Siirry pääsisältöön

Islannissa

Osallistuin pohjoismaiseen työväen- ja sosiaalihistorian konferenssiin Reykjavikissa marraskuun lopussa. Vähäisen vapaa-ajan käytin tutustumalla Reykjavikiin, josta oli mahdollisuus tehdä myös muutamasta tunnista useampiin päiviin kestäviä bussimatkoja muualle Islantiin. Pääkaupunki Reykjavik ei ole suuren suuri kaupunki ja ns. perinteisiä turisteille tarkoitettuja kohteita kuten museoita on vähän. Luonto ja geysirit ovat Islannin varsinaiset houkuttimet. Marraskuinen Reykjavik ei ollut kauneimmillaan ja yleisnäkymä oli harmaata ja tasaista. Laavan peittämät maisemat ja järvet toivat mieleen näkemäni kuvat Siperiasta ja Pohjois-Venäjältä.




Reykjavikin näkyvin turistikohde on Hallgrímskirkja (Hallgrímurin kirkko), joka on nimetty islantilaisen runoilijan ja papin Hallgrímur Péturssonin mukaan. Kirkko yltää 74,5 metrin korkeuteen, ja se on Islannin korkein rakennus. Hotellini sijaitsi kirkon vieressä keskusta-alueella, ja ehdin ottaa muutaman kuvan kirkosta ulkoapäin.



Hallgrímskirkjan edessä on Erik Punaisen patsas. Erik Punainen (isl. Eirikur Rauði, 950-1003) oli viikinki, joka tarun mukaan toi skandinaavisen asutuksen Grönlantiin. Hän sai lisänimensä punaisen partansa takia. Erik syntyi Lounais-Norjassa. Noin vuonna 960 hänen isänsä joutui pakenemaan maasta tapposyytteiden takia. Perhe muutti Islantiin. Saagojen mukaan Erik retkeili kolme vuotta pitkin Islannin länsipuolelta löytämänsä maan rannikkoa, ja palattuaan antoi sille nimen Grönlanti, vihreä maa.


Reykjavikin valokuvamuseossa oli esillä islantilaisten naisvalokuvaajien teoksia eri vuosikymmeniltä. Islanti on itsenäisten ja vahvojen naisten maa. Halldór Kiljan Laxnessin Salka Valka on nuoren tytön itsenäistymiskertomus köyhässä kalastajakylässä. Miesten vaatteisiin pukeutunut Salka Valka onkin Islannin symboli, raivokkuuteen asti itsenäinen ja vahva.



Kalanjalostustehtaalta vuonna 1961.(Reykjavik, valokuvataiteen museo)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Tulitikkuteollisuuden historiaa Karjalaisessa 13.7.2021

  Suomen ainoa itsenäinen tulitikkutehdas Tulitikku Oy aloitti toimintansa Jokelassa 1933 – tunnetuin tuote oli ”Trustivapaa Sampo-tikku” Jokelan tulitikkutehdas vuonna 1949  Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 13.7.2021 10:02 Tuula Vuolle-Selki JAA Ruotsalainen  Ivar Kreuger  johti 1920-luvulla tulitikkutrustia tähdäten siihen, että saisi koko maailman tulitikkutuotannon haltuunsa. Kilpailijoita ostettiin, syötiin markkinoilta polkuhinnoilla tai viimeisenä keinona lähetettiin sabotoijia vahingoittamaan tehtaita ja niiden laitteita. Suomessakin kaikki tulitikkutehtaat menettivät vuonna 1927 ulkomaisen myyntivapauden, jolloin ne trustin kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella alistuivat tämän holhoukseen. Sopimus oli näin ollen Suomelle epäedullinen, koska Ruotsin tulitikkutrusti oli ”kuin pukki kaalimaan vartijana”, kirjoitti  Keski-Uusimaa -lehti vuonna 1933. Tuotteiden ulkomaille myynti tapahtui trustin kautta. Uusi Aura 15.1.1933  Kuva: Uusi Aura 1920-LUVUN LOPULLA  suomalaiset liikemieh