Rintasyövästä kirjoitettua



Marja Aarnipuro käsittelee rintasyöpätoipilaan elämää teoksessaan Rintasyövän jälkeen. Teos jatkaa siitä, mihin esikoiskirja, vuonna 2011, ilmestynyt Rintasyöpävuosi jäi. Hoidot läpikäynyt ei ole enää entisensä. Sairaudesta muistuttavat arvet sekä mieltä ja kehoa koettelevat vaihdevuosioireet. Henkinen toipuminen on vaikeinta, varsinkin kun tietoisuus syövän uusiutumisen mahdollisuudesta on läsnä. Tästä ja muusta kertoo Rintasyövän jälkeen, joka on paitsi omakohtainen kertomus toipumisesta, myös opas kaikille rintasyövästä toipuneille. Kokemukset ovat silti yksilöllisiä. Itse löysin vähän yhtäläisyyksiä Aarnipuron kokemuksiin erilaisesta elämäntilanteestani johtuen. Kysyntää voisi olla myös kirjalle, missä naiset eri ikä- ja sosiaali- ryhmistä saisivat purkaa kokemuksiaan. Kaikilla ei ole varaa virkistäviin ulkomaanmatkoihin. Sairastuminen vie talouden kireälle. Oma lukunsa ovat perheet, joissa on pieniä lapsia, muttei tukiverkostoa. Miten yhteiskunta ja syöpäjärjestöt tukevat syöpään sairastuneita naisia perheineen?

Luin samaan aikaan Turun yliopiston kulttuurihistorian professorin, Marjo Kaartisen, vuonna 2013 julkaisemaa tutkimusta rintasyövän historiasta 1700-luvun Englannissa. Rintasyöpä oli tuolloinkin yleinen ja pelätty sairaus. Rintasyövän yleisyyttä selittää myös se, että tauti havaittiin helpommin. Rintasyövän tiedettiin tappavan tuskallisen hitaasti. Historian valossa nykyiset rintasyövähoidotkin kalpenevat; aikana ennen nukutuksia syövän parantaminen leikkauksella oli erityisen karmeaa. Rintasyöpää ei koettu Jumalan rangaistuksena, korostaa Kaartinen. Päinvastoin – rintasyöpää sairastavat olivat urheita sankareita. He kestivät kipuja, joiden kestämättömyyttä saattoi vain aavistella.  Jopa lääkärit pitivät rintasyöpäleikkauksiin osallistuneita naisia rohkeina ja leikkauksia tehtiin vain, jos potilaan toipumisesta oli selviä viitteitä. 



Lähteenä käytetty:
Marja Aarnipuro: Rintasyövän jälkeen. Teos 2014.


Marjo Kaartinen: Breast Cancer in the Eighteenth Century.Studies for the International Society for Cultural History: 4. Pickering and Chatto on Feb 28, 2013.

Kommentit