Taiteilija Marcus Collin (1882 - 1966)

Epäsovinnaisten aiheiden kuvaaja

Taiteilija Marcus Collinin jälkipolvi tuntee epäsovinnaisista aiheista, joissa päähenkilöinä ovat kerjäläiset, rammat ja rujot. Ekspressionismin innoittamien suomalaisten taiteilijoiden muodostama Marraskuun ryhmä syntyi ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ryhmän värimaailma oli hyvin tumma ja maanläheinen. Kansalliset aiheet olivat pääosassa. Marcus Collinin taide oli synkästä väriasteikosta huolimatta inhimillistä ja sympaattista. Maalauksessa Kerjäläisiä kirkon ovella oli jo näkyvissä se tyyli, mistä Collin parhaiten tunnetaan. Ihmishahmot on maalattu kollektiiviseksi ryhmäksi, jossa yksikään figuuri ei nouse muiden yläpuolelle. Henkilöitä ei ole yksilöity, vaan kulmikkaan kömpelöine muotoineen he sulautuvat maisemaan.

Kolkkalasta Colliniksi

Marcus Collin syntyi Helsingissä ruotsinkieliseen virkamiesperheeseen. Kotona musisoitiin ja harrastettiin kuvataiteita. Isä, esittelijäsihteeri Karl Gustaf Kollin, oli ensimmäisen polven sivistyneistöä. Hänen isänsä oli lähtöisin Hämeestä, Hausjärven kirkonkylän Kolkkalan talosta. Tuusulaan muutettuaan hän otti nimekseen Kollin. Ylioppilastutkinnon jälkeen Marcus Collin alkoi opiskella lakia, mutta kiinnostus virkamiehen uraan sortokauden Suomessa lopahti nopeasti. Seuraavaksi hän kokeili arkkitehtuuriopintoja mutta matematiikan kurssit tuntuivat liian ylivoimaisilta. Tässä vaiheessa ajatus taiteilijan urasta alkoi orastaa nuoren miehen mielessä. Opiskeltuaan vuoden Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun alkeisluokalla häntä ei kuitenkaan hyväksytty maalausluokalle. Collin siirtyi Eero Järnefeltin oppilaaksi yliopiston piirustussalille. Vuoden tässä opissa oltuaan hän lähti Pariisiin 1905. Samana vuonna hän alkoi kirjoittaa sukunimensä C:llä. Avioliiton Collin solmi taidemaalari Eva Törnwallin kanssa 1916. Marcus Collin maalasi lähes elämänsä loppuun asti. Hänen viimeinen näyttelynsä oli toukokuussa 1965, vuosi ennen hänen kuolemaansa. Collin sai professorin arvonimen 1953 ja valtion taiteilijaeläkkeen 1959.

Esikuvana hollantilaiset kansankuvaajat

Vuonna 1908 Collin matkusti Pariisissa, Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa. Tällä matkalla hän tutki pääasiassa vanhaa taidetta. Matkan tuloksena kehittyi Collinin töille myöhemmin ominainen tapa katsella kansanihmisiä ja maailmanmenoa humoristisesta, toisinaan lähes karikatyristin näkökulmasta. Collin oli hollantilaisten satiiristen kansankuvaajien Hieronymus Boschin ja Peter Brueghel vanhemman seuraaja. Collin ei maalannut mallin vaan muistikuviensa mukaan. Henkilöt olivat alistuneita, kutistuneita ja maata kohti painuneita. Taidehistorioitsijoiden mukaan Collin ei maalannut pelkästään näkemäänsä, vaan syvästi kokemaansa. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet Collinin kuvaamia henkilöitä. 1920-luvulla vaikuttanut taidehistorioitsija, Ludvig Wennervirta, oli yksi heistä. Wennervirralla oli vaikeuksia hyväksyä ”eräitä inhimillisiä epämuodostuksia, kuten vanhuuden raihnautta ja rumuutta”. Hän uskoi myös Collinin tunteneen kammoa rujoja hahmojaan kohtaan. Wennervirta julkaisi vuonna 1925 Marcus Collinin taidetta käsittelevän tutkielman, jossa esitetyt arviot Collinin kuvaamista henkilöistä on kirjoitettu ajalle tyypillisiin rotuhygieenisiin oppeihin tukeutuen.

Marcus Collinin rampa-aiheiset maalaukset ajoittuvat 1920-luvulle, jolloin Collin alkoi pyrkiä pois synkästä yleisvärityksestään. Joel Lehtosen teos Rakastunut rampa (1922) on Sakris Kukkelmanin tarina. Pudottuaan lapsena ikkunalaudalta Sakriksesta oli tullut kyttyräselkäinen ja kampurajalkainen. Kirjan kansi on Marcus Collinin luoma. Collinin maalaus Rampa oli valmistunut vuotta aiemmin 1921 ja viimeisin tähän tematiikkaan liittyvä maalaus Katu on vuosilta 1923–1924. Sekä Rampa että Katu ovat Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmissa.

Nykytaiteilijoista Viggo Wallenskiöld on kulkenut Marcus Collinin jäljillä kuvatessaan jalattomia, kädettömiä ihmisiä. Edelleenkin ihmiset kysyvät, miksi kuvata epätäydellisyyttä ja rujoutta. Erilaisuuden hyväksyminen on helpompaa luonnosmaisissa töissä. Viimeistellyissä maalauksissa aiheet tuntuvat katsojista julkeilta ja siksi häiritseviltä. Wallenskiöld onkin halunnut, että ihmiset eläytyisivät siihen, miten kohdetta katsotaan ja miltä on olla toisten katseiden kohteena


KIRJALLISUUTTA:


L. Wennervirta, Marcus Collin. 1925.
Hertta Tirranen, Suomen taiteilijoita Juho Rissasesta Jussi Mäntyseen. Elämäkertoja. Porvoo 1950.
Marcus Collin 1882 - 1966: satavuotisnäyttely / näyttelyluettelo. Ateneumin taidemuseo 22.10. - 12.12.1982. 1982.
Riitta Konttinen, Modernistipareja. Keuruu 2010.
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3342/ Kirjoittaja: Rakel Kallio.
Viggo Wallenskiöldistä (HS 22.2.2014).

Oheinen artikkeli on julkaistu IT-lehdessä | Invalidiliitto