta, josta se on tullut Suomeen 1600-luvun alussa. Suku on aateloitu ja merkitty Ruotsin ritarihuoneeseen vuonna 1650.
Suvun keskeisintä asuinaluetta on menneinä vuosisatoina ollut Tampereen itäpuoleinen alue, Kuhmalahti, Sahalahti, Pälkäne ja Kangasala. Varsinaisen suvun päätilan Sahalahden Haapaniemen kartanon lisäksi suvun hallussa on ollut myös Sahalahden Haapasaaren Noksioinen.
Haapaniemen von Qvantenit säilyttivät pitkään sosiaalisen asemansa, mutta sitä vastoin Haapasaarta hallinneen sukuhaaran jäseniä löytyi niin torppareina kuin maanviljelijöinä.
Suoranainen aleneva säätykierto oli aatelissukujen piirissä harvinaista 1700-luvulla. Tällaisia sukuja oli kuitenkin joitakin, kuten Sahalahden Noksioisten von Qvantenit, jonka suvun jäsen oli myös Gustaf von Qvanten.

Isä ei koskaan nähnyt poikaansa

Isä ei koskaan nähnyt poikaansa eikä poika isäänsä. Isä Heikki von Qvanten oli nukkunut Kuhmalahden kalmistossa reilut seitsemän kuukautta ennen Kustaan syntymää.
Noksioislahden laidassa, Hukkilan niemellä pienessä mökkirähjässä näki Kustaa von Qvanten ensi kerran päivän valon 24. elokuuta 1833.
Pojan lapsuusvuodet kuluivat köyhyyden keskellä kymmenen korville. Toisinaan lähettivät varakkaammat sukulaiset pieniä avustuksia, mutta niillä ei pitkälle potkittu.
Äidin uupumattomaan työkykyyn oli säännöllisesti turvauduttava, mutta puutetta koettiin silti.

Kuhmalahdelta Turkuun jalkaisin

Eräänä päivänä saapui äiti Walborg von Qvantenille kirje Turusta. Siinä ehdotettiin, tai oikeammin määrättiin, että Kustaa toimitetaan vanhaan maan pääkaupunkiin kasvatettavaksi ja koulutettavaksi, jotta poika kerran kohoaisi säätynsä mukaiseen asemaan ja arvoon.
Asiaa ei kovin kauan pohdittu ja päätettiin ilman muuta lähteä. Muutaman päivän ajan äiti ja poika taivalsivat eväskääröt kainalossa Kuhmalahdelta kohti Turkua tapaamaan mahtavia sukulaisia. Matka kuljettiin kävelleen ja monta rakkoa siinä ehti jalkoihin tulla ennen kuin perille päästiin.
Herraa ei Kustaasta kuitenkaan saatu, sillä koti-ikävä valtasi mielen ja poika päätti palata kotiin, kuten aikalaiskertomus sen esittää:
Kustaan mielestä olivat turkulaiset maailman ikävimpiä ja kiusallisimpia ihmisiä, kokonaan toista maata kuin vapaamieliset ja hyväntahtoiset kuhmalahtelaiset.
Kovin jäi Kustaakin ikävilleen ja koti muistui köyhyydestään huolimatta rakkaana mieleen.
Metsäseudun lapsen kotikaipuu kasvoi niin valtaavaksi, että hän eräänä päivänä aivan omin päin pisti pillit pussiinsa. Kenellekään hyvästi sanomatta painoi poika sukulaistalon oven kiinni ja lähti jalan taivaltamaan kohti kotimökkiä Hämeen sydänmailla.

Kyläsuutarina ja kirjurina

Palattuaan Turusta meni Kustaa kotikylänsä suutarimestarille oppiin ja niin hän vuosien kuluessa oppi ammatin, jolla hän elätti itsensä vuosikymmenet. Hänen käsialansa on tuttu monessa nykyisessäkin kotiarkistossa, sillä hän kirjoitti useimmat sappeelaisten asiakirjat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Vielä 1800-luvun lopussa useimmat Pälkäneen Sappeen kyläläiset käyttivät allekirjoituksena puumerkkiä, harvemmin allekirjoitusta.
Gustaf von Qvanten oli aviossa herännäissaarnaaja Erik Humalojan tyttären Marian kanssa. Maria von Qvanten pysyi koko elämänsä uskollisena rukoilevaisena. Hän muutti virallisesti kirjansa Sahalahden Tursolaan miehensä Kustaa von Qvantenin kuoltua 13.10.1903. He olivat sitä ennen jo olleet jonkinlaisessa asumuserossa.
Pälkäneen kirkkoneuvosto nuhteli vuonna 1894 Kustaa von Qvantenia, että tämä ei asunut vaimonsa, vaan erään toisen naisen kanssa. Qvanten puolustautui, että vaimo oli asunut liki 30 vuotta Sahalahdella, eikä suostunut tulemaan takaisin.
Heidän poikansa, herastuomari Erik von Qvanten, oli samalla suvun viimeinen miespuolinen jäsen Sahalahdella. Hän kuoli vuonna 1952. Hän omisti Partalan talon Ilolan kylässä.
Tuula Vuolle-Selki

Von Qvanten aatelisvaakuna
Lainaukset: Uusi Suomi 12.2.1928.
Lähteitä:
www.tamsuku.fi/Vuosikirja1997-07.pdf; Raitio Raine, Sotaherroja, torppareita ja huonomaineisia naisia, s. 42-48.
www.sappee-ohveno.fi/historia.htm
www.sappee-ohveno.fi/kylat.htm
Von Qvanten-suvun vaakuna: www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Qvanten_nr_506

Kommentit

  1. Todellinen oman elämänsä herra näyttää tämä Gustaf eli Kustaa von Qvanten olleen. Ihastuttava ja kiinnostava tarina kahden säädyn rajalla eläneestä henkilöstä.

    VastaaPoista
  2. Tänne päätyneenä hienoa että kirjoitit Von Qvanteneista. Äitini heistä kertoili, kotitilansa Keljon Yli- Keskinen oli 1700- luvulla tuon suvun omistuksessa ratsutilana tai rusthollina ja hänen iso- isoisänsä perhe osti Yli- Keskisen 1800- luvulla takaisin suvulle, näin olen käsittänyt. Jokin Von Kvantenin sukuhaara ainakin elätti itsensä mitenkuten maanviljelijänä Sahalahdella ja suku sammui poikalapsen tukehduttua lihapalaan varmaankin 1900-luvun alussa.
    Terv. Sirkka Pyhälä

    VastaaPoista
  3. Isoisäni isoäidin äiti oli Christina Regina von Qvanten, Carl Adolf von Qvantenin ja Anna Eerikintyttären tytär, Aakkulasta. Hänen isänsä oli Noksioisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Anna Eriksdotter von Qvanten oli minun suora esivanhempi (8 sukupolvea) nyt ihmetyttää kuiteskin milloin on syntynyt, mistä löytää syntymäajan kirjoista? Löytyy 1/3 1750 sekä 22/11 1750. Maria Kristina (MAJA STINA) LINDELL (Eriksdotter) suora esivanhempi (5 sukupolvea)hänen äitinsä oli Caisa Lisa Thomádr ERICSSON (Ackula).hänen äitinsä oli Christina (Stina) REGINA Ackula (von Qvanten). Terv.Mia

      Poista
  4. Kuhmalahden Noksioisten kartanon Claes von Qvantenin ilman perintöosaa jääneestä pojasta Carl Adolfista tuli torppari Noksioisten Aakkulan Hukkilaan. Hänen poikansa Henrik jatkoi torpanpitoa Hukkilassa. Tämän poika Gustaf meni suutarinoppiin ja toimi sittemmin Pälkäneen pitäjänsuutarina. Hänen poikansa herastuomari Erik von Qvanten asettui Sahalahden Ilolan Partalaan ja kuoli von Qvanten-suvun viimeisenä miespuolisena jäsenenä 1952. Aatelissuvun elinkaari päättyi näin samaan Sahalahden pitäjään, mistä se oli alkanutkin.

    VastaaPoista
  5. Isäni oli Juho Salonen, hänen isänsä Juho Salonen, hänen isänsä Kustaa Kuski (Johan Gustav Skön), hänen äitinsä Caisa-Lisa Tuomaantytär synt. 23.4.1814 Kumalahden Aakkulassa, hänen äitinsä Christina Regina von Qvanten Aakkulan rusthollin emäntä, Aakkulan Hukkilan torpparin Carl Adolf von Qvantenin tytär.Christina von Qvantenin tyttären Caisa-Lisan jälkeläisiä on paljon elossa.

    VastaaPoista
  6. Kiitän kaikkia arvokkaista kommenteista! Hienoa, että kirjoitukseni on herättänyt kiinnostusta laajemmaltikin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Kristiina Hultgrenin kummallinen elämäntarina

  Vuonna 1834 kuoli Marian sairaalassa Pietarissa Kristiina Hultgren -niminen nainen. Hänen tarinansa alkaa vuodesta 1788, jolloin Lundström-niminen mies kuljetti Ruotsista kahdeksanvuotiaan, hienoihin vaatteisiin puetun tyttölapsen Suomeen hankkien hänelle ensin kodin Sipoon pitäjän, Kallbäckin kylästä, erään maanviljelijän luota. Tytön isästä ja äidistä ei mainittu sanaakaan. Holhoojalta toiselle Kun Lundström oli jättänyt tyttären sipoolaisen talonpojan huostaan, vei hän talon isännän syrjään ja jutteli hänen kanssaan pitkän tovin. Mitä salaisuuksia Lundström silloin sipoolaiselle talonpojalle paljasti, ei ole koskaan käynyt selville. Talonpoika sai huomattavan summan rahaa ja antoi tytön tuojalle vaitiololupauksen. Suoritettuaan asiansa Lundström matkusti takaisin Ruotsiin. Sipoon silloinen kirkkoherra Fabritius merkitsi kirkonkirjoihin, että Kristiina Hultgren kuului kasvatustyttärenä kallbäckiläisen maanviljelijän perheeseen. Tytön syntymävuodeksi ilmoitettiin vuosi 1780 ja s