Rintasyövästä kirjoitettua

Marja Aarnipuro käsittelee rintasyöpätoipilaan elämää teoksessaan Rintasyövän jälkeen. Teos jatkaa siitä, mihin esikoiskirja, vuonna 2011, ilmestynyt Rintasyöpävuosi jäi. Hoidot läpikäynyt ei ole enää entisensä. Sairaudesta muistuttavat arvet sekä mieltä ja kehoa koettelevat vaihdevuosioireet. Henkinen toipuminen on vaikeinta, varsinkin kun tietoisuus syövän uusiutumisen mahdollisuudesta on läsnä. Tästä ja muusta kertoo Rintasyövän jälkeen, joka on paitsi omakohtainen kertomus toipumisesta, myös opas kaikille rintasyövästä toipuneille. Kokemukset ovat silti yksilöllisiä. Itse löysin vähän yhtäläisyyksiä Aarnipuron kokemuksiin erilaisesta elämäntilanteestani johtuen. Kysyntää voisi olla myös kirjalle, missä naiset eri ikä- ja sosiaali- ryhmistä saisivat purkaa kokemuksiaan. Kaikilla ei ole varaa virkistäviin ulkomaanmatkoihin. Sairastuminen vie talouden kireälle. Oma lukunsa ovat perheet, joissa on pieniä lapsia, muttei tukiverkostoa. Miten yhteiskunta ja syöpäjärjestöt tukevat syöpään sairastuneita naisia perheineen?

Luin samaan aikaan Turun yliopiston kulttuurihistorian professorin, Marjo Kaartisen, vuonna 2013 julkaisemaa tutkimusta rintasyövän historiasta 1700-luvun Englannissa. Rintasyöpä oli tuolloinkin yleinen ja pelätty sairaus. Rintasyövän yleisyyttä selittää myös se, että tauti havaittiin helpommin. Rintasyövän tiedettiin tappavan tuskallisen hitaasti. Historian valossa nykyiset rintasyövähoidotkin kalpenevat; aikana ennen nukutuksia syövän parantaminen leikkauksella oli erityisen karmeaa. Rintasyöpää ei koettu Jumalan rangaistuksena, korostaa Kaartinen. Päinvastoin – rintasyöpää sairastavat olivat urheita sankareita. He kestivät kipuja, joiden kestämättömyyttä saattoi vain aavistella. Jopa lääkärit pitivät rintasyöpäleikkauksiin osallistuneita naisia rohkeina ja leikkauksia tehtiin vain, jos potilaan toipumisesta oli selviä viitteitä.

Lähteenä käytetty:

Marja Aarnipuro: Rintasyövän jälkeen. Teos 2014.

Marjo Kaartinen: Breast Cancer in the Eighteenth Century.Studies for the International Society for Cultural History: 4. Pickering and Chatto on Feb 28, 2013.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja. Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Tulitikkuteollisuuden historiaa Karjalaisessa 13.7.2021

Suomen ainoa itsenäinen tulitikkutehdas Tulitikku Oy aloitti toimintansa Jokelassa 1933 – tunnetuin tuote oli ”Trustivapaa Sampo-tikku” Jokelan tulitikkutehdas vuonna 1949 Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 13.7.2021 10:02 Tuula Vuolle-Selki JAA Ruotsalainen Ivar Kreuger johti 1920-luvulla tulitikkutrustia tähdäten siihen, että saisi koko maailman tulitikkutuotannon haltuunsa. Kilpailijoita ostettiin, syötiin markkinoilta polkuhinnoilla tai viimeisenä keinona lähetettiin sabotoijia vahingoittamaan tehtaita ja niiden laitteita. Suomessakin kaikki tulitikkutehtaat menettivät vuonna 1927 ulkomaisen myyntivapauden, jolloin ne trustin kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella alistuivat tämän holhoukseen. Sopimus oli näin ollen Suomelle epäedullinen, koska Ruotsin tulitikkutrusti oli ”kuin pukki kaalimaan vartijana”, kirjoitti Keski-Uusimaa -lehti vuonna 1933. Tuotteiden ulkomaille myynti tapahtui trustin kautta. Uusi Aura 15.1.1933 Kuva: Uusi Aura 1920-LUVUN LOPULLA suomalaiset liikemieh

Lydian lukupiiri

Hae tästä blogista