Rintasyövästä kirjoitettua

Marja Aarnipuro käsittelee rintasyöpätoipilaan elämää teoksessaan Rintasyövän jälkeen. Teos jatkaa siitä, mihin esikoiskirja, vuonna 2011, ilmestynyt Rintasyöpävuosi jäi. Hoidot läpikäynyt ei ole enää entisensä. Sairaudesta muistuttavat arvet sekä mieltä ja kehoa koettelevat vaihdevuosioireet. Henkinen toipuminen on vaikeinta, varsinkin kun tietoisuus syövän uusiutumisen mahdollisuudesta on läsnä. Tästä ja muusta kertoo Rintasyövän jälkeen, joka on paitsi omakohtainen kertomus toipumisesta, myös opas kaikille rintasyövästä toipuneille. Kokemukset ovat silti yksilöllisiä. Itse löysin vähän yhtäläisyyksiä Aarnipuron kokemuksiin erilaisesta elämäntilanteestani johtuen. Kysyntää voisi olla myös kirjalle, missä naiset eri ikä- ja sosiaali- ryhmistä saisivat purkaa kokemuksiaan. Kaikilla ei ole varaa virkistäviin ulkomaanmatkoihin. Sairastuminen vie talouden kireälle. Oma lukunsa ovat perheet, joissa on pieniä lapsia, muttei tukiverkostoa. Miten yhteiskunta ja syöpäjärjestöt tukevat syöpään sairastuneita naisia perheineen?

Luin samaan aikaan Turun yliopiston kulttuurihistorian professorin, Marjo Kaartisen, vuonna 2013 julkaisemaa tutkimusta rintasyövän historiasta 1700-luvun Englannissa. Rintasyöpä oli tuolloinkin yleinen ja pelätty sairaus. Rintasyövän yleisyyttä selittää myös se, että tauti havaittiin helpommin. Rintasyövän tiedettiin tappavan tuskallisen hitaasti. Historian valossa nykyiset rintasyövähoidotkin kalpenevat; aikana ennen nukutuksia syövän parantaminen leikkauksella oli erityisen karmeaa. Rintasyöpää ei koettu Jumalan rangaistuksena, korostaa Kaartinen. Päinvastoin – rintasyöpää sairastavat olivat urheita sankareita. He kestivät kipuja, joiden kestämättömyyttä saattoi vain aavistella. Jopa lääkärit pitivät rintasyöpäleikkauksiin osallistuneita naisia rohkeina ja leikkauksia tehtiin vain, jos potilaan toipumisesta oli selviä viitteitä.

Lähteenä käytetty:

Marja Aarnipuro: Rintasyövän jälkeen. Teos 2014.

Marjo Kaartinen: Breast Cancer in the Eighteenth Century.Studies for the International Society for Cultural History: 4. Pickering and Chatto on Feb 28, 2013.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kangasalan terveyslähde

Syntymäpitäjäni Kangasala oli suosittu matkailukohde jo 1700-luvulla. Kuohunharjun kupeessa Kuohunlahden rannalla sijaitsevan Kuohunlähteen vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia. Kylpylämatkailun kultakausi Kangasalla kesti noin sata vuotta, 1700-luvun puolesta välistä 1840-luvulle. Lähde oli tunnettu kautta maan ja perimätiedon mukaan Kangasalan kaivolle tuli matkailijoita Ruotsista, Saksasta ja jopa Italiasta asti. Kirkkojärvi ja sen pieni lahti, Kuohunlahti, sijaitsevat aivan Kangasalan kirkonkylän tuntumassa. Kuohun-harjun nimen otaksutaan tulleen harjun rinteessä sijainneesta lähteestä. Lähteen vesi pulppusi, se suorastaan ikään kuin kuohui, harjun rinteestä. Kangasalan terveyslähteestä on käytetty useita muitakin nimityksiä: Elämänlähde, Prunni ja lopulta muun käytön loputtua sitä nimitettiin Pyykkilähteeksi. Lähteen sijainnista on säilynyt ainakin kaksi karttaa. Toinen on vuodelta 1796 ja toinen 1800-luvun alkupuolelta. Kylpyläkulttuuri oli suosittua 1700-ja 1800

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Pitkäjärveläiset

Wilho Ilmarin ohjaaman suomalaisen elokuvan Pitkäjärveläiset (1951) tarina pohjautuu Jalmari Finnen vuodelta 1923 olevaan samannimiseen näytelmään. Tapahtuvat perustuvat todellisiin oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Sekä näytelmä että elokuva sijoittuvat kotiseutuni lähelle, Oriveden Pitkäjärvelle. Vuosi on 1765. Itse elokuva on kuvattu Tuuloksessa ja Luopioisissa.Näytelmässä vilahtelevat ainakin itselleni tutut paikat kuten Längelmäki, Pälkäne, Luopioinen ja Padasjoki. Jalmari Finne kangasalalaisena kyllä tunsi väestönsä ja hämäläisten heimojen erot. Tapahtumat alkavat Natukan pihamaalta Pitkäjärven kylässä. Susanna on nimismiehen tytär ja Natukan leskiemäntä. Hän on synnyttänyt aviottomat kaksoset ja joutunut jalkapuuhun kirkonmenojen ajaksi. Jalkapuussa istuminen ei tuolloin ollut tavatonta. Joko pienempiä tai isompiakin rikkomuksia sovitettiin jalkapuussa istumalla kirkonmenojen aikana koko kirkkokansan nähtävillä. Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu i

Lydian lukupiiri

Hae tästä blogista