Työtä vammaisille osa 5 - Yhdysvaltain edustajahuoneen jäsen, Thaddeus Stevens



Lähde: Library of Congress, USA
Thaddeus Stevens (1792 - 1868) vaikutti Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Amerikan sisällissodan aikana. Pennsylvaniaa edustanut Stevens vastusti orjuutta ja ylipäänsä syrjintää - liittyi se sitten kansallisuuteen, ihonväriin tai fyysiseen erilaisuuteen. Lakimiehenä Stevens oli ajanut kaikkien oikeutta koulutukseen. Myös köyhien ja värillisten oli päästävä opintielle. Vermontissa syntynyt Thaddeus kuten hänen vanhempi veljensä olivat kampurajalkaisia. Perheen isän, Joshua Stevensin, hylättyä perheensä, äiti Sarah jäi huolehtimaan yksinään tilasta. Hän halusi kuitenkin antaa pojille mahdollisuuden käydä koulua ja perhe muutti läheiseen kaupunkiin, Peachamiin. Täällä Thaddeus aloitti koulunkäyntinsä Caledonia Grammar Schoolissa, jossa köyhällä ja vammaisella pojalla ei ollut helppoa. Kouluajan kokemukset jättivät lähtemättömän jäljen näkyen myöhemmin  poliitikon uralla kiivautena ja ehdottomuutena, oli sitten kyse orjien tai sotainvalidien asiasta. Opinhaluinen Thaddeus Stevens valmistui monien vaiheiden jälkeen lakimieheksi. Hän oli muiden radikaalisiiven demokraattien tapaan tyytymätön siihen, miten hitaasti orjien vapautushanke Abraham Lincolnin johdolla eteni. Steven Spielbergin elokuvassa Lincoln Thaddeus Stevensia näytteli Tommy Lee Jones. Elokuvassa Jones toi onnistuneesti esiin Stevensin keskeisen aseman Lincolnin kiistakumppanina ja vastustajana. 


Lähde: Wikipedia ja Steven Spielbergin elokuva Lincoln (2012).

Kommentit