"Menin 12:n vanhana pruukiin"

Suomessa teollistuminen alkoi 1840-luvulla, tekstiiliteollisuus ensimmäisenä. 1860-luvun nälkävuodet hidastivat jo alkanutta kehitystä ja uusi nousu ajoittui 1870-luvulle. Teollistuminen toi kuitenkin uudet ongelmat. Entinenkään yhteiskunta ei ollut vaaraton, mutta uuden tekniikan ja työn teollistumisen mukanaan tuomat riskit olivat aivan omaa luokkaansa. Suojaamattomat koneet ja laitteet, puutteellinen työopastus, kurjat työskentelyolosuhteet yhdistettynä huonoon palkkaan aiheuttivat  vaaratilanteita ja työtapaturmia. Lasten käyttämistä teollisuuden työvoimana pidettiin epäkohtana, joka kuohutti varsinkin silloin, kun tapaturmaisen kuoleman uhriksi joutui pieni lapsi. Vaikka vuoden 1879 elinkeinoasetus oli rajannut 15 vuotta nuorempien lasten työpäivän pituudeksi kahdeksan tuntia, olivat "tehdaspiikojen ja -renkien" työpäivät edelleen pitkiä  ja työsuojelu olematonta. Varsinkin tekstiiliteollisuudessa lapset työskentelivät kaikkein vaarallisimmissa paikoissa. Kehruu- ja kutomakoneiden katkenneiden lankojen setvimiseen pienet sormet soveltuivat paremmin kuin aikuisten.

"Menin 12:n vanhana pruukiin (n. 1887). Työpaikalla oli oltava jämtti 1/2 6 aamulla. Kello seitsemältä illalla päästiin. - ´Olga saa jäädä ylityöhön, jos tahtoo´- sanoi mestari. ´Ihan mielelläni mnä jään.´Puolituntia pidin ruoka-aikaa. Kello 1/2 8:lta menin sakskoneelle ja olin jämtti 12:een. Olin heti ensimmäisenä vuonna ja monta vuotta perään kolme kertaa viikossa tällä lailla. Toisinaan olin aamuyön. Oli kello 7:stä klo 12:een kotona. Mitä siinä nukuttua sai, kun kaikki siinä hääräs. Kello 12:lta yöllä menin työhön ja olin yhtä kyytiä iltaan seitsemään", kertoo 1940-luvulla haastateltu tamperelainen vanhus.(Kanerva 1946, s.238).

Miina Sillanpää kertoi myöhemmin siitä kurjuudesta, mikä vallitsi Forssan puuvillakehräämössä vuosina 1878-1884. Tehdas ylläpiti koulua, jossa alaikäiset velvoitettiin käymään.  Forssan tehtaassa oli kuitenkin kaksivuorojärjestelmä; päivätyössä 12 tuntia ja yötyössä 8,5 tuntia.Yöviikolla  koulua käytiin neljä tuntia. Useimmat lapsista olivat työstä niin väsyneitä, että tuskin jaksoivat seurata opetusta muuten kuin remmin avulla. Myös Miinan veljet joutuivat tehtaaseen.

Suomessa työsuojelu alkoi virallisesti 1889, jolloin annettiin asetus teollisuusammateissa olevien työntekijöiden suojelusta. Tällä asetuksella säädeltiin paitsi naisten myös lasten työaikoja, Lasten alin työhönottoikä nostettiin 12 ikävuoteen. Alle 15-vuotiaiden työaika rajoitettiin 6,5 työtuntiin  ja 15-18-vuotiaiden korkeintaan 12 tuntiin päivässä. Lisäksi asetuksessa kiellettiin lasten ja nuorten yötyö kokonaan sekä työskentely kaivoksessa. Työnantajan oli myös tarvittaessa järjestettävä kouluopetusta.

Koska alaikäisten työaika ja vuorotyö olivat lailla rajoitettua,  työnantajat eivät enää halunneet palkata alaikäisiä. Ns. piilotyötä kuitenkin esiintyi. Vanhemmat saattoivat ottaa urakkatyötä ja antaa lasten kilpailla keskenään siitä, kuka suorittaisi sen nopeimmin. Ammattientarkastaja Vera Hjelt oli huolissaan varsinkin pojista, jotka joutuivat nostelemaan ja kantamaan ikäänsä nähden liian raskaita taakkoja.  Lapset ja nuoret olivat haluttua työvoimaa kaupungeissa juoksupoikina ja lehdenjakajina. Työajat olivat epäsäännöllisiä ja työtä tehtiin myös öisin. Oma lukunsa olivat sirkus- ja teatteriseurueiden lapsiavustajat, joiden olosuhteisiin ei ammattientarkastaja voinut työssään mitenkään vaikuttaa. Sen sijaan maaseudulla lasten osallistuminen työntekoon oli normaali osa lapsen elämää. Oli yleistä, että varsinkin tilattomien lapset lähtivät kodin ulkopuolelle töihin  heti kun kynnelle kykenivät. Tähän nähden kaupungeissa asuvien lasten käyttöä työvoimana oli 1890-luvulle tultaessa varsin säännösteltyä.

Suomi oli 1850-luvulla  maatalousyhteiskunta. Ylivoimainen enemmistö väestöstä sai leipänsä maa- ja metsätaloudesta. Teollistumiselle edellytykset Suomessa olivat hyvät - tarjolla oli niin hyödyntämättömiä luonnonvaroja kuin halpaa työvoimaa.

Lähteinä käytetty: http://www.teollisuuskalenteri.fi/fi/; Vuolle-Selki, Tuula, Vera Hjelt. Työväensuojelija. Bod. 2013; Harjula, Minna, Tehdaskaupungin takapihat. Ympäristö ja terveys Tampereella 1880-1939. Tampereen historiallisen seuran julkaisuja XVII, Tampere 2003; Kanerva, Unto, Pumpulilaisia ja pruukilaisia. Tammi 1946; Salmela-Järvinen, Martta: Miina Sillanpää, legenda jo eläessään (WSOY-Porvoo 1973).