Siirry pääsisältöön

Islannissa

Osallistuin pohjoismaiseen työväen- ja sosiaalihistorian konferenssiin Reykjavikissa marraskuun lopussa. Vähäisen vapaa-ajan käytin tutustumalla Reykjavikiin, josta oli mahdollisuus tehdä myös muutamasta tunnista useampiin päiviin kestäviä bussimatkoja muualle Islantiin. Pääkaupunki Reykjavik ei ole suuren suuri kaupunki ja ns. perinteisiä turisteille tarkoitettuja kohteita kuten museoita on vähän. Luonto ja geysirit ovat Islannin varsinaiset houkuttimet. Marraskuinen Reykjavik ei ollut kauneimmillaan ja yleisnäkymä oli harmaata ja tasaista. Laavan peittämät maisemat ja järvet toivat mieleen näkemäni kuvat Siperiasta ja Pohjois-Venäjältä.




Reykjavikin näkyvin turistikohde on Hallgrímskirkja (Hallgrímurin kirkko), joka on nimetty islantilaisen runoilijan ja papin Hallgrímur Péturssonin mukaan. Kirkko yltää 74,5 metrin korkeuteen, ja se on Islannin korkein rakennus. Hotellini sijaitsi kirkon vieressä keskusta-alueella, ja ehdin ottaa muutaman kuvan kirkosta ulkoapäin.



Hallgrímskirkjan edessä on Erik Punaisen patsas. Erik Punainen (isl. Eirikur Rauði, 950-1003) oli viikinki, joka tarun mukaan toi skandinaavisen asutuksen Grönlantiin. Hän sai lisänimensä punaisen partansa takia. Erik syntyi Lounais-Norjassa. Noin vuonna 960 hänen isänsä joutui pakenemaan maasta tapposyytteiden takia. Perhe muutti Islantiin. Saagojen mukaan Erik retkeili kolme vuotta pitkin Islannin länsipuolelta löytämänsä maan rannikkoa, ja palattuaan antoi sille nimen Grönlanti, vihreä maa.


Reykjavikin valokuvamuseossa oli esillä islantilaisten naisvalokuvaajien teoksia eri vuosikymmeniltä. Islanti on itsenäisten ja vahvojen naisten maa. Halldór Kiljan Laxnessin Salka Valka on nuoren tytön itsenäistymiskertomus köyhässä kalastajakylässä. Miesten vaatteisiin pukeutunut Salka Valka onkin Islannin symboli, raivokkuuteen asti itsenäinen ja vahva.



Kalanjalostustehtaalta vuonna 1961.(Reykjavik, valokuvataiteen museo)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heinrich Himmlerin vierailu Luopioisissa kesällä 1942

Juutalaisten joukkotuhosuunnitelmien toimeenpanosta vastannut natsijohtaja Heinrich Himmler vieraili Suomessa kaikessa hiljaisuudessa kesällä 1942. Asevelimaan toiseksi korkein johtaja viipyi maassa poikkeuksellisesti yli viikon, tapasi kaikki tärkeimmät suomalaispäättäjät ja teki tuttavuutta muihinkin suomalaisiin. Sydän-Hämeen hiekkateillä käytiin myös legendaariset takapenkkikeskustelut koskien Suomessa oleskelevia juutalaispakolaisia. Himmler saapuu Suomeen keskiviikkona 29. heinäkuuta 1942 suoraan Tallinnasta Junkers 52 -mallisella lentokoneella.  Tiistai 4. elokuuta muodostuu Himmlerin Suomen-loman merkittävimmäksi päiväksi. Se tiedetään, että kello 10 aamulla pääministeri Jukka Rangellin auto kaartaa Tyrvännön Petäyksen huvilan pihaan, jossa Himmler oli seurueineen lomaillut. Kahden auton seurue ottaa suunnakseen Kangasalan Vehoniemen harjun. Sen puisesta näkötornista avautuvia järvinäköaloja Himmler kehuu suurenmoisiksi. Automatka pitkin mutkaisia ja pöllyä...

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat j...

Kangasalan terveyslähde

Syntymäpitäjäni Kangasala oli suosittu matkailukohde jo 1700-luvulla. Kuohunharjun kupeessa Kuohunlahden rannalla sijaitsevan Kuohunlähteen vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia. Kylpylämatkailun kultakausi Kangasalla kesti noin sata vuotta, 1700-luvun puolesta välistä 1840-luvulle. Lähde oli tunnettu kautta maan ja perimätiedon mukaan Kangasalan kaivolle tuli matkailijoita Ruotsista, Saksasta ja jopa Italiasta asti. Kirkkojärvi ja sen pieni lahti, Kuohunlahti, sijaitsevat aivan Kangasalan kirkonkylän tuntumassa. Kuohun-harjun nimen otaksutaan tulleen harjun rinteessä sijainneesta lähteestä. Lähteen vesi pulppusi, se suorastaan ikään kuin kuohui, harjun rinteestä. Kangasalan terveyslähteestä on käytetty useita muitakin nimityksiä: Elämänlähde, Prunni ja lopulta muun käytön loputtua sitä nimitettiin Pyykkilähteeksi. Lähteen sijainnista on säilynyt ainakin kaksi karttaa. Toinen on vuodelta 1796 ja toinen 1800-luvun alkupuolelta. Kylpyläkulttuuri oli suosittua 1700-ja 1800...