Hannah Arendtin teoria pahuudesta

Hannah Arendt (1906-1975) oli saksalainen filosofi, joka teoksissaan tutkii valtaa ja totalitarismia.

Kuva: Graffiti-Künstler Patrik Wolters alias BeneR1 in Teamarbeit mit Kevin Lasner.

Arendt syntyi juutalaisperheeseen Lindenin pikkukaupungissa, nykyisessä Hannoverissa. Vuonna 1924 Arendt muutti Marburgiin  opiskelemaan filosofiaa. Hänen opettajanaan toimi muun mm. Martin Heidegger, jonka kanssa Arendtilla oli myös rakkaussuhde. Heidegger tuli myöhemmin tunnetuksi natsimyönteisyydestään, mikä oli ristiriidassa Arendtin omaa taustaa ja myöhempää tutkimustyötä ajatellen. Arendt toimi natseja vastaan useissa eri järjestöissä Saksassa ja myöhemmin Ranskassa. Hänet vangittiin useaan otteeseen, ja vuonna 1941 Arendt onnistui viime hetkellä pakenemaan Yhdysvaltoihin.

Arendt koki juutalaisuuden lähinnä olleen hänelle ulkoa päin annettu leima. Arendtin itsensä mukaan hänen kokemuksensa 1900-luvun kauheuksista eivät rajoittuneet pelkästään holokaustiin vaan ulottuivat aina ensimmäisestä maailmansodasta Vietnamin sotaan. Kaikki nämä loivat lähtökohdan hänen pyrkimykselleen muodostaa filosofisesti perusteltu käsitys ihmisyyden kollektiivisesta olemuksesta. Arendtin teos on suomennettuna Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahan arkipäiväisyydestä tarjoaa maanläheisen näkökulman pahuuden problematiikkaan. Arendtin mukaan Eichmannia ja hänen kaltaisiaan natsirikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai muulle elämälle vieras pahuus. He ovat tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin seuraten byrokraattisia ja ”oikeiksi" kokemiaan sääntöjä. Arendtin mukaan Eichmannin tapaisilta puuttui moraalista mielikuvitusta. He eivät yksinkertaisesti osanneet pohtia tekemäänsä ja eivätkä näin ollen myöskään kyseenalaistaneet ylhäältä annettuja ohjeita. Näin Arendt haluaa suunnata huomion siihen, miten hyvän ja pahan välinen ero voi riippua varsin arkipäiväisistä seikoista.

Arendt toimi Eichmann-oikeudenkäynnissä The New Yorker -aikakauslehden reportterina. Näiden raporttien pohjalta kirjoitettu teos aiheutti valtaisan kohun. Kirja jopa tulkittiin Eichmannin tekojen vähättelyksi, vaikka Arendtin tarkoitus oli tuoda esiin näiden tekojen tekijän ”kaamea ja kauhistuttava normaalius”. Osin juuri 1960-luvun alun natsioikeudenkäyntien myötä historioitsijat kiinnostuivat holokaustista. Kansallisen tradition rinnalle tuli uusia lähestymistapoja. Saksassakaan natsiaikaa ei enää sivuutettu asiana, joka oli oli vain tapahtunut.

Arendtin pohdinta pahuuden olemuksesta saa pohtimaan, miten varsinkin totalitaariset ja yksinvaltaiset järjestelmät pahuutta ruokkivat ja miten johdettavissa olemme.

Saksalainen elokuvaohjaaja, Margarethe von Trotta, on ohjannut aiheesta elokuvan (2011-2012), Hannah Arendtia näyttelee Barbara Sukowa. Suomessa Arendtin elämää on käsitelty näytelmässä "Hannah ja rakkaus" teatteri Korjaamossa. Näytelmän keskiössä on suhde Martin Heideggeriin.

Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahan banaalisuudesta. 1963.

Ari-Elmeri Hyvönen Hannah Arendtista 15.5.2013 osoitteessa: www.filosofia.fi (Portti filosofiaan).

Katri Törmikoski, Vaikenemisesta menneisyyden kohtaamiseen. Tampereen yliopisto. Yleisen historian pro gradu -tutkielma. Tampere. 2007.