Hyväntekeväisyyttä

Sivuun pudonneet ovat kuin kynttilöitä, jotka hetkeksi valaisevat hyvyyttämme, kunnes ne voi taas sammuttaa, kirjoittaa Jyrki Lehtola kolumnissaan aikamme hyväntekijöistä (IS 15.2.2014). Kodittomat, mielenterveysongelmaiset, vammaiset ja ylipäänsä kaikki marginaalissa elävät ovat  konkreettinen todiste hyvyydestämme.

Lehtola kirjoittaa vakavasta asiasta. Tämän päivän lööppijournalismi herättää meissä sivistyneissäkin ihmiset animaaliset vaistomme, kun kyse on joko lapsista, vammaisista tai seksuaalivähemmistöistä. Toivottavasti hyvinvointivaltiomme rapautuminen ei johda uuteen hyväntekeväisyysaaltoon, kun on kyse sairaiden, lasten, vammaisten ja vanhusten hyvinvoinnista ja palvelujen turvaamisesta.

Oululainen kirjailija Teuvo Pakkala, itsekin lapsuudessaan puutetta kokenut,  arvosteli 1890-luvulla ilmestyneissä teoksissaan (Vaaralla, Elsa) ajan hyväntekeväisyysinnostusta. Ylemmän luokan rouvat kiersivät köyhälistökortteleita apuaan tarjoten. Nämä hyväntahtoiset rouvat tekivät työtään mielestään vilpittömästi ja kaikesta sydämestään. Vammaisten oma järjestötoiminta lähti käyntiin 1900-luvun alussa juuri tästä syystä - nyt riitti holhous.  Kalle Könkkölän mukaan vammaisten ihmisten yksi suurimmista peloista on edelleen, että heidät rakastetaan kuoliaiksi.

Ilman innokkaita hyväntekeväisyysaktiiveja moni asia olisi jäänyt historiassa toteutumatta. Toiminnallaan he paikkasivat köyhäinhoidon puutteita niin lasten, vanhusten kuin sairaiden ja vammaisten huollossa. Kuten nykyään, niin myös historiasta löytyy esimerkkejä, miten helposti hyväntekijät sokaistuivat työssään. Avustettavat olivat kohteita, joiden toiveita ei juuri kyselty. Lapsettomille, naimattomille naishenkilöille yhdistystoiminta ja työskentely huoltolaitoksissa oli myös eräänlaista äitiyden korviketta, yhteiskunnallista äitiyttä.

Sata vuotta sitten köyhän ja vammaisen lapsen elämässä vaihtoehdot olivat vähissä -joko nälkäkuolema, vaivaishoito tai onnekkaammassa tapauksessa laitos. Täällä sai elämälleen säälliset ulkonaiset puitteet, kuten koulutusta,  ruokaa ja puhtaita vaatteita ja mitä tärkeintä oman ammatin sekä työtä - mahdollisesti myös perheen. Toisenlaisiakin kohtaloita oli, mutta se onkin sitten ihan oman kirjoituksen arvoinen.

Uusi Kuvalehti 28.2.1899

Kurikka 15.1.1907