Siirry pääsisältöön

Isonvihan tuhoja Pälkäneen syrjäkylissä

Syyskuussa 1713 Venäjän armeija lähti etenemään Helsingistä kohti Hämeenlinnaa.  Kostianvirran taistelun jälkeisinä päivinä lokakuussa myös Hauho joutui tuhon kohteeksi. Useampi henki, tavarat ja elintarvikkeet katosivat.  Samalla vihollisen ratsut kulkivat tuolloiseen Hauhon kappeliseurakuntaan, Luopioisiin. Myöskään Pälkäneen syrjäiset sivukylät eivät säästyneet tuhoilta.

Tuhon jälkiä marraskuussa 1713

Venäläiset tunkeutuivat Sappeeseen marraskuussa 1713 ja ryöstivät taloja. Venäläisten surmaamaksi (”slagne af ryssa”) joutui Tuomas-vanhus. Toisesta talosta otettiin nuori Erik-poika vangiksi, mutta vapautettiin. Ennen kuolemaansa oli hän kulkenut kerjäten. Väestä tapettiin ne, jotka osuivat partioiden kohdalle. Näin kävi onnettoman Tuomaankin ja Erik-poikasen. Naisten kohtalon ovat papit jättäneet kirjaamatta. Häpeää ja tuskaa oli riittämiin. Asiakirjat vaikenevat ja suuri osa on niistä hävinnyt. Vain tarinat jäivät.


Isonvihan loppuvaiheessa vietiin miehiä Venäjän armeijaan

Isonvihan loppuvaiheessa venäläiset keräsivät ihmisverona miehiä Venäjän armeijaan Pälkäneen lisäksi myös Sappeesta.  Nimeltä tiedetään vain yksi, Simo Tuomaanpoika, jonka venäläinen kapteeni Jelagin vei 1720 sotimaan Venäjän etelärajalle.  Suuressa Pohjan sodassa Kaarle XII:n joukoissa Sappeen ruodusta menehtyneistä tiedetään nimeltä, Taneli Profast. Hän palveli Hämeen jalkaväkirykmentissä ja katosi lumimyrskyssä Norjassa.


Jylhänvuoren kirkko ja piilopirtit

Kyläläiset piiloutuivat venäläisiltä Sappeenvuoren suojiin, joka on Pälkäneen korkein paikka Laipanmaan reunalla. Sappeenvuoren kaakkoisrinteessä on kaksi siirtolohkaretta, joita kutsutaan Jylhän kirkoksi. Toinen kivi muistuttaa kivikirkkoa ja toinen kellotapulia. Tarinan mukaan isonvihan aikana Jylhän kirkolla on pidetty jumalanpalveluksia. Kostianvirran taistelua seuranneen Pyhän Mikaelin kirkon ryöstön yhteydessä kirkko vaurioitui. Kirkkoherra Matthias Ithalin oli paossa venäläisiä jonkin aikaa ainakin vuonna 1714. Kirkkoherra ja kappalainen Olaus Castrenius eivät ole tuolloin olleet palvelemassa seurakuntaa.

Jylhänkirkko Sappeessa. (http://www.sappee-ohveno.fi/, Jari Kemppainen Jylhänkirkosta)

Tavallinen talonpoikaväestö piiloutui lähimetsiin piilopirtteihin välttääkseen ryöstöt ja säilyttääkseen henkensä.  Kysymys kuuluu, onko juuri kirkkomatka koitunut matkalla olleen Tuomaan kohtaloksi. Vuodesta 1713 vuoteen 1717 miehitysvallan polttamiset, ryöstämiset, verottamiset ja kiduttamiset olivat osa suomalaista arkista elämänmenoa. Pirkanmaalla oli tuolloin valtavia kenttäleirejä, joista käsin viholliset kävivät ryöstöretkillä ja vankeja ottaen. Ihmiset piileskelivät metsissä, alistuivat ja muuttuivat tulevaisuutensa suhteen haluttomiksi, eivät enää viljelleet ja kärsivät nälästä. Ryöstäminen ja verottaminen eivät kohdistuneet pelkästään aineelliseen omaisuuteen, vaan ihmisiä vietiin Venäjälle sotasaaliina.

Lähteitä:

SSHY. Kirkonkirjat. Pälkäne. Haudattujen luettelot 1711-1733.
Suomen asutuksen yleisluettelo. Pälkäne 1695-1714 (99).

Miettinen, Tiina 2012. Ihanteista irrallaan. TAMPEREEN YLIOPISTO. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun.
Vilkuna H.J. 2005. Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. SKS. Jyväskylä.

http://www.sappee-ohveno.fi/historia.htm

Osoitteesta https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3710&pnum=461  löytyy lisää  tietoa Jelaginin joukkoihin viedyistä suomalaisista

Kommentit

  1. Tosi mielenkiintoisia nuo tarinat isovihan ajalta.

    VastaaPoista
  2. Ei noita venäläisten siviiliuhreja 1713 näytä olevan kuin 5, joka on jokseenkin vähän ottaen huomioon, että alueella käytiin suurempi taistelu.Eli ei tapettu jokaista vastaantulijaa. Asiakirjoissa ei myöskään noista naisiin kohdistuvista väkivallanteoista juurikaan ole mainintaa, joten niitä on voinut olla tai olla olematta. Tiettävästi Olaus Castrenius palveli seurakuntaa koko miehityskauden ajan

    VastaaPoista
  3. Naisiin kohdistuvaa väkivallantekoa kyllä löytyy vuoden 1713 rippikirjoista. Rippikirjojen teksti on kyllä hyvin epäselvää, joten on tietysti mahdollista on, että olen tulkinnut väärin. Luopioisten rippikirjoja on säilynyt, koska se kuului tuolloin Hauhoon, ja Hauholla rippikirjoja on säilynyt myös isonvihan ajoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuota...Sen enempää Pälkäneeltä kuin Hauholtakaan ei ole olemassa vuotta 1713 kattavaa rippikirjaa. Hauhon (sis. myös Luopioista) rippikirjat alkavat vuodesta 1722 ja Pälkäneen kirjat vudesta 1736.

      Poista
    2. Esim. tälläinen löytyi Hauholta, eli esim.: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hauho/syntyneet-vihityt-kuolleet_1692-1713_tk77-78/61.htm Olet toki oikeassa, että kattavaa rippikirjaa ei vuodelta 1713 löydy. Nyt kun muistelin, niin tuon toteamuksen naisten osasta isonvihan aikana löysin Kustaa H.J.Vilkunan teoksesta "Viha: Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta", jossa on myös käsitelty Kostianvirran taistelua. Siinä on mainittu myös siviileihin kohdistuneista julmuuksista tällä alueella.

      Poista
    3. Niin, nuohan eivät toki rippikirjoja ole. Myäksään Vilkuna ei teoksessaan kyennyt/halunnut esittämään mitään systemaattista väkivallanteon kuviota, hän keräsi eri puolilta esimerkkejä (jotka usein olivat ainoita todistettuja tapauksia) ja niiden pohjalta antoi ymmmärtää, että kyseessä oli käytäntö eikä yksittäistapauksia.

      Poista
    4. Niin, rippikikirjojan nämä eivät ole, vaan kirkonkirjoja. Miten lienee papeilla ollut aikaa/mahdollisuuksia varsinaisten rippikirjojen ylläpitämiseen vaikeana aikana 1713 (etenkin marraskuusta eteenpäin). Olet oikeassa, että kyse on yksittäisistä tapauksista ja systemaattinen tieto puuttuu.

      Poista
  4. Maaherrojen kirjelmistä löytyy ihan lista näitä Pälkäneeltä Jelaginin joukkoihin vietyjä: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3710&pnum=461. Nimiä siis tunnetaan enemmän kuin yksi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos suuresti! Lisään nimiä kirjoitukseeni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Kangasalan terveyslähde

Syntymäpitäjäni Kangasala oli suosittu matkailukohde jo 1700-luvulla. Kuohunharjun kupeessa Kuohunlahden rannalla sijaitsevan Kuohunlähteen vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia. Kylpylämatkailun kultakausi Kangasalla kesti noin sata vuotta, 1700-luvun puolesta välistä 1840-luvulle. Lähde oli tunnettu kautta maan ja perimätiedon mukaan Kangasalan kaivolle tuli matkailijoita Ruotsista, Saksasta ja jopa Italiasta asti. Kirkkojärvi ja sen pieni lahti, Kuohunlahti, sijaitsevat aivan Kangasalan kirkonkylän tuntumassa. Kuohun-harjun nimen otaksutaan tulleen harjun rinteessä sijainneesta lähteestä. Lähteen vesi pulppusi, se suorastaan ikään kuin kuohui, harjun rinteestä. Kangasalan terveyslähteestä on käytetty useita muitakin nimityksiä: Elämänlähde, Prunni ja lopulta muun käytön loputtua sitä nimitettiin Pyykkilähteeksi. Lähteen sijainnista on säilynyt ainakin kaksi karttaa. Toinen on vuodelta 1796 ja toinen 1800-luvun alkupuolelta. Kylpyläkulttuuri oli suosittua 1700-ja 1800

Pitkäjärveläiset

Wilho Ilmarin ohjaaman suomalaisen elokuvan Pitkäjärveläiset (1951) tarina pohjautuu Jalmari Finnen vuodelta 1923 olevaan samannimiseen näytelmään. Tapahtuvat perustuvat todellisiin oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Sekä näytelmä että elokuva sijoittuvat  kotiseutuni lähelle, Oriveden Pitkäjärvelle. Vuosi on 1765. Itse elokuva on kuvattu Tuuloksessa ja Luopioisissa.Näytelmässä vilahtelevat ainakin itselleni tutut paikat kuten Längelmäki, Pälkäne, Luopioinen ja Padasjoki. Jalmari Finne kangasalalaisena kyllä tunsi väestönsä ja hämäläisten heimojen erot. Tapahtumat alkavat Natukan pihamaalta Pitkäjärven kylässä.  Susanna on nimismiehen tytär ja Natukan leskiemäntä. Hän on synnyttänyt aviottomat kaksoset ja joutunut jalkapuuhun kirkonmenojen ajaksi. Jalkapuussa istuminen ei tuolloin ollut tavatonta. Joko pienempiä tai isompiakin rikkomuksia sovitettiin jalkapuussa istumalla kirkonmenojen aikana koko kirkkokansan nähtävillä. Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu i