Voiko sodassa saada iäisyyskutsun?


Näin kysyy Maija Länsimäki artikkelissaan (Kielikello 2/1993). Toukokuun kolmantena sunnuntaina vietetään kaatuneiden muistopäivää. Tänä päivänä muistelemme tapahtumia yli 70 vuotta siten. Voiko historiasta ylipäänsä mitään oppia? Niin kauan kuin sotiemme veteraanit kulkevat joukoissamme muistuttamassa, niin vastaus on kyllä, mutta miten heidän jälkeensä?


Sodassa kuolemisesta käytetään sanaa kaatua. Kuolema on koska tahansa mahdollinen sodassa ja viime sotien aikaiseen slangiin syntyi runsaasti erilaisia kuolemisen ilmauksia. Esimerkiksi Simo Hämäläisen teoksessa Suomalainen sotilasslangi niitä mainitaan lähes sata. Kuolla on suoraviivainen ja tyly ilmaus, ja sen vuoksi suomen kielessä on useita pehmentäviä kiertoilmauksia. Sodassa kuolemiseen turtui ja kuolemaan liittyviä ilmauksia syntyi sodan oloissa paljon. Ahdistusta purettiin asiattomilla ja karkeilla ilmauksilla: saada puumantteli, päästä omiin hautajaisiinsa, päästä lankkuristin ritariksi.


Muistopuheissa ja -kirjoituksissa vältetään sanan kuolla käyttöä. Tyyli on kristillisävyinen kuten muutti taivaan kotiin, poistui keskuudestamme ja sai iäisyyskutsun, kirjoittaa Länsimäki 1993. Kaatuneiden muistopuheissa vainaja antoi henkensä isänmaan puolesta. Vapaudella oli raskas hinta.


Sankarihautajaisista ei lähisuvussamme ole isoenoani lukuunottamatta kokemuksia. Sodan seuraamuksista kyllä.






Kommentit